Luna I

PKK-V PP-MVA Fn, KTK-III, Maestro Steed

† 30.11.2021

Niin äkkiä lähdit
en henkeä saa
kyynelten pato
nyt murtuu

Niin äkkiä lähdit
en varautua voinut
tyhjä aukko
jäi sydämeen

Lumisateessa jäljet veivät lehtoon palaamatta sieltä enää takaisin, kun Luna talutettiin horjuvin jaloin viimeiselle matkalleen. Melkein vuorokauden mittainen taistelu ähkyä vastaan päättyi kyyneliin.

Lepää rauhassa ja kivuitta, Luna. Kaipaamaan jäi lauman lisäksi koko sitkeä tammaperhe, tytär Kali ja Kalin varsa Eura. Luna oli aloitus koko Zenin PRE-kasvatukselle.

Gaia alkoi olemaan jo sen ikäinen, että oli ajankohtaista miettiä, miksi ihmeessä siitä ei ole jätetty yhtään ainutta PRE-varsaa kotiin jatkamaan puhdasta espanjalaissukua? Tamma oli kyllä vielä elämänsä voimissa, mutta kun ikää oli jo yli 20 vuotta, ei yhteisen ajan lyhentymistä voinut enää kiistää. Niinpä kaunottarelle valittiin äkkiä sopiva sulho, pakasteet pistettiin matkaan ja ryhdyttiin toivomaan parasta.

Ja parasta sieltä tulikin: Gaia varsoi konkarin ottein ja täysin ilman komplikaatioiden pelkoakaan pienen, suurisilmäisen tammavarsan — täyden kympin toimitus, kauan kaivattu tyttölapsi oreja vilisevään PRE-perheeseen. Kukaan ei edes miettinyt, pidetäänkö varsa. Tallin kuningatar oli saanut perillisensä.

Luna on sellainen tamma, jota tekee mieli teititellä. Arvokas, korskea, mutta silti niin tavattoman lempeä. Se ei siedä aivan millaista tahansa kohtelua, mutta osaa arvostaa rauhallista ja selkeää ihmistä niinkin paljon että luottaa häneen tutustuttuaan lähes sokeasti. Riippuu siis aivan käsittelijästä, seisooko Luna hoitaessa paikoillaan kuin patsas vai sättääkö se häntä pyörien ja jalkojaan nostellen: epämukavuutta tamma nimittäin helposti koittaa paeta, ja epälooginen käytös jos mikä tuosta on ikävää. Jos ensin nyitään narusta perästä mutta sitten katseella tuijotetaan kohti, niin pitääkö tässä nyt sitten seurata vai väistää? Lunan ratkaisu on pakittaa, nykäistä naru kädestä ja lähteä lätkimään.

Ratsuna Luna toimii niinikään selkeän ja johdonmukaisen ihmisen kanssa, eli aloittelijoiden ratsu se ei kiltteydestään huolimatta ole. Epäselkeä käytös ja ohjeistus saa Lunan jännittymään ja juoksemaan alla selkä notkolla, jumittamaan ja puskemaan vastaan. Kun asioita lähtee pyytämään yksi kerrallaan ja selkeästi oikeasta vastauksesta palkiten, on Luna tyytyväinen ja kuuliainen ratsastaa. Se on hyvin pehmeä ja ottaa luonnostaan itsekin kevyen tuntuman, tarvetta painaa kädelle ei tammalla tunnu olevan. Painoapuja se seuraa jatkuvasti ja pohjeavuksi riittää pikkuinen kosketus. Luna on luonnostaan ryhdikäs ja vahva, eli se on myös tavattoman helppo ratsastaa korkeaan muotoon. Esteillä hänen hidas, suuri laukkansa tuo haastetta, samoin kuin tarve saada nappilähestyminen: vähänkin huono linja tai askelmitta saa Lunan kiertämään esteen turvallisen välimatkan päästä.

Sukutaulu selvityksineen

i. Nescubrir KIT
mkm, 158 cm, PRE
ii. Quendan
mkm, 159 cm, PRE
iii. Sigismer
rtkm, 159 cm, PRE
iie. Manochla
rnkm, 153 cm, PRE
ie. Liasanya
rtkm, 154 cm, PRE
iei. Mesoton
mkm, 157 cm, PRE
iee. Ulembina
mkm, 151 cm, PRE
e. Galaxia IV
PP-MVA Fn, KTK-II, KRJ-III
rnvkkokm, 164 cm, PRE
ei. Universo
 rnkm PRE, 167 cm
eii. Vació
rnkm PRE, 164 cm
eie. Relevante Cosa
rn PRE, 165 cm
ee. Doncella Tibio
rnvkko PRE, 159 cm
eei. Vencedor
vkko PRE, 164 cm
eee. Duquesa
rnkm PRE, 161 cm

