Riario

PP-MVA VIP MVA Fn, KTK-II

Hetken aikaa Iivari oli ehtinyt kuolaamaan myytävää tukkajumalaoria, ihan vain haaveillen: kyllähän talliin tarvitsisi ehkä uutta verilinjaa, mutta ei sitä olisi ehkä tähän hätään worthyä hakea niin kaukaa, kun hyviä orheja löytyi ihan naapurimaistakin — parempiakin kuin mustaharjainen, spanish normaniksi hintelä Riario. Mutta kun Iivarin suunnittelema matka Siperiaan, Vecnon vieraaksi, koitti vihdoin syksyllä 2019 ja Riario oli yhä myynnissä, ei tilaisuutta voinut olla hyödyntämättä. Hän oli matkalla Siperiaan, jossa tarvitsisi oloihin tottuneen ratsun, Riario majaili Tomskissa... Kun sinne päin nyt kumminkin oltiin matkalla, niin miksipä ei saman tien ottaisi matkaansa uutta ratsua?

Suunnitelma oli muuten hyvä, mutta Siperian laajuus todentui Iivarille vasta kun hän oli pakkaamassa talvikarvaista Riariota junaan hyisessä viimassa Tomskin asemalla, josta hänen pitäisi matkustaa ensin yli 1000 km pohjoiseen, ja sieltä vielä ratsastaa päivän matka päästäkseen eristyneeseen Vecnoon... Jos jotain hyvää hänen oli keksittävä raahautuessaan myöhemmin rättiväsyneenä hirsiporteista uutta oria taluttaen, niin ainakin lopulta kotiin Latviaan päästessään he olisivat varmasti matkan ansiosta tutustuneet toisiinsa paremmin kuin hyvin.

Vähään tyytyvä herrasmies

Riariossa on vanhan ukon vikaa. Se on kohtelias ja ajattelevainen, mutta myös hyvin vahvasti kaavoihinsa kangistunut. Jos jokin asia on aina tehty näin, niin sellaillansa se myös pysyy. Piste. Ei orin henkinen vene siitä kaadu jos esimerkiksi suitset laitetaankin ennen satulaa, mutta kyllä se osaa outoja katseita antaa ja ihmetellä mikä ihmisiä vaivaa. Toistaa saa vaikka tuhat kertaa, aina se on yhtä väärin: "silloin kun minä olin nuori niin kyllä me Tomskissa aina satula ensin selkään pistettiin, kyllä kaikki silloin oli paremmin..."

Edellä esitetty kertoo kuitenkin myös paljon hyvää orin luonteesta. Se ei hermostu helposti, ja jos joskus vähän niinsanotusti kulmiian kurtistaakin, ilmenee mielipaha hännän huiskaisuina ja luimuilmeenä. Protestit eivät kuulu tämän herrasmiehen repertuaariin.

Kotopaikalla Riario on käsitellessä leppoisa kuin olisi viettänyt elämänsä ruunanrupukkana. Joko se on ihan oikeasti luonteeltaan niin rauhallinen tai sitten pikkuori on aikanaan "sielulta ruunattu" kovalla komennuksella — ihmisistä hyvää uskovat päätyvät ensimmäisenä mainittuun vaihtoehtoon. Joka tapauksessa helpompaa orihoidokkia ei voi olla. Riario roikkuu naruissa huuli pitkällä, ehkä välillä kohottaa päätään katsoakseen kuka tulee ja maksimissaan hirnahtaa tervehdyksen, palautuen sitten takaisin samaan kuplaan hoitajansa kanssa. Nykyisin Riarion malttikin on kasvanut huimasti, ja se seistä jököttää paikallaan niin kauan kunnes käsky toisin käy. Hieman käytöksessä haiskahtaa tämä mainittu sielullinen salvaaminen, sillä edes vahinkonipistys satulavyötä kiristäessä ei saa aikaan oikeaa reaktiota. Onko Riariolla omaa ääntä ollenkaan? Aivan kuin se ei aina uskaltaisi kertoa mielipidettään. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka koulutus on loppujen lopuksi tapahtunut.

