Galahad of Dzelzain

Ff

Tämä kaveri marinoi syntymäänsä luomalla jännitystä: oliko Umbran vatsassa varsaa lainkaan, ja jos oli, niin missä se viipyi? Ensisynnyttäjänä Umbrasta ei voinut sanoa juuta eikä jaata milloin vahatippojen tulisi ilmaantua ja milloin se tahtoisi itse varsoa, joten ylimääräiset viikot olivat piinaista peukalonpyörittelyä. Vatsa ei ollut suuri, mutta kyllä siellä joku myllersi. Tule jo ulos! Mutta ei, pieni ihme ei ollut tapahtuakseen.

Lopulta pienellä avustuksella synnytys saatiin lopulta käynnistymään. Illalla tuleva emä alkoi näyttämään vihjeitä tulevasta, ja yöllä tallivahti pääsi vihdoin ja viimein ilmoittamaan tositoimista. Näin syntyi pitkän ja piinaisan odotuksen jälkeen pieni, jämerä orivarsa Galahad, joka nimettiin luonnollisesti isänsä Lancelotin mukaan.

Kuningas Arthurin legendassa sir Galahad edustaa hyveineen ritarin ihannekuvaa, kenties nimeen liittyikin pieni toive luonteenlaadusta. Kuinka hyvin kaikki sattumalta loksahtikaan kohdalleen, sillä pienestä kiltistä varsasta kasvoi suuri, aivan yhtä kiltti ori.

Mikään tossukka ei Galahad ole, kyllä hän tietää olevansa komea ja itseään kovin mieluusti herra esitteleekin. Mutta millä keveydellä ja huomaavaisuudella se tapahtuukaan! Tanssiessaan ori ei luo paineen painetta ihmisen käteen, eikä jalka ikinä nouse niin koreasti etteikö sitä malttaisi jättää pyynnöstä kesken ja jatkaa yhteistä matkaa ratsastajan tai taluttajan kanssa. Kaikessa korskeudessaan Galahad on kohtelias, eikä sen kanssa tarvitse koskaan neuvotella asioista. Pieni sana riittää.

Välillä Galahad on selkeästi malttamaton, mutta koska etiketti on sillä hyvin hallussa, tunnetilan enemmänkin poimii ilmasta kuin näkee. Hoitaessa ori seisoo kenties paikallaan kauniisti, ottaen kuolaimet maltilla suuhunsa, mutta selkäpiin kutina sen kertoo miten tässä on jo tarpeeksi odoteltu. Galahad ei vain sitä kehtaa töykeästi möläyttää. Orin voisi helposti kuvitella päättävän päivänsä samalla tavalla kuin legenda kertoo Tyko Brahen kuolleen Rosenbergin paronin päivällispöytään, kohteliaisuuttaan.

Ratsuna Galahad on pehmeä ja helppo. Se reagoi koulutuksensa vaatimalla tavalla pieniin apuihin, mutta korkean kylmän veren prosentin ansiosta ei yhtä räjähtävästi kuin moni tallitoveri tekisi. Sekavat avut eivät saa kirjavaa hermostumaan, vaan suurimmassakin hämmennyksessä ori vain jää paikalleen steppaamaan ja pyörittelemään kyselevästi korviaan.
Emänsä tapaan Galahad hermostuu helposti mikäli asiat muuttuvat paljon tai tapahtuu yllätyksiä. Ori ei kuitenkaan ota jalkoja alleen, vaan käpertyy enemmänkin sykkyrään. Ratsastajan rohkaistessa ja pysyessä tyyneenä Galahad kuitenkin uskoo tuota tuhannesti helpommin kuin arkajalka-äitinsä, ja rennonletkeän ihmisen kanssa ritariorhi uskaltautuu kyllä lähteä kaikkialle aina turnajaisista markkinahumuun.

Sukutaulu selvityksineen

isä DD Lancelot
mkrj gg, 155 cm
ii. Reaper
ic
iii.  Forget It
ic
iie. Thrust
ic
ie. Punker
sdb
iei. Metalhead
sdb
iee. Queen of Hip-Hop
sdb
e. Sombre Varnish
PKK-V Fn, KTK-II
rnsha gg, 167 cm
ei. Dark Souls
Journeyman Steed m fri, 164 cm
eii. Dark End
m fri, 177 cm
eie. Soulmate
m fri, 165 cm
ee. Vermilion
rtsha gg, 166 cm
eei. Ironsong
gg (50%)
eee. Ephemera
sdb

Jälkeläiset

Galahad ei ole vielä jalostuskäytössä.