Sukuselvitys

i. Nescubrir KIT vaikuttaa Baroque Alvianossa. Kimo, 158 cm korkea ori on yleensä tapahtumien keskipisteenä ärhäkällä ja tappuraisella luonteellaan. Se kisaa modernissa kouluratsastuksessa Int I-tasolla ja on loistanut yllättäen myös valjakkoajon vaikealla tasolla.

ii. Quendan on nyt jo edesmennyt kimo ori, joka kisasi aikanaan modernin kouluratsastuksen Int I-tasolla. 159 cm korkeuteen Quendan tuntui saavan lisäsenttejä korskealla ja tulisella luonteellaan, joka teki hevosesta sekä näyttävän että myös vaikean käsitellä. Quendan on kantakirjattu II-palkinnolla, ja se jätti yhteensä 27 varsaa ennen kuin 14-vuotiaana lopetettiin suolenkiertymän vuoksi.

ie. Liasanya ei ole mikään suuri hevonen, vain 154 cm korkea. Kimolla on hieman kolho pää eikä se ole mikään erityisen näyttävä rotunsa edustaja, mutta rohkea ja yritteliäs tamma korjaa puutteensa ratsastettavuudellaan. Se on kotitallinsa konkari, joka opettaa ratsatajia aloittelijoista edistyneisiin ja tottunein ottein vie arimmatkin kisaajat ratojen läpi. Liasanyalla on Nescubririn lisäksi kaksi varsaa, tammoja kumpainenkin.

e. Galaxia IV on yksi Zenin PRE- ja SPN-kasvatuksen kantatammoista. Hitaasti kimoutuva 164 cm korkea kaunotar oli linnan emännän, Vitaliyan, silmäterä, eikä suotta: loistavan sielun lisäksi myös näyttelytuomarit sitä kiittivät erinäisin arvonimin ja kantakirjan kakkospalkinnolla, puhumattakaan YLA- ja KRJ-tuloksistaan. Hyväluontoinen Galaxia eli "Gaia" ehti jättämään yhteensä viisi varsaa ennen kuin jouduttiin lordoosin erittäin pahasti painaman selän vuoksi nukkumaan ikiuneen päälle 20-vuotiaana.

ei. Universo on suurikokoinen ja komea kouluhevonen espanjalaisella, tulisella tempperamentilla varustettuna. Papurikkokuvioinen kimo onkin ollut varsin hyvä periyttämään mahtipontisten liikkeidensä lisäksi myöskin luonnettaan. Universo on kisannut vaativa A-luokissa, mutta kotiharjoituksissa siltä on sujunut jo Intermediatenkin liikkeet.

ee. Doncella Tibio on väriltään syvä ja kaunis ruunivoikko, rakenteeltaankin se kiinnittää huomiota syvien ja kaarevien linjojensa ansiosta: kyömy pää vain lisää tamman aristokraattisuutta. Doncella ei ole kisannut pikkukisoja suuremmissa tapahtumissa, mutta harrasteratsun ominaisuudet sillä on kohdallaan varsinkin hyvän luonteen ansiosta.

eii. Vación nimi ei ollut kovin kuvaava (Suom. "tyhjyys, tyhjiö"), sillä tämä ori tunnettiin hyvinkin suuresta egostaan ja siitä että se teki kaikille selväksi paikallaolonsa. Vació oli tappurainen ja itsetietoinen hevonen, eikä sen kanssa kaikki tulleet toimeen. Kimo ori nukkui poiskin tyylilleen uskollisena: Vació jouduttiin lopettamaan jalan avomurtuman vuoksi sen karattua toisen orin tarhaan kaivamaan verta nenästään

eie. Relevante Cosa on kaunis markanpilkkuinen ruunikko, joka kisasi semimenestyksekkääksti vaativa A-tason luokissa. Kisauransa se päätti 14-vuotiaana, jonka jälkeen tätä II-palkinnon kantakirjatammaa ollaankin käytetty varsin ahkerasti jalostustoiminnassa. Kaikki neljä Relevante Cosan varsaa ovat olleet emänsä tapaan hyviä ja näyttäviäkin kouluhevosia.

eei. Vencedor on hyvin kaunis kultakolikon värinen voikko-ori, joka oli siitä erikoinen että se on koulutettu peruslajien lisäksi härkätaisteluun. Vencedor onkin hyvin kevyt ja ketterä liikkeiltään, mikä näkyi areenojen lisäksi koulukentillä orin suorastaan liidellessä maanpinnan yläpuolella. On sekä värin, liikkeiden kuin koulutuksenkin ansiota että Vencedorilla on niin paljon jälkeläisiä: 57 kpl.