Ratsuna Riario on samaan aikaan sekä todella helppo että hyvin haastava. Helppous tulee herkkyydestä ja miellyttämisenhalusta: ori tarjoaa aina vastauksia, eikä se tunnu edes osaavan pistää kunnolla hanttiin vaikka ratsastaja pyytäisi millaisia tollontöitä. Vaikeus tulee jäykistä ajatusmalleista: Riarion tuntuu olevan hyvin vaikea sisäistää se, että jo opitut asiat voisi kokeilla tehdä myös toisin. Tämä ns. "natural leg mover" osaa kyllä esittää hienoja liikkeitä ja huokailuttaa heppakirjakansaa, mutta kun Riariolle on tässä vuosien aikana koitettu vihjata että "back mover" olisi ehkä kumminkin se juttu, siinähän yrität. Iivari on ehtinyt repimään pelihousunsa jo useaan otteeseen tämän orin kanssa, sillä se ei tunnu omaksuvan klassisia ratsun peruspilareita niin millään. Mikäli ratsua ei jatkuvasti muistuta miten kulkea, se notkahtaa aina takaisin perusasetuksiin eli niska ja etujalat ylös, selkä ja turpa alas. Riarioon ei kerta kaikkiaan voi upota, että jo kerran opittu muoto pitäisi nyt järjestellä uudelleen. Ei käy!

Aika näyttää, tuleeko Riariosta ikinä Iivarin kaavailemaa seuraajaa jo eläköityvälle Dukelle. Rohkea, hyvätapainen ja sopivan hiljainen ori olisi juuri omiaan pestiin, mikäli koulutettavuudessa vain tapahtuisi toivottu käännös parempaan.

Sukutaulu selvityksineen

i. Glace
mkm spn, 167 cm
ii. Glacier
mkm perch, 168 cm
iii. Hiver
mkm perch, 167 cm
iie. Beauté
mkm perch, 160 cm
ie. Hoja AS
trn pre, 160 cm
iei. Registrador
trn pre, 162 cm
iee. Luzia
rnkm pre, 157 cm
e. Avanta
rnkm psl, 158 cm
ei.Rei do Lua
rnvkko psl, 156 cm
eii. Viga
vkko psl, 155 cm
eie. Real Égua
prn psl, 158 cm
ee. Amiga
rnkm psl, 153 cm
eei. Bonito IIX
rnkm psl, 154 cm
eee. Querido Irmã
rnkm psl, 155 cm

Sukuselvitys

i. Glace on selkeästi Riarion tukkajumalageenien taustalla, sillä tällä orilla on vieläkin pidempi ja leijonanharjamaisempi jouhitus kuin pojallaan — uskokaa tai älkää. 167 cm korkea hopeaharjainen kimo on näyttävä ilmestys, jolta kyllä show-liikkeitä löytyy. Venäläisperäinen ori on esiintynyt lukuisissa tapahtumissa ja kilpaillut working equitation-kisoissa matalalla tasolla. Hieman häslä ori ei meinannut alkuun saada tuulta purjeisiin WE-radalla, mutta oikean ratsastajan löytyessä se ryhtyi niittämään pientä menestystäkin. Tällä hetkellä Glace pitää majaansa Belgiassa.

ii. Glacier on oikea maailmanmatkaaja. 168 cm korkuinen perchenori syntyi Briteissä, joista kimo vietiin Ranskaan. Rotunsa kotimaassa lumenvalkea kimo kantakirjattiin II-palkinnolla ja se astui useita kymmeniä tammoja, kunnes omistajan yksityiselämän myllerryksien johdosta Glacier joutui etsimään uuden kodin, tällä kertaa Puolasta. Lyhyen Puolanpysäkin jälkeen ori lopulta päätyi nykyiseen sijaintiinsa Venäjälle Ryazaniin. Glacierille on kertynyt ympäri Eurooppaa ja Venäjää yhteensä jo 68 jälkeläistä, joista 26 puhdasverisiä perchenhevosia — ihan hyvä saavutus harvinaisemman rodun edustajalta. Ja mikäpä siinä, kyllähän hyväluontoista ja rauhallista ktk-hevosta kelpaakin käyttää.

ie. Hoja AS, tummanruunikko ja tuliluontoinen espanjatar, on oikea stereotypioiden stereotypia. Tämä venäläissyntyinen PRE ei ole ehkä korkeudeltaan kuin 160 cm, mutta luonnetta ja äkkiväärää liikettä löytyy senkin edestä. Ei ihme että Glacea tehdessä isäksi valikoitui leppoisa Glacier... Hoja on sellainen tamma joka kertoo sekunnissa hyvin suurieleisesti mikäli jokin häntä suututtaa tai ahdistaa, ja voi pojat, niitä asioita on paljon. Hoja onkin pysytellyt turvallisesti kotosalla harrasteratsuna ja tekemässä varsoja rauhallisista isäoreista.

