UTF-8
Saraseeneille kyytiä! Miekat esiin!
VHRY// Dragon Age Estaten kisoja
Tunnille saapui myöskin sir Lyonell, joka oli sellainen konkari että Iivari mietti pitäisikö sir Lyonell:in ennemminkin opettaa häntä eikä toisin päin.
Alkulämmittelyissä Lyobek tanssahteli välillä kuumana, ja ohjasta vahingossakin nykäistessään mies sai sen vain entistä kuumemmaksi. Kun miekan sai luvan vetää huotrastaan, rauhoittui yllättäen orikin: syynä lienee se, ettei yhdellä kädellä saanut nyittyä toispuoleisesti vahingonkaan kautta. Mitä enemmän kumpikin ratsukon jäsenistä lämpeni, sitä jouhevampaa ja rennompaa alkoi menokin olemaan. Siinä vaiheessa kun saraseenit alkoivat saamaan kyytiä, oli Lyobek jo paljon kuuliaisempi. Sir Lyonell ohjasi sitä varmasti mutta kevyesti, eikä yksikään saraseeneista jäänyt välistä.
Lopputunnin "sotasimulaatiossa" Lyobek ja sir Lyonell pääsivät todella loistamaan. Vaikka ratsuna toimiva täykkäriori kävikin vahvasti kierroksilla päästyään vauhtiin, pysyi mies tyynen rauhallisena selässä ja mätki alusta loppuun saakka päitä poikki tasaisesti kuin giljotiini. Koko aikana ratsukko missasi yhteensä vain yhden saraseenin, ja sekin johtui vain siitä että Lyobek otti sivuloikan juuri ohittaessaan kohdetta.
Tätä ratsukkoa oli Iivarin ilo seurata, sillä heillä oli homma hanskassa eikä ratsastuksessa tai miekankäytössä tarvinnut keskittyä kuin lähinnä hienosäätöihin. Sir Lyonell:illa oli suuri etu olla sekä vasenkätinen että myös niin vahva, jotta jaksoi kannatella raskasta kahden käden miekkaa yhdessäkin kädessä. Opettaja pisti nämä seikat visusti mieleensä tulevia turnajaisia varten...
Heti areenalle saavuttuaan Iivarin oli päästävä utelemaan Karhunkellosta, jonka luokse mies marssi suorastaan pelottavan määrätietoisesti. J. sai selittää orista ja sen rodusta ummet ja lammet ennen kuin pääsi lähtemään liikkeelle, jättäen rotuhamsterin silmät kiilumaan.
Ratsukolla ei ollut kuulemma aiempaa miekkailukokemusta, joten sen aikaa kun tunnin muut osallistujat herättelivät hevosiaan, otti Iivari uuden oppilaan syrjemmälle. Tyypilliseen tapaansa hän antoi lyhyen ja ytimekkään perehdytyksen perusotteisiin, liikekaariin ja rapiirimiekan ominaisuuksiin: se oli kevyt ja siro, joten ratsun selästä se oli kätevä ja näppärä käyttää eikä vaatinut niin paljon voimaa kuin esimerkiksi raskaampi upseerinmiekka, keskiaikaisesta kahden käden miekasta puhumattakaan.
Keveydestä oli varmasti suuri hyöty tänään, sillä Karhunkello, tai "Poika" kuten tuota kutsuttiin, oli varsin meneväistä sorttia. J. sai varsinkin ympyrällä korjata niin ravissa kuin laukassakin lähestymisiään, sillä orhi tahtoi paahtaa sellaista kyytiä että joko J. ei ehtinyt iskemään tai sitten he ohittivat saraseeneja liian kaukaa. Hän sai todentotta pinnistellä jokaisella kroppansa lihaksella pitääkseen Pojan halutussa temmossa: aina kun keskittyminen herpaantui vähäksikin aikaa johonkin muuhun, kiihtyi Pojan vauhti taas niin paljon ettei mitään rajaa. Onneksi ori oli ratsastajalleen hyvin tuttu, eikä rallikone aiheuttanut ainuttakaan tilannetta kylmähermoisen parinsa kanssa.
Yllättävää kyllä, loppuun otettu "tulikoe" sekasortoisella, saraseenien armeijan peittämällä kentällä sujui hyvin. Poika oli kuin tuli hännän alla, mutta J. sai ohjattua ratsuaan todella hyvin saraseenilta toiselle siihen nähden että hänellä oli ensimmäistä kertaa kädessään rapiirimiekka ja allaan yli-innokas sotahevonen. Tunnin päätyttyä oli vaikea sanoa oliko hevonen vaiko ratsastaja hikisempi, mutta ainakin ratsulla oli ollut hauskaa — toivottavasti ratsastajalla myös, niukkasanaisesta ja tiukkapipoisesta opettajasta huolimatta.