eee. Duquesa, "herttuatar", oli helläluontoinen ja niinsanotusti hyvin äitimäinen tamma. Se oli pienestä pitäen hyvin rauhallinen luonteeltaan, ja jos jonkun hevosen seuraan pystyi jättämään pieniä lapsia niin se oli ehdottomasti Duquesa. Tamma ei kisannut elämänsä aikana kuin muutamissa pienissä kilpailuissa, mutta se olikin kotitallillaan turvallinen tutustuttaja hevosten ja ratsastuksen maailmaan: moni pieni espanjalaisratsastaja sai ensikosketuksen lajiin juuri Duquesan selästä. Duquesa kuoli 25-vuotiaana vanhuuteen, jättäen jälkeensä kaksi tammavarsaa.

Jälkeläiset

Luna ottaa vastaan suvultaan 1-polvisia PRE-oreja, ollen käytössä myös SPN-jalostukseen.

Periyttää voikkoväriä ja kiharaisia jouhia.

Syntyi Skp. Nimi Isä Omistaja Meriitit
10.08.21 t. Via Lactea de Dzelzain Sumun Donatello Henry Sääri
17.03.21 o. Alboroto de Dzelzain CHR Nazanér Riót Gestüt Kelsen
24.11.20 o. Helikel de Dzelzain Dawnvale Hesato VRL-14837
15.02.20 t. Kallisto II Dawnvale Hesato Zen KTK-III

Näyttelytulokset

Nähdäksesi ajantasaiset näyttelytulokset, vierailethan Lunan PKK-profiilissa.

31.12.17, PKK, tuom. Anne, EO-sert
05.11.17, Zen, alle 1-v varsat, tuom. Tinúvel: EO-sert, EM [1]

[2] "EM tekniikasta."

Kantakirjaus III-palkinnolla

16 + 14 + 13,5 = 58%
- Rodunomainen pää, tammaksi jokseenkin raskas kaula. Jalat niin tummat ja lähekkäin, että ovat vaikeasti arvioitavissa. Todella näyttävä väri.
- Hyvät leimat, takakorkea ej sapelissa. Kaunis, maalausmainen toteutus.

Pikakuulumisia

Varsinaiset tarinalliset tekstit voit lukea päiväkirjasta

06.08.2020 |

10.05.2020 | Alta escuela-perehdytystunti
Koska tämä oli Zojan ensimmäinen kerta Lunan satulassa, aloitettiin harjoittelu tutustumisella. Luna on niin kovin herkkä mikä painoapuihin tulee, ettei sen kanssa ollut ainakaan epäselvyyksiä milloin istunta oli kunnossa ja milloin ei: pienikin etunoja sai tamman pysähtymään, ja ratsun suorana pitäminen oli aikamoista tasapainottelua istuinluilla. Varsinkin alkutunnista Luna kiemurteli ja pysähteli vähän mihin sattuu, mikä oli ymmärrettävä vaihe siirryttäessä ratsastuskoulun hevosista klassisiin ratsuihin. Jos Zojalla oli tunne että nappulat olivat täysin hukassa, niin ei hätää, hän ei varmasti ollut tällä pallolla ainoa...

Kun istunta saatiin tasapainoisemmaksi ja Luna alkoi pysymään määrätyllä teillä oikeassa temmossa, ryhdyttiin vaihtelemaan askellajeja.

"Unohda kaikki mitä ratsastuskoulu on sinulle opettanut laukannostosta," Iivari totesi ykskantaan. "Nostava lonkka pyörähtää pienen puolipidätteen jälkeen, ja jos olet ajoittanut sen ponnistushetkeen, laukka nousee kyllä. Jos ei, yrität uudestaan. Minkäänmoista tuuppaamista tai pohkeilla tumpsuttelua en tahdo nähdä."

Pienen harjoittelun jälkeen nostot alkoivat onnistumaan, ja vaikka laukka tipahtikin nopeasti pois ratsukon rytmin hävittyä, ei se haitannut. Tärkeintä oli hyvä nosto, ylläpitoa ehtisi harjoittelemaan myöhemminkin — sekin kun vaatisi oman liikkeensä ratsastajan lonkille. Rytmin löytäminen tuskin tulisi tuottamaan ongelmia, sillä Zojalla oli selkeästi hyvä taju siitä, missä Lunan jalat milloinkin olivat: jos ei olisi, eivät laukannostot olisi onnistuneet niin monta kertaa putkeen.

20.04.2020 | Juoksutusoppia, oppilaana Zoja ja opettajana Amelie
Multa ei oltu kysytty mitään kun Iivari oli luvannut Zojalle mun opettavan miten hevosia juoksutetaan meidän tyyliin. Ei siinä sellailla mitään, Zoja vaikutti mukavalta tytöltä mitä ujon ulkokuoren alta pilkisteli, mutta en ollut varma osaisinko opettaa. Pitkäpinnaisuus ei aina ollut mun hyveitä, enkä ehkä osaisi muotoilla asioita niin että myös toinen ymmärtäisi mitä tarkoitan.