e. Avanta hurmaa hyvin hitaasti vaalenevalla papurikkokimollaan. Pehmeän luonteensa ansiosta pslitanosta olisi vaikka terapiahevoseksi, ja Tanya-omistajan tyttäret opettelivatkin nuorena hevosmaailman saloja juuri tämän tamman kanssa. Nuorempana Avanta kävi esiintymässä tapahtumissa, mutta suurimmaksi osaksi se on saanut viettää rauhaisaa kotielämää. Varsoja on kertynyt neljä, joista Riario on ainoa ei-puhdasrotuinen lusitano.

ei. Rei do Lua ei voi kehua olevansa mitenkään spektaakkelimainen, mutta kyllä kultakarvainen ruunivoikko on silti ihan kaunis näky katsella. Ori on kantakirjattu III-palkinnolla. Ranskasta Venäjälle tuotu "Rei" on kuitenkin ehtinyt jo muutaman kymmenen varsaa tehdä, ja fiksu, kilttiluontoinen ori on tehnyt jopa opetustyötä. Se minkä 158 cm mitassa koreudessa ja rakenteessa hävitään, luonteessa voitetaan.

ee. Amiga on jo jatkanut matkaa verhon toiselle puolelle. Kaunis papurikkokimo tamma ehti elää vain 12-vuotiaaksi, kun kaasuähky vei maailman kilteimmän ja hertttaisimman hevosen mukanaan. Pienikokoinen, 153 cm korkea Amiga eli koko lyhyen elämänsä kasvattajansa tykönä, ilahduttaen helpolla ratsastettavuudellaan niin aloittelijoita kuin konkareitakin. Avanta on Amigan ainoa varsa.

Jälkeläiset

Riario ottaa vastaan evm-sukuisia spanish norman-jalostukseen soveltuvia tammoja. Ota yhteyttä mikäli olet kiinnostunut astuttamaan tammasi.

Periyttää pitkiä, suoria jouhia sekä rotuisekseen sirohkoa rakennetta.

Syntyi Skp. Nimi Emä Omistaja Meriitit
13.01.21 Raoul L'air Beija Flor Zen
30.09.20 Rollon Embajadora Vinterhus
01.06.20 Esperanza de Dzelzain Esmeralda Scuderia Sierra

Näyttelytulokset

15.03.21, Hiekka-Aho, muu kuva: vapaa kuva, tuom. Anne: LKV KP, EM [4]
16.06.20, Hukkapiilo, KTK-sertin täydennysluokka, tuom. Lissu: KTK-sert
29.05.20, Encore, Muu kuva: pääkuva, tuom. Lissu: KP
07.05.20, Encore, Muu kuva: pääkuva, tuom. Elisa: KM [3]
31.03.20, Aken Ravitalli, lämminveriori, tuom. Anne: EO-sert
15.03.20, Enocre, Lämminveriset orit (ei pv), tuom. Elisa: EO-sert
31.01.20, Kuuran Talli, rakenne: orit, tuom. Elisa: EO-sert
31.01.20, Encore, harvinaiset orit, tuom. Elisa, EO-sert [2]
19.01.20, Zen, muut iberialaiset orit, tuom. Elisa: LKV BIS2, KTK-sert [1]
31.12.19, Kuuran Talli, rakenne: orit, tuom. Anne: EO-sert

[4] "Upea kokonaisuus, joka jää mieleen. Linejen värileikittely on onnistunut ja kuvassa on sekä taistelun tuntua että herkkää surua."
[3] "Hieno pääkuva. Kaipaisin tähän vähän jotain lisää. Ei voi sanoa, että hevonen hukkuu taustaan, mutta tumma tausta tuntuu jotenkin imevän hevosta itseensä, vaikka hevonen onkin vaalea."
[2] "Massiivisen kaulan omaava ori. Ok runkoinen, jalat aavistuksen siroluiset runkoon verrattuna, varsinkin edestä. Kaunis väritys ja kiva tekniikka toteutuksessa."
[1] "Hyvin massiivinen, alas kiinnittynyt kaula."

