Duc Rubis

FF, KTK-II

Vanhempiensa esikoisvarsana Ruben oli odotettu tapaus. Syntymään valmistauduttiin huolella, mutta nuori äiti Naira päätti pärjätä ilman apuja ja tekikin elokuun viimeisinä öinä kultaisen kuun loisteessa ennenaikaisen lapsukaisen. Siinä oli aamutyöntekijöillä sulateltavaa, kun tamma olikin varoittamatta monistautunut!

Kohtelias hömppä

Rubeniksi nimitetty topakka pikkuori omistaa samanlaista luontaista charmia kuin isälinjansa muillakin edustajilla. Möyhöttämiselle ja huutamiselle se ei ole kuitenkaan synonyymi, vaan ehdottomasti ruunikko kuuluu hyvätapaisten ja ajattelevaisten orien joukkoon. Ruben ei koskaan tunnu käyvän ylikierroksilla: kyllä se kuumentua osaa, mutta ikinä ei tule sitä tunnetta etteikö hevonen pysyisi hanskassa. Kokoon nähden ääni on Rubenilla pehmeä ja pieni, eikä se steppaillessaankaan astu edes vahingossa ihmisen alueelle.

Hoitotoimenpiteet Ruben antaa suorittaa ilman härdelliä. Herkkähipiäisenä ratsuna se saattaa joskus ottaa nokkiinsa mikäli ohjissa on roikuttu liikaa, jolloin seuraavalla suitsimiskerralla saa päätä maanitella alas katonrajasta — siinä saa olla jo käsillä pituutta. Herkuille persona Ruben kyllä palautuu takaisin kaksijalkaisten tasolle, kunhan palkasta neuvotellaan. Jopa normaalisti niin jännittävälle pesupaikalle voidaan parkkeerata ilman ylimääräisiä pälyilyjä, jos naaman eteen vain isketään tarpeeksi houkutteleva annos. Tämä kaveri jos kuka on ruoalla koulutettavissa.

Ratsuna Rubenin suku puskee kummaltakin puolelta vahvasti esiin, niin hyvässä kuin pahassakin. Ori ei ole aivan samaa sähläskaalaa kuin isänsä, mutta keskittymiskyky on lyhyenläntä. Tehtäviä saa vaihdella usein, sillä kun Ruben kyllästyy, se alkaa etsimään ympäriltään kiinnostavampia asioita, ja riippuu aivan päivästä ovatko nuo asiat muita hevosia vaiko katsomossa lymyilevä, barokkiorheille irvistelevä vihreä tonttu. Rubenin tapoihin ei kuulu ottaa jalkoja alleen säikähtäessään, mutta taidokkaasti se osaa vetää liinat kiinni vaikka täydestä laukasta. Vaatii niksin jos toisenkin kaivaa Ruben putkiaivomaisesta tonttujentuijottelusta takaisin työmoodiin, mutta mikäli ei tahdo kuluttaa tuntia seisomalla paikoillaan kuin nurkkaan tuijottava suolapatsas, on parempi ryhtyä luovaksi.

Emänsä puolelta Ruben on perinyt aavistuksen verran herkkähipiäisyyttä. Ori toimii sitä paremmin, mitä vähemmän sitä joutuu neuvomaan: ylimääräiset avut saavat aivot sauhuamaan, jolloin suoritus menee silkaksi sutsisatsi-sähellykseksi. Jos käämi palaa totaalisesti, liimaa Ruben kaikki kaviot maahan ja antaa hyvin Nairamaisen nutturanaaman ratsastajalleen. Paine ja tilanne täytyy nollata aivan kokonaan, joskus jättää jopa hetkeksi tekeminen kesken, jos mielii saada Rubenin jälleen yhteistyökykyiseksi. Sen eteen kyllä kannattaa hieman vaivaa nähdä, sillä palikoiden mennessä paikoilleen ori on tavattoman mukava ratsastaa. Se kuulee pienimmätkin avut, on reipas muttei vauhko, pehmeäliikkeinen ja luonnostaan kovin ryhdikäs. Uskaltaako edes sanoa — melkeinpä ideaali spanish norman?

Sukutaulu selvityksineen

isä Duc Univers
PKK-V PP-MVA, KTK-III, Maestro Steed
rnkm spn, 174 cm
ii. Duc Obscur
YLA2, PKK-V PP-MVA VIP MVA Fn, KTK-II, Maestro Steed
m spn, 178 cm
iii.Duc Noir
m spn, 178 cm
iie. Rosella
rnkm spn, 168 cm
ie. Galaxia IV
PP-MVA Fn, KTK-II, KRJ-III
rnvkkokm PRE, 164 cm
iei.Universo rnkm PRE, 167 cm
iee.Doncella Tibio
rnvkko PRE, 159 cm
emä Narcisse
VIP MVA Fn, KTK-II
prn spn, 162 cm
ei. Aragon XVI
VIP MVA Fn, KTK-.I, Spadaccino Champion di Pratolino, Dressage Master
prn PRE, 164 cm
eii. Aragon X
rn PRE, 162 cm
eie. Eleanor
trt PRE, 160cm
ee. Jacinthe
rnkm spn, 162 cm
eei. Oiriginal
rnkm spn, 169 cm
eee. Muguet
mrn spn, 160 cm