Yrittänyttä ei kuitenkaan laskettu, joten illan jo pimennyttyä me oltiin Zojan kanssa maneesissa Luna narun päässä. Esittelin ensin vermeet eli kapsonin, lyhyehkön liinan ja puisen kepin jota käytettiin raippana.
"Me ei ikinä juoksuteta täällä suitsista, vaan aina kapsonista. Raipalla ei ajeta eteenpäin, vaan se on ennemmin kapellimestarin puikko jonka asennolla kerrot hepalle mitä tehdä. Tää ois vähän helpompaa jos oltais aloitettu maastatyöskentelystä eka, mut onneks Luna on aika konkari... Mut periaatteessa, jos tiiät mitä tarkotan maastatyöskentelyllä, niin tää on aika sama asia, oot vaan hevosen rinnalla sen sijaan et pakittaisit sen eessä." Pyysin Lunan kävelemään meidän ympärillä. Kävelin itse pientä rinkiä mukana.
"Ikinä ei oo niin et me seisotaan vaan paikallaan ja hepo kulkee ympyrällä, vaan me osallistutaan aktiivisesti myös. Asennolla, sijainnilla, äänellä ja liikkeillä voi säädellä hevosen nopeutta ja liikkeen laatua. Klassisessa maailmassa hevosta ei ikinä juoksuteta sen takia et siltä otettais ns. virtoja pois, vaan me tahdotaan että heppa on tässäkin koko ajan kuulolla ja liikkuisi tasapainossa. Liinan päässä voi harjoitella vaikka piaffea jos tahtoo."
Sanojeni vahvistukseksi pyysin Lunaa pysähtymään, ja nojaamalla itse taaksepäin ja nostamalla raipan taivasta kohti sain tamman tekemään aika tyylipuhtaan koulupysähdyksen, vaikka nyt ite sanonkin. Oispa Iivari tai Vitaliya ollut näkemässä. Siitä suoraan lähdin itse pompahtelemaan laukan tahtiin reippaalla "lauk-KA!"-pyynnöllä, mikä sai Lunan nostamaan kauniin kootun laukan suoraan painonsiirrosta. Hehkuin ylpeyttä tuntiessani Zojan ihailun.
"Tää on oikeesti aika simppeliä kun kehonhallinta alkaa löytämään nappulat."

Esitin vielä miten erilaisilla äänenpainoilla ja oman asennon sekä sijainnin muutoksilla voitiin vaikuttaa hevoseen, ja sitten heitinkin Zojan suoraan altaan syvään päätyyn antamalla nahkanarun ja puukepin hänelle.
"Sun vuoro."
Olihan se kieltämättä varsinkin alkuun aikamoista hapuilua. Luna oli niin piiruntarkka ja Zoja luonnollisesti vähän hukassa, että välillä tamma vaan pysähtyi ja kääntyi katsomaan meitä ihan että TÄH. Mut sit väliin tuli ihan tosi kivojakin hetkiä. Kyllä mä uskoisin että osasin jotain oppia antaa, ja lupauduin kyllä neuvomaan lisääkin jos joskus apua tartteisi.

21.03.2020 | Bella ratsastaa
En oikeastaan tiennyt mitä ajatella, kun näin ratsun, jota minun olisi tarkoitus liikuttaa. Espanjalaistamma vaikutti juuri niin arvonsa tuntevalta ja itsetietoiselta. Olin elämäni aikana ratsastanut vain kahdella eri PRE-hevosella ja kummatkin niistä olivat rauhallisia sekä lehmänhermoisia ratsuja. Mitä olin Luna-nimisestä, edessäni olevasta ruunivoikosta kuullut, oli hieman erilaista. Ja jo tamman olemus kertoi sen olevan itsetietoinen - enkä tiennyt olisiko se hyvä asia. Rohkeasti kuitenkin kiinnitin tamman narulla ja annoin sen haistella kämmeniäni. Kunnioitukseni tuota kaunista hevosta kohtaan oli suuri - se oli hieman erilainen kuin omat möhömahaiset maastomoponi. Luna vaikutti rauhalliselta ja aloitin sen harjaamisen. Olin varovainen ja helläkätinen, mutta kuitenkin päättäväinen. Onnekseni tamma kuitenkin vaikutti tyytyvän uuteen liikuttajaansa ja käyttäytyi hyvin.