Kantakirjauslausunto 31.01.2020

Riario - #PKK 3422 – Pölhö 18 + 15,5 + 18 = 68,7%
- Erinomaiset leimat. Tiivis runko, hieman lyhyt ylälinja, satulansija melko takana. Orimainen takaosa. Hyvät kulmaukset jaloissa. Lihaksikas kaula, harjamarto voisi erottua selkeämmin. Ahdas niksa. Kuiva, kaunisluustoinen ja rodunomainen pää. Erittäin miellyttävä toteutus ja puhtaaseen vaaleaan sävyyn saatu hyvin eloa.

ROW ystävänpäivän värinäyttelyt 14.02.20: Kehä 1. 2/20
KM: Like a Ghost
Tuomariston kommentti: "Yksinkertaisesti upea. Kehänsä yleisösuosikki ei ihmetytä: pehmeä vaalea karva tummine jouhineen. Kuin siamilainen!"

Pikakuulumisia

Varsinaiset tarinalliset tekstit voit lukea päiväkirjasta

09.06.2020 | Sopeutumista

Vaikka Riario onkin tottunut matkustelemaan eikä sitä uudet paikat tunnu hätkäyttävän, otti orhilla silti oma aikansa kotiutua Zeniin. Tiedä sitten oliko hälinää liikaa vai mikä, mutta ensimmäiset kuukaudet Latviassa Riario oli jotenkin epätyypillisen hermostunut ja jopa säpsy. Varsinkin jälkimmäinen ei tunnu kuvaavan niin mitenkään tätä karua hevosta, joka selvisi Siperian talvestakin silmäänsä räpsäyttämättä.

Nyt kaikeksi onneksi Riario on tuntunut tulevan siihen tulokseen, ettei Dzelzainin tontti ole sittenkään hullumpi paikka asua. Käytös on alkanut palautumaan normaaliksi, ja kirsikkana kakun päälle komistuksen ensivarsakin näki päivänvalon viikko sitten — ja luoja miten kaunis tammavarsa sieltä tulikaan. Kyllä tässä voiton puolella jo ollaan.

02.01.2020 | Kulttuurishokkeja suuntaan jos toiseenkin
» Lue koko teksti
"Kun he lopulta istuivat aamuisen kaamostaivaan alla toistensa hevosten selässä, alkoi Iivaria hiljalleen kaduttamaan. Hän ei voinut sanoa Efimin ratsastavan rumasti, mutta ehkä ennemmin adjektiivi "erilainen" kuvasi venäläismiehen tyyliä. Tuo oli paljon räväkämpi ja käytti pohkeita helposti, luottaen myöskin jarrujen löytyvän enemmän ohjasta kuin istunnasta. Normaalisti niin selväpäinen Riario kavahteli ja heitteli niskojaan sen saadessa vuoroin pohkeenläväytyksiä, vuoroin tuntiessaan pidätteet ohjissaan, eikä normaalisti niin kylmäkiskoinen ja tyly Iivari kehdannut sanoa mitään. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hän nimittäin tunsi olevansa riippuvainen jostakusta: ilman Efimin takaamaa turvaa ei tähän aikaan vuodesta ollut keltanokilla mitään asiaa selvitä Siperian luonnossa. Oli siis parempi pitää suunsa supussa ja koittaa olla suututtamatta huushollin isäntää.

08.01.2020 | Trans-Siperian linjalla

» Lue koko teksti Junan pehmeä penkki tärisi veturin jarrutellessa kalteviin mutkiin. Villit maisemat vilisivät ikkunan takana vaihtelevalla nopeudella. Ne näki jo aivan hyvin: mitä pidemmälle matka eteni, sitä valoisampaa oli.

Iivari mietti karjavaunussa hytkyvää Riariota, pärjäsiköhän ori siellä? Eihän tämä toisaalta ollut sen ensimmäinen matka: samaa rataa pitkin he olivat syksyllä matkustaneet kohti seikkailuaan. Nyt he laskettelivat takaisin kohti sivistystä: ensin trans-Siperian rataa pitkin Moskovaan, sieltä jatkoyhteys Kiovan kautta Riikaan, jonne Clave tulisi häntä vastaan ja kyydittäisi viimeisen välin pääkaupungista Saulkrastiin.
Hänen ei ollut tarkoitus lähteä vielä näin aikaisin. Länsituuli oli kuitenkin puhaltanut mukanaan kummallisen leudon sään, jollaista ei vuosikausiin oltu kesken mannertalvea Vecnon paljakoilla koettu. Iivari kävi pienen palaverin talon väen kanssa: jos pitäisi päästä kevääksi takaisin kotiin, kannattiko lähteä nyt vai pystyisikö sitä lykkäämään? Paikallisten tiukka kehotus oli hyötykäyttää lämmin sää, sillä mikäli normaalit kelit palaisivat takaisin, ei Iivari luultavasti pääsisi nostamaan kytkintä ennen huhtikuuta. Näinpä sinitakki pakkasi tammikuisena aamuyönä kimpsunsa, nosti laukut Riarion selkään ja aloitti pitkän vaelluksensa kohti etelää.