Periytyviä ominaisuuksia ei voida vielä määrittää.

Syntyi Skp. Nimi Emä Omistaja Meriitit

Näyttelytulokset

(Ajantasaiset näyttelytulokset löytyvät Galahadin PKK-profiilista)

20.06.21, Seppele, Muu kuva: kesäinen kuva, tuom. Anne: KP, EM [1]
07.06.21, Ansamaa, Muu kuva: kesäinen, tuom. Marjahilla: KP
30.08.20, Seppele, varsat, tuom. Aksu: EO-sert (varsa)
19.08.20, Sumulahti, Rakenne: kaikki varsat, tuom. Aksu: EO-sert (varsa)

[1] "(EM: Tunnelma) "Söpö sarjakuvamainen hevonen, kaunis valon siivilöityminen kesäisessä metsässä.""

Pikakuulumisia

Varsinaiset tarinalliset tekstit voit lukea päiväkirjasta

26.06.2020 | Syntymä

Vihdoin ja viimein päätti pieni spektaakkeliherra Galahad päästää tallin jännityksestä ja saapua maailmaan! Viikkotolkulla sitä odotettiinkin. Umbran vatsa ei ollut missään vaiheessa mikään järin suuri, eikä se näyttänyt mitään klassisia merkkejä lähestyvästä varsomisesta kuin juuri ennen itse tapahtumaa. Luultavasti perjantainen kuntoilu edesauttoi varsomista, sillä myöhemmin illasta oli vahatipat ilmestyneet ja lantiokin pehmennyt — eikä siinä montaa tuntia mennytkään kun tallivahti pääsi todistamaan Zenin ensimmäisen gg-kasvatin syntymää. Hirveän pitkään piti odottaa, ja itse tapahtuma kävikin sitten silmänräpäyksessä... Ongelmia ei ollut, ja Umbra selviytyi ensikertalaisena suorastaan kiitettävästi.

Kantoaika meni niin pitkälti yli, että oli selkeää odottaa orivarsaa, kuten tulikin. Kokoakin Galahadilla on sen verran, että minne ihmeen madonreikään Umbra sen oli piilottanut kun ei maha pyöristynyt?
Väkeä piti aamusella lähteä toppuuttelemaan varsarauhan takaamiseksi, kaikki kun olisivat tahtoneet ihmeen heti ensimmäisenä nähdä. Eikä kyllä ihmekään, sillä komea ja erikoinenhan Galahad on, siitä ei voida kiistellä. Jännä nähdä millainen orista kasvaa, tuleeko siihen cobin jyhkeyttä ja mikä väri varsavillan alta paljastuu. Galahad tykkää pitää ihmisiä jännityksessä.

"Galahad"


  • Georgian grande*, ori
  • 166 cm, väriltään mustanshamppanjakirjava
  • Syntynyt 26.06.20, nyt M Layouts / raitatossu.net/mayflower-vuotias
  • Kasv. Zen,
  • Zenin omistuksessa (VRL-01436)
  • PKK3758
  • palfrey, baixa escola ()
  • Sdb-prosentti 43.75%

    Groomi etsinnässä
    Ei osallistu vielä turnajaisiin


    FF myönnetty 07.11.2020

    Kuvagalleria

    #galahadofdzelzain

    Kuvagalleria


    Rakennekuva 5-vuotiaana.


    Nuori, komea, fiksu ja filmaattinen.

    Varsakuva.

    Pikku-Galahad.

    VHRY

    Sijoituksia 0 kpl, joista voittoja 0 kpl
    CUP: 0 p. ( 0 sijaa)

    Palkintoja

    Sivusto toimii parhaiten tietokoneella tai tabletilla selaten.

    Eksyksissä? Ehkä sivukartasta on apua.

    Tämä on virtuaalitalli / This is a sim-game stable.
    Tämä on virtuaalihevonen / This is a sim-game horse.