Varustaessa tamma seisoi edelleen yhtä rauhallisena ja järkähtämättömänä paikallaan, enkä oikein osannut sanoa, oliko se hyvä asia vai tiesikö se huonoa. Päädyin kuitenkin ajattelemaan positiivisen kautta ja kehuin Lunaa kiristettyäni satulavyön. Suitsetkin menivät helposti ja siitä huojentuneena laitoin itselleni kypärän päähän sekä lähdin taluttamaan tammaa kohti kenttää.

Kentälle päästyäni laskin jalustimet ja tarkistin vielä vyön. Varovasti nostin jalkani jalustimelle ja nousin ratsaille. Luna seisoi paikallaan rauhallisesti, josta tammaa kehuinkin. Jalustimien ollessa hyvät pyysit tammaa uralle kävelemään ja annoin sen venytellä kaulaansa pitkin ohjin. Tammalla oli mukavat, pehmeät käyntiaskeleet. Huomasin oikeasti olevani todella innoissani siitä, että pääsin ratsastamaan pitkästä aikaa kunnolla PRE-hevosta. Viime kerrasta oli jo kauan aikaa.

Alkukäyntien jälkeen keräsin ohjat ja ryhdistin omankin istuntani. Tamma allani kokosi itseään heti. Pidin ohjia kevyellä tuntumalla ja keskityin ratsastamaan lähinnä istunnan avulla. Pyysin Lunaa siirtymään raviin kevyellä pohjeavulla sekä istunnan myötäyksellä. Tamma vastasi heti apuihini ja lähti etenemään rennossa ravissa. Keventelin hitaaseen tahtiin alkuraveja ja tein päätyihin ympyröitä. Huomasin heti, että liiallisella ohjalla kääntämisellä sain ainoastaan tamman jännittymään. Niinpä aloin käyttää kääntämisessäkin lähinnä istuntaani ja ohjia vain tukena. Muutaman kierroksen jälkeen vaihdoin suuntaa ja aloin vihdoin saada kiinni siitä, miten ratsastaa tammaa niin, että se säilytti rentouden.

Alkuravit mentyämme aloin työskennellä harjoitusravissa. Lunalla oli pehmeät, joustavat askeleet. Tein aluksi isolla keskiympyrällä ravin kokoamista ja lisäämistä. En juurikaan tarvinnut ohja- tai pohjeapuja, vaan riitti, että käytin istuntaani. Tamma kulki korkeahkossa muodossa ja vastasi apuihin täsmällisesti. Suunnanvaihdoksen tein ympyräleikkaalinjalla ja jatkoin samaa myös toiseen suuntaan hetken.

Ravityöskentelyn jälkeen päätin ottaa samaa harjoitusta laukassa. Lunan laukka oli pyörivää ja eteenpäinpyrkivää. Laukkasin aluksi pari kierrosta rentoa harjoituslaukkaa, jonka jälkeen lähdin kokoamaan. Tamma vastasi hyvin ja laukkasi korkeaa, koottua laukkaa. Lisäystä pyytäessäni Luna liihotteli kevyesti eteenpäin, säilyttäen silti korkeahkon muodon. Toistin samaa muutamia kertoja ja vaihdoin suuntaa toistaakseni saman toiseenkin kierrokseen.

Perusjuttujen jälkeen halusin kokeilla jotain hieman vaatimampaa. Päädyin ottamaan keskihalkaisijalla laukanvaihtoja ja tekemään pitkille sivuilla avotaivutusta. Ensimmäinen laukanvaihto ei ollut onnistunut - Luna jännittyi ja siirtyi raville. Vika oli kokonaan omani, sillä jäin istunnallani jälkeen. Uusi yritys tuotti kuitenkin tulosta ja tamma vaihtoi laukan kevyesti sekä ilmavasti. Jatkaessani pitkälle sivulle lähdin tekemään avotaivutusta - alku ei ollut kovinkaan vahva, mutta tajutessani omat virheeni saimme jo puolivälissä sivua avotaivutuksen kunnolliseksi. Tullessani uudemman kerran keskihalkaisijalle tiesin jo, miten minun tulisi tammaa pyytää. Niinpä tällä kertaa ratsastin tarpeeksi istunnalla ja jätin ohjat sekä pohkeet pienempään rooliin. Luna vaihtoi laukan ja jatkoimme pitkänsivun avotaivutukseen. Tamma kulki hyvin ja teki pyydetyn helposti.

Jatkoimme tehtävää jonkun aikaa, kunnes siirsin tamman raviin. Aloin jälleen keventää ja tehdä isoja pääty-ympyröitä. Päätin jättää ratsastustuokion hieman lyhyemmän puoleiseksi. Koska riittänee mainita, että ratsastaja ei ollut tottonut aivan noin istuntapainotteiseen ratsastukseen ja se alkoi ottaa koville. Luna ravasi rennosti ja venytteli hieman kaulaansakin, kun siihen tarjosin mahdollisuutta antamalla ohjaa. Tein vielä yhden suunnanmuutoksen ja ravasimme loppuraveja myös toiseen kierrokseen. Luna vaikutti niin mukavalta ja rennolta.