Ensimmäisenä matkapäivänä Alik saattoi Thalia-tamman kanssa Iivarin niin pitkälle matkan alkuun kuin pystyi. Riaroi käyttäytyi herrasmiesmäisesti saattoseurueessaan: ehkä sekin tiesi teiden eroavan lähempänä kylää. Vanhan ukon kielitaito oli huono, joten vaellus sujui hiljaisuuden vallitessa, satuloiden narinaa ja hevosten pärskimistä kuunnellen. Hyvästeiksi kelpasi tiukka kädenpuristus ja nyökkäys, jonka jälkeen ukko karvalakkeineen hyppäsi ketterämmin kuin moni itseään tuplasti nuorempi Thalian satulaan ja kääntyi takaisin. Iivari tunsi itsensä orvoksi: hän kyllä muisti reitin tästä eteenpäin, mutta hämärä alkaisi pian kääntymään pimeäksi ja tuo oli aivan yksin keskellä ei-mitään, seuranaan vain uskollinen Riario. Mies oli oppinut yhtä jos toistakin korvessa selviytymisestä vierailunsa aikana, mutta hän ei silti toivonut eksyvänsä: villakangastakki ja Riarion nöpöinen talvikarva eivät lämmittäisi pitkään. Ensi kerralla olisi varustauduttava fiksummilla vaatteilla ja useammalla loimella.

Toisaalta oli hienoa nähdä Riario aivan uusilla urilla: se ei hätkähtänytkään kun Efim äkkiarvaamatta laukkasi Karlan luokse, noukki jousen hidastamatta tytön kädestä, kaarsi loivan käännöksen ja lähti kiitämään kohti juuri aseteltuja juuttisäkkejä jotka suorittivat maalin virkoja. Toinen nuoli lähti heti ensimmäisen perään, sitten kolmas, eikä ori hätkähtänytkään uutta ääntä. Tsup, tsup, tsup, kolme nuolta löysivät osoitteensa. Riario oli upea näky nelistäessään lumi pöllyten ylängöllä. Sen puhtaanvalkea karvapeite hohti helmensinisenä epätoivoisesti horisontin takaa siroavasta kaamosvalosta, kun aurinko ikään kuin kurkotteli kohti maanpintaa. "Kyllä minä täältä vielä keväällä palaan" kertoivat yksittäiset säteet lähettäjänsä sanomaa.

"Ei tämä mikään nopein ole. Mutta varma, tosi varma," Efim kehui antaessaan Riarion hetken vetää henkeä. Sen pikkupörröinen talvikarva oli hiestä aivan märkä: kimo oli tottunut raskaisiin, hyvää lihaskuntoa vaativiin koottuihin liikkeisiin, mutta niinsanottu kardiojumppa ei ollut sen omin juttu. Muutama napakka laukkaspurtti hangessa ja sieraimet puuskivat ilmaa ulos punaisina.
"Hyvin herkkä istunnalle. Meinasi kääntyä ympäri kun ammuin taakse," Efim analysoi lisää kävellessään yhä puuskuttavan Riarion kanssa vanhoja jälkiä pitkin. "Entä mitäpä pidit Adejasta?"