Sukuselvitys

i. Duc Univers, ruunikonkimo 174 cm korkea jätti, kantaa ylpeänä tallin ensimmäisen spanish norman-kasvatin kruunua. Se ei yltänyt ikinä oikein vanhempiensa tasolle suorituksissaan, ja kantakirjaankin ori pääsi räpistellen kolmospalkinnolle, minkä takia "Uno" on jäänyt valitettavan unohduksiin jalostusrintamalla. Ratsuna se on kuitenkin hieno ja tyypikäs barokki, Maestro Steed-laatalla palkittu körmyniska, jonka eläväisissä liikkeissä saa kuvitella itsensä kuningas Arthurin hoviin. Ruben on "Unon" ensimmäinen varsa.
ii. Duc Obscur oli tallin kruununjalokivi: yönmusta 178 cm korkea jättiori, nyt valitettavasti jo edesmennyt sellainen, oli ansaitusti oikea omistajansa silmäterä, sillä PKK-näyttelyistä se on kerännyt kaikki mahdolliset aikuisajan sertit, se on kantakirjattu ja palkittu VHRY:n Journeyman Steed-palkinnolla, jääden vain pisteen päähän Maestro Steedin kultaplakaatista. Duke on hyvätapainen ja koulutettu ns. tappiin asti eli caprioleen saakka.
iii. Duc Noir on Duken tapaan 178 cm korkea pikimusta spanish norman-ori, jonka ainoa ero poikaansa on Duken lyhyet sukat ja ristimäinen tähti - Duc Noirilla ei ole merkkejä lainkaan. Ori on rohkea ja rehti haute ecole-tason ratsu, joka on kiertänyt pitkin Eurooppaa esiintymässä. Jälkeläisiä sillä on vain muutamia, mutta kaikki isänsä tasoisia kouluratsuja.
iie. Rosella ei jätä ketään kylmäksi: tämä 170 cm korkea ruunikonkimo spanish norman-tamma tiedetään tammamaisen kipakasta ja tulenpalavaisesta luonteestaan. Ilkeä se ei ole, mutta persoonana Rosella on suuri eikä se antanut esimerkiksi aivan kenen tahansa koskea itseensä. Koulutustasoltaan upea harmaaharja on vaativa A, ja vaikkei kapasiteetti moderneilla kentillä riittänyt pidemmälle niin kotioloissa myös korkean tason tehtävät passageen saakka sujuivat. Kaikki Rosellan varsat ovat emänsä tapaan kouluratsuja.
ie. Galaxia IV oli yksi Zenin kantatammoista: kaunis ruunivoikonkimo hamppuharja tuli tunnetuksi jämptistä mutta pohjimmiltaan kovin lempeästä luonteesta. Säkäkorkeutta Gaialla oli 164 cm, mutta vanhoina päivinään se toimi silti myös omistajansa Vitaliyan pienten sukulaislasten harjoitusratsuna vaikkei mikään poni ollutkaan. Näyttely- ja laatuarvostelumenestystäkin kerryttänyt tamma ehti jättämään Duc Universin lisäksi neljä varsaa, ennen kuin 24 vuotiaana nukkui lopetuksen kautta pois pahan lordoosin riuduttamana.
iei. Universo on suurikokoinen ja komea kouluhevonen espanjalaisella, tulisella tempperamentilla varustettuna. Papurikkokuvioinen kimo onkin ollut varsin hyvä periyttämään mahtipontisten liikkeidensä lisäksi myöskin luonnettaan. Universo on kisannut vaativa A-luokissa, mutta kotiharjoituksissa siltä on sujunut jo Intermediatenkin liikkeet.
iee. Doncella Tibio on väriltään syvä ja kaunis ruunivoikko, rakenteeltaankin se kiinnittää huomiota syvien ja kaarevien linjojensa ansiosta: kyömy pää vain lisää tamman aristokraattisuutta. Doncella ei ole kisannut pikkukisoja suuremmissa tapahtumissa, mutta harrasteratsun ominaisuudet sillä on kohdallaan varsinkin hyvän luonteen ansiosta.
e. Narcisse edustaa aivan uutta spn-verilinjaa. 162 cm korkea ruunikkotamma on Vinterhusin ensimmäisimpiä kasvatteja, ja tilauksena Zeniin teetetty. Diivamainen leidi tietää selkeästi arvonsa, ja pienen tujauksen luonteikkuuttaan se taitaa antaa kaikille varsoilleen. Ruben on näistä ensimmäinen. Kotiväen lisäksi Narcisse on ollut myös näyttelytuomareiden mieleen, sillä kirjoitushetkellä sillä on jo VIP MVA Fn-arvonimet sekä toisen palkinnon kantakirjaus. Nämä ominaisuudet kompensoivat toivottavasti Duc Universin rakenteen puutteita.
ei. Aragon XVI lie yksi Vintherhusin suosikkioreista, eikä ihme: ruunikko, 164 cm korkea PRE on näyttävän lisäksi myös käytettävä. Se on kantakirjattu toisella palkinnolla, voittanut 2019 Dressage Masters:in ja ottanut osaa jos jonkinmoiseen kilpailuun. Onpa monitaituri kisannut jopa esteillä 80 cm korkeuksilla! Aragon tietää itsekin erinomaisuutensa, mikä tekee siitä loistavan ratsun kaikkiin tapahtumiin. Kelpaa tällaista esitelläkin!
ee. Jacinthe on aikanaan Zenin Vinterhusiin välittämä herkkäsieluinen spn-tamma. Kimo kaunotar on kiltti luonteeltaan, mutta se ei siedä varsinkaan ratsastajalta virheitä. Rohkeana ja oppivaisena Jacinthe on kuitenkin oikeanlaisen ratsastajan kanssa pätevä turnajaisratsu. Säkäkorkeutta löytyy 162 cm.