Ravien jälkeen annoin tammalle kokonaan pitkät ohjat ja kävelimme vielä loppukäyntejä. Taputin sitä hellästi kaulalle - se oli todella mukava tamma.

15.2.2020
Jännittävät ajat ovat käsillä, sillä Luna varsoo pian ensivarsansa. Maha on jo ehtinyt kasvamaan sellasiin mittasuhteisiin ettei satulavyö mene kiinni, joten h-hetket alkavat olemaan käsillä. Vahatippoja ei kyllä vielä näy, mutta ensivarsojana Luna saattaa tupsauttaa ne vaikka vasta tuntiakin ennen synnyttämistä, joten niitä on turha uskoa.

Hieman kieltämättä jännittää, miten Luna selviytyy tehtävästään ja ehditäänkö sitä auttamaan mikäli ongelmia ilmenee. Toisaalta sen emä Gaia oli valehtelematta taitavin emätamma koskaan, joten ehkäpä tämäkin tuleva äiti on perinyt jotain taitoja geeneissään. Tänään Luna muutti jo varsomiskarsinaan vahdittavaksi: maaliskuussa meillä pitäisi kaiken järjen mukaan olla uusi PRE-varsa. Jännää!

3.7.2019 Tämä ei ole anelua, mutta...
"Iivari ehkä luuli olevansa ovela, mutta Vitaliya kyllä tunsi tuon liian kiltin ja mukahauskan sävyn jolla hän oli puhunut koko heidän iltapäiväisen maastoretken ajan: mies oli jotain vailla, ja yrittäisi pian esittää asiansa. He ehtivät palaamaan retkeltään pihatielle saakka, kun sinitakkinen selvitti kurkkuaan ja ratsasti hieman lähemmäksi ulkoilupariaan. "Lähden syksyllä Efimin vieraaksi Siperiaan." Vitaliya kurtisti kulmiaan. "Mitä sinä siellä? Miten pitkäksi aikaa?" "Se on henkilökohtaista. Ainakin kuukaudeksi." "Kuukaudeksi? Sehän on ikuisuus keskellä ei-mitään!" Iivari ei vastannut kommenttiin. Faust hänen allaan järsi kuolainta ja nakkeli niskojaan, mihin viisas Luna-tamma ei kiinnittänyt silmällistäkään huomiota. Iivari ei varsinaisesti tarvitsisi kenenkään lupaa lähteä, mutta hän tunsi velvollisuudekseen saada Vitaliyan hyväksynnän matkalleen — jäisihän tuo kuitenkin vastaamaan yksikseen heidän tallistaan. Miehen määränpäässä ei olisi toimivaa verkkoa, joten hän todellakin irtaantuisi kaikesta vastuusta vähäksi aikaa."

» Lue lisää

Joustausvalmennus 14.2.2019 Dragon Age Estatessa
Tunnille oli saapunut suuria edustajia, nimittäin Keski-Maan prinssi sir Agravain ja oman läänin herttua sir Gawain Arkalasta sekä tuttu linnan ritari ja Hankalan herttua sir Artheur. Artheur saapuu lennosta mukaan tunnille mustan friisiläisorin Teuntjen kanssa. Orin oli laittanut valmiiksi ratsun oma oppipoika. Alkutunnista käytiin läpi hevosten kaikki askellajit. Ritareilla ja ratsuilla oli täydet haarniskat päällä, mutta ihanasti rakkauden päivää koristi hevosten vaaleanpunaiset, punaiset ja purppuran väriset vaatekappaleet. Kaikki olivat hienosti panostaneet päivään eikä ketään ollut allapäin. Kevättä rinnassa kaikilla! Askellajien jälkeen aseenkantajat antoivat oppilaille raskaat peitset ja aloitimme tähtäysharjoituksia shock quintainnin kanssa. Shock quintain iskussa katsotaan voimaa ja maalitaulu vastustaa liikettä. Monia peitsiä meni rikki, mutta tähän tunnille oli varattua monia erilaisia ystävänpäivä teemaisia peitsiä. Prinssi tarkisti, että joustauskilpi oli vasemmassa kädessä ja ohjakset, sillä raskas peitsi otettiin oikeaan käteen. Paljon hienoja osumia ja hyvää peitsen hallinta harjoitusta ennen taistelemista. Seuraavaksi vierailijat esittävät oppilaille prinssin selostuksena miten edetään joustaessa toisia vastaan. Lopputunnista oppilaat taistelivat toisiaan ja vierailijoita vastaan. Muutamia tippumisia satulasta tuli nähtyä, mutta kehenkään ei onneksi sattunut vakavasti.