6.12.2019 | Tunturien veljet
» Lue koko teksti
"...Nyt hän tiesi ettei Riario hylkäisi häntä ainakaan yksin. Hän ei silti ollut onnellinen. Miksei? Tuon oli onnistunut luoda hyvä perusluottamus ratsuunsa. Enemmänkin, Iivari tunsi jonkinlaista sielunveljeyttä tuohon mustajouhiseen, vakavailmeiseen oriin: näki ehkä itsensä ratsussaan. Samankaltaista tunnetta Iivari ei ollut koskaan tuntenut yhdenkään toisen hevosen kanssa, ei edes armaan Dukensa joka odotti häntä Uralin toisella puolella. Riarion kanssa mies oli kokenut lyhyessäkin ajassa enemmän kuin monien muiden hevosten elinaikana, ja jokin kumma vetovoima hevosen katseessakin oli. Siinä harvan lumisateen pyörteillessä ympärillä, kun kevyt tuuli heilutti samansävyisiä jouhia ja hiuksia samassa aallossa, ei näkyvästi tapahtunut muuta kuin katseiden vaihto ja halaus kahden eri eläinlajin välillä. Mutta kiertäessään kätensä ohuen talvikarvan verhoaman kaulan ympärille, oli kuin pieni sähkövirta olisi kulkenut ruumiin läpi. Pala kohosi kaksijalkaisen kurkkuun, silmiäkin poltteli.
Iivari nykäisi itsensä kauemmas ja pyyhkäisi kämmenselällä silmäkulmiaan. Hän ei ollut tätä tyyppiä, ei nyt, ei koskaan. Iivari von Hoffrén ei itkenyt! Jopa Riarion seurassa häpeä oli ääretön, olkootkin sitten vain hevonen. Oli hämmästyttävän vaikea taistella äkkiä ryöpsähtänyttä oloa vastaan, nieleskellä ja tuijottaa horisonttiin odottaen tunteiden laantuvan. Välttelikö hän katsomasta oria päin peittääkseen vetiset silmänsä? Naurettavaa."

23.11.2019 | Samettitakissa Siperiaan
» Lue koko teksti
"Iivari tunsi itsensä harvoin altavastaajaksi, mutta nyt kyseinen harvinainen tilanne oli käsillä. Ratsu hänen allaan kiemurteli kuin lattaritanssija, oksat tarttuivat pitkiin mustiin jouhiin ja juurakot olivat korkeita kuin muurit. Sammal vuoron lipsui ja vuoron petti kavioiden alla. Edellä kulkeva langanlaiha ori sen sijaan puikkelehti kevyesti ja varmajalkaisesti pitkin harmaata syysmetsää. Ahaltek — Pazuzu sen nimi taisi olla— oli selkeästi omalla maallaan, siinä missä barokkimallisella Riariolla oli täysi työ ja tuska pitää tasapainonsa. Näissä oloissa levaden hallitseminen oli yhtä tärkeää kuin lämpötyyny saunassa.

Efim vilkuili olkansa yli vaikkei sille ollut tarvettakaan: hänen vieraansa rymisteli ratsuineen perässä kuin Hannibalin sotanorsut. Jos nuo olisivat jääneet jälkeen, sen olisi kyllä huomannut hiljaisuudesta... Metsälle ei Efim ainakaan noita mukaan ottaisi! Hän ei rehellisesti sanottuna ymmärtänyt, mitä moinen kermaperse teki keskellä erämaata: Iivari ei samettitakissaan ja sipsuttelevalla destrierillään pärjäisi viikkoakaan yksin luonnossa, mikäli he nyt jälkeen jäisivät. Oli hyvä että Efim oli ottanut tuon ensin mukaansa vain lyhyelle kierrokselle: ei reppana kestäisi vettyneissä vaatteissaan edes puolen päivän ansakierrosta.

"Ennen kuin alamme suunnitella yhtään mitään, meidän täytyy opetella muutama perustaito, mister," venakko muotoili pieni iva sanoihinsa kätkettynä. Iivarin posket punottivat pienoisesta häpeästä: hän tunsi olonsa typeräksi. Mitä hän oli odottanut Siperian olevan? Kylmällä, märällä ja karulla maalla ei ollut tarvetta koreilla, eikä Efim todellakaan ollut sellainen henkilö johon tehtäisiin vaikutus esittelemällä materiaa. Samettisten ja kaniininnahkaisten vaatteidensa sijaan hän olisi voinut satsata villaan ja turkiksiin, silloin hänen ei olisi nytkään tarvinnut palella ja vaikuttaa samalla täysin idiootilta.
"Tämä ei ole mikään lomakohde" Efim lisäsi loppuun ikään kuin puolivahingossa. Iivari vastasi vain vaimealla tuhahduksella."