Jälkeläiset

Ruben ei ole vielä jalostuskäytössä.

Periytyviä ominaisuuksia ei voida vielä määrittää.

Syntyi Skp. Nimi Emä Omistaja Meriitit

Näyttelytulokset

Kaikki näyttelytulokset löytyvät Rubenin PKK-profiilista, tämä lista voi olla puutteellinen (koska päivittelijä on laiska :).

11.05.22, Hiekka-Aho, hevosorit, tuom. Aksu: EO-sert
20.02.22, Vaahterapolku, hevosorit, tuom. Chao: EO-sert
20.06.21, Seppele, varsat, tuom. Anne: EO-sert (varsa)

Kantakirjaus 116. tilaisuudessa

18 + 18 + 18 = 75%

Pikakuulumisia

Varsinaiset tarinalliset tekstit voit lukea päiväkirjasta

6.6.2021

Ruben on aloittanut nyt ns. esikoulun. Ratsastajaa se ei toki saa vielä selkäänsä, mutta satulaan ruunikko on ehtinyt tutustumaan toukokuun jälkeen jo useaankin otteeseen. Rohkeaa nuorta ei ole jännittänyt hetkeäkään, ja vaikka ensimmäisen kerran satulan kilinä ja natina ravatessa selkeästi tulivatkin yllätyksenä, ei yhtään ainutta tanssiliikettä nähty. Toivottavasti Ruben ottaa kaiken uuden vastaisuudessakin yhtä hyvin vastaan!

Heinäkuuhun saakka satula pysyy rutiinin nimissä mukana maastakäsittelyssä. Sitten Ruben saa pitää ansaitun kesäloman, niin että on syksyllä alustanut tilaa teiniaivoihinsa alkavaa ratsukoulutusta varten.

"Ruben"


  • Spanish norman, ori
  • 174 cm, väriltään ruunikko (EE/Aa)
  • Syntynyt 29.08.20, nyt M Layouts / raitatossu.net/mayflower-vuotias
  • Kasv. Zen,
  • Zenin omistuksessa (VRL-01436)
  • VH22-211-0017 / #PKK3874
  • destrier, baixa escola ()
  • Groomina Ilona
    Ilonan turnajaisratsu


    Kantakirjattu II-palkinnolla

    FF myönnetty 05.09.21

    Kuvagalleria

    #ducrubis

    Kuvagalleria


    Uusin rakennekuva.


    2023 tanssahteluja.

    Ilona on ollut suurena apuna Rubenin ratsukoulutuksessa.

    Hurjalta näyttää, mutta ei hätää, Ruben vain muistuttaa Erebokselle pikkuorien paikan nokkimisjärjestyksessä...

    Ihan melkein jo aikuinen.

    Kiitti Knut :---)

    Pikku-Ruben.

    VHRY

    Sijoituksia 8 kpl, joista voittoja 1 kpl
    CUP: 10 p. (2 sijaa)

    30.04.22, Cresthill Baroques, solttujahti, 4/21 (4 p.)
    30.04.22, Cresthill Baroques, asetaitorata noviisi, 3/9 (6 p.)
    05.02.22, Zen, peitsaus, 5/13
    05.02.22, Zen, asetaitorata noviisi, 3/14
    19.12.21, Zen, joustaus, 6/16
    19.12.21, Zen, skill at arms noviisi, 2/12
    12.12.21, Zen, joustaus, 1/11

    Palkintoja

    Sivusto toimii parhaiten tietokoneella tai tabletilla selaten.

    Eksyksissä? Ehkä sivukartasta on apua.

    Tämä on virtuaalitalli / This is a sim-game stable.
    Tämä on virtuaalihevonen / This is a sim-game horse.