Amelie oli uutta verta, mutta tuttua sellaista. Hänet oli aikaisemmin nähnyt turnajaisissa ja nainen tulee Latviasta tutulta linnalta Zenistä. Ratsuun olin törmännyt turnajaisissa ja tamma katseli ympäristöä uteliaasti. Lämmittelyssä tamma ei välittänyt uusista hevosista, ritareista tai paikasta. Se kuunteli ritariaan hyvin ja askeleet olivat tammalla kunnossa. Amelie osasi ratsastaa hevosta, vaikka pienet epämääräiset avut shock quintanilla sai hevosen nostamaan pään pystyyn ja näin isku osui aivan kilven ylänurkkaan. Tamman kanssa sai olla hyvin yksinkertainen ja pitää tasapainon sekä avut hiljaa suoralla linjalla. Amelie sai heittää ohjakset tamman kaulalle, jos se asiaa helpotti. Tamma liikkui suoraan ja nainen pääsi keskittymään peitsellä osumiseen shock quintainnille. Joustauksessa Amelie sai ensimmäisenä vastaan Keski-Maan prinssin eikä pieni jännitys hermostuttanut tammaa. Liikkeelle lähdettiin rohkeasti ja Amelie sai hyvin osuttua vastustajan kilpeen. Peitsi hajosi useampaan osaan ja johdatti aluksi tasapeliin. Toinen kierros koitui Amelien voitoksi. Ratsu käyttäytyi asiallisesti eikä ollut yhtään epävarma mitä oli tapahtumassa. Amelie pysyi kokoajan rauhallisena ja johdonmukaisena yksinkertaisilla avuilla, mikä piti tamman tyytyväisenä. Joustaaminen jatkui pian linnan oppipoikia vastaan. Joustaaminen sujui tasavertaisena ja peitset särkyivät sekä hevoset kävivät kierroksilla, mutta pysyivät kuulolla. Yhtäkkiä vastustajan kimon hevosen alkaessa riehumaan omiaan ennen lähtöä alkoi ratsulla hermoja kiristää. Linjalla sitten Amelien isku osui aivan kilven alareunaan, kun kovan iskun voimasta keskelle kilpeä vastustajalta Amelie tipahti alas maahan. Haarniskat kolisivat voimakkaasti, mutta uskollisena tamma jäi paikoilleen katsomaan minne ritarinsa jäi. Mitään ei sattunut ja nainen tahtoi jatkaa, että voisi lopettaa tyytyväisin mielin ensimmäisen joustaustunnin Lunan kanssa.

31.1.2019
Pari viikkoa sitten hehkutin kuinka nopeasti ja hyvin Luna edistyy, ja tänään se sitten tuli todistettua ihan virallisesti: osallistuimme ensimmäistä kertaa alta escuela-koululuokkaan kun sopivasti VHRY-Cupin ensimmäinen osakilpailu pidettiin täällä meillä, ja veimme ykkössijan! Luokassa oli paljon koulutetumpia ja kokeneempia ratsuja, kuten lady Nanook Dark Soulsin selässä, Vitaliya Esmeraldan kanssa — minäkin osallistuin itse myös Dukella, olettaen tietenkin että jos jonkun kanssa kerään menestystä niin ykkösorini. Vaan eipä minulla ja Dukella tänään löytynyt yhteistä säveltä, kun taaskin Luna tuntui olevan ajatukseni jatke. Piaffe tuli luonnollisemmin kuin ikinä harjoitellessa, käytännössä katsoen kasasin vain ravia enemmän ja enemmän, laukkapiruettikin oli käytännössä katsoen vain käännös. Ratsastus tuntui siis juuri siltä mitä se parhaimmillaan on, ilman turhaa "nappienpainelua" ja sähläämistä.
Lunasta on tulossa tätä menoa suosikkini. Tammoista se ainakin on ihan ehdoton ykkönen!
- Iivari

18.1.2019
Luna teki tänään elämänsä ensimmäisen tyylipuhtaan laukkapiruetin! Onhan sitä jo hiottu paljon ja osittain, mutta tänään tamma suoriutui siitä aivan kaikkien klassisten sääntöjen mukaan itse: painopiste takaviistoon, asetus pysyy, tadaa. Luna tiesi mitä haettiin ja istuin lähinnä vain kyydissä kertomassa milloin on tarpeeksi. Ei ollut tarvetta auttaa ohjalla, ei pohkeella, ei mitään. Edistys oli niin hieno että lopetin harjoittelun siihen paikkaan ja jäähdyttelin Lunan taluttaen, sillä sen se todellakin ansaitsi.
Kyllä Lunasta tulee vielä oikein näppärä ratsu kun sen joskus valmiiksi saan.
- Iivari