"Riario"


  • spanish norman, ori
  • 165 cm korkea, väriltään ruunikonkimo (EE/AA/Gg)
  • Syntynyt 15.11.17, nyt M Layouts / raitatossu.net/mayflower-vuotias
  • tuontihevonen
  • Zenin omistuksessa (VRL-01436)
  • PKK3422
  • palfrey, baixa escola ()
  • Groomina Velna Savicks
    Iivarin turnajaisratsu



    PP-MVA myönnetty 25.02.21

    VIP MVA myönnetty 20.11.20

    Fn myönnetty 20.03.20

    Kantakirjattu II-palkinnolla

    Kuvagalleria

    #riariostallion



    Rakennekuva 8-v.


    Pääsiäisyllätys: Riario hoksasi vihdoin mitä kokoaminen tarkoittaa. _Vihdoin_.

    "Ei vedä vertoja Zonjietin kouluvarsalleni!" Tarinasta "Turhaan etsii lohdutusta, sydän tervahaudan musta"

    "Anna sen hevosen olla, se on mennyt jo!" (Tarinasta "Kaikki hyvä on kuollut")

    Siperiassa syksyllä 2020. (Tarinasta "Täällä jumalan selän takana")

    "Standing square" Riarion tyyliin.

    ©Rowanwoodx.

    Efim Artunov testaamassa Riarion rajoja Siperianvierailulla.

    Sielunsa voi menettää tunturille, mutta joskus sen myös löytää sieltä.

    Pääkuva 8-v.

    Jo ensimmäisenä päivänä vaikutti siltä, ettei Iivari ja Riario ehkä sopineet tähän miljööseen...

    Pitkän matkan jälkeen kaksikko saapui vihdoin Vecnoon.

    VHRY

    Sijoituksia 37 kpl, joista voittoja 10 kpl
    CUP: 12 p. ( 2 sijaa)

    20.06.21, Zen, alta escuela II, 1/4
    12.06.21, Zen, skill at arms war, 4/10
    24.04.21, Zen, skill at arms hunting I, 2/7
    17.04.21, Zen, alta escuela I, 1/6
    18.04.21, Zen, alta escuela II, 1/3
    17.04.21, Zen, alta escuela I, 1/6
    17.04.21, Zen, skill at arms hunting II, 1/5
    17.04.21, Zen, skill at arms hunting I, 3/7
    10.04.21, Zen, joustaus, 4/10
    10.04.21, Zen, skill at arms hunting II, 2/10
    06.03.21, Zen, alta escuela I, 2/8
    06.03.21, Zen, skill at arms hunting I, 2/6
    09.01.21, Zen, alta escuela I, 2/9
    31.12.20, Zen, skill at arms war, 5/27 (CUP, 2 p.)
    29.09.20, Cresthill Baroques, skill at arms hunting II, 2/5
    29.09.20, Cresthill Baroques, skill at arms hunting I, 2/8
    09.06.20, Dragon Age Estate, joustaus, 2/9
    09.06.20, Dragon Age Estate, skill at arms war, 2/10
    30.05.20, Zen, alta escuela II, 2/9
    18.05.20, Dragon Age Estate, skill at arms hunting I, 4/27
    03.05.20, Zen, joustaus, 3/12
    03.05.20, Zen, skill at arms hunting war, 5/12
    02.05.20, Zen, alta escuela artístico, 1/2
    02.05.20, Zen, alta escuela I, 1/7
    18.04.20, Zen, skill at arms war, 2/7
    18.04.20, Zen, skill at arms hunting II, 1/9
    11.04.20, Dragon Age Estate, korealainen rata, 1/37
    10.04.20, Dragon Age Estate, puolalainen taistelurata, 5/34
    23.02.20, Zen, alta escuela artístico, 3/9
    23.02.20, Zen, alta escuela II, 2/9
    16.02.20, Zen, alta escuela, 4/9
    16.02.20, Zen, skill at arms hunting II, 3/12
    16.02.20, Zen, skill at arms hunting I, 1/12
    02.02.20, Zen, skill at arms war, 5/16
    02.02.20, Zen, skill at arms hunting II, 4/19
    20.01.20, Dragon Age Estate, skill at arms war, 3/10
    20.01.20, Dragon Age Estate, skill at arms hunting I, 3/12
    31.12.19, Dragon Age Estate, Skill at arms noviisi, 1/5 (CUP)

    Palkintoja

    Sivusto toimii parhaiten tietokoneella tai tabletilla selaten.

    Eksyksissä? Ehkä sivukartasta on apua.

    Tämä on virtuaalitalli / This is a sim-game stable.
    Tämä on virtuaalihevonen / This is a sim-game horse.