"Luna"


  • Pura raza española, tamma
  • 156 cm korkea, väriltään ruunivoikko (EE/AA/nCr)
  • Syntynyt 26.09.17, nyt M Layouts / raitatossu.net/mayflower-vuotias
  • Kasv. Zen,
  • Zenin omistuksessa (VRL-01436)
  • PKK2443
  • palfrey, baixa escola ()
  • Groomi Zoja Skrastia
    Ei osallistu enää turnajaisiin


    PKK-V myönnetty 15.07.2020

    PP-MVA myönnetty 15.07.2020

    FF myönnetty 2017

    Kantakirjattu III-palkinnolla

    Maestro Steed pistein 40 + 12 + 39 + 4 = 95 p.

    Kuvagalleria

    #prelunai

    Kuvagalleria




    Luna ja Kali elokuussa 2021.

    Josefina Rosengård kokeilemassa siipiään uudessavanhassa tavassa ratsastaa.

    Luna ja Vitaliya DAE:n turnajaisten war-luokassa täyshaarniskassa. Teräsleidit!

    "...Mä vaan... AmeliekäskikysymääntahdotkomunhoitavanLunan?"

    Iivari, Faust, Vitaliya ja Luna.

    Luna-prinsessa.

    Kohta pääsemme kapsonistakin eroon, Luna on kehittynyt nopeasti. 6-v kuva.

    Luna 8 kk.

    VHRY

    Sijoituksia 42 kpl, joista voittoja 9 kpl
    CUP: 58 p. ( 7 sijaa)

    19.06.21, Zen, skill at arms noviisi, 2/5
    12.07.20, Zen, skill at arms war, 1/4
    26.06.20, Zen, skill at arms hunting war, 2/8
    26.06.20, Zen, skill at arms hunting I, 5/13
    15.06.20, Zen, alta escuela, 1/6
    15.06.20, Zen, skill at arms hunting II, 3/12
    30.05.20, Arathein Royal Stables, alta escuela, 3/18
    30.05.20, Zen, alta escuela I, 3/9
    25.05.20, Dragon Age Estate, skill at arms war, 1/10
    25.05.20, Dragon Age Estate, skill at arms hunting II, 2/14
    18.05.20, Dragon Age Estate, skill at arms hunting II, 2/27
    16.05.20, Zen, alta escuela II, 3/13
    03.05.20, Zen, alta escuela, 3/8
    03.05.20, Zen, joustaus, 4/12
    03.05.20, Zen, skill at arms hunting war, 4/12
    03.05.20, Zen, skill at arms hunting I, 6/16
    23.02.20, Zen, alta escuela I, 1/9
    16.02.20, Zen, alta escuela, 3/9
    16.02.20, Zen, skill at arms war, 1/12
    10.02.20, Dragon Age Estate, joustaus, 2/13
    02.02.20, Zen, alta escuela, 3/11
    26.01.20, Zen, skill at arms war, 3/7
    26.01.20, Zen, skill at arms hunting I, 3/10
    31.12.19, Dragon Age Estate, lady-luokka, 2/10 (CUP 8p.)
    31.12.19, Dragon Age Estate, skill at arms hunting II, 1/12 (CUP 10p.)
    31.12.19, Dragon Age Estate, skill at arms hunting I, 2/12 (CUP 8p.)
    28.12.19, Zen, skill at arms war, 1/4
    28.12.19, Zen, skill at arms hunting II, 2/9
    28.12.19, Zen, skill at arms hunting II, 2/9
    17.08.19, Zen, skill at arms hunting II, 2/5
    11.08.19, Zen, alta escuela II, 2/4
    06.04.19, Zen, Haute Ecola I, 3/11
    10.03.19, Dragon Age Estate, miekka, renkaat, 5/15
    01.03.19, Varjolinna, hunting II, 2/15 (VARJO-CUP, 8p.)
    28.02.19, Dragon Age Estate, lady-luokka, 3/14 (CUP, 6p.)
    23.02.19, Zen, skill at arms hunting I, 2/11
    31.01.19, Zen, haute ecola, alta escuela, 1/8 (CUP, 10p.)
    31.01.19, Zen, skill at arms hunting II, 1/13 (CUP, 10p.)
    31.01.19, Zen, skill at arms hunting I, 3/13 (CUP, 6p.)
    31.11.18, Loitsula, skill at arms, aika, 2/9

    Palkintoja

    Sivusto toimii parhaiten tietokoneella tai tabletilla selaten.

    Eksyksissä? Ehkä sivukartasta on apua.

    Tämä on virtuaalitalli / This is a sim-game stable.
    Tämä on virtuaalihevonen / This is a sim-game horse.