04.09.2021 | Rinascimento Sim Pratolino, Alta escuela II

Nairan leveä niska pullisteli niin että palmikko oli aueta. Tamma oli täynnä tappuraa, mikä sopi ratsastajan mielentilaan erityisen hyvin. Katsokaa vain kaikki!

Iivari ei ollut oikealla tavalla kilpailunhaluinen ihminen. Toki hän tahtoi olla yläpuolisessa asemassa, ohjailla muita, tietää eniten, näyttää kuinka kurinalaisesti pysyi omassa ideologiassaan. Mutta kun puhuttiin aivan oikeasta kilpailusta, lopahti mielenkiinto yleensä kuin strutsinsulka vesisateessa. Aina kun lähdettiin jakamaan palkintoja alkoi sukset lipsumaan, ja se johtui silkasta ajatusten välisestä ristiriidasta. Iivari ei pelkästään tuntenut, vaan myös tiesi olevansa hyvä ratsastaja. Ei omatunnontuskia eikä anteeksipyytelyjä. Ongelma oli siinä että hänen kokemuksissaan hyvyys kulminoitui nimenomaan fiksuun, pienieleiseen ratsastukseen, tyyneyteen ja molemminpuoliseen luottoon ratsukon välillä — hän kunnioittaisi hevosen mielipiteitä, ja vastavuoroisesti hevonen toivottavasti hänen. Sillä selviää pitkälle, hengissäkin yleensä. Mutta tarkkailtiinko näitä asioita skill at arms-radalla? Entä joustauksessa? Ei. Alta escuela-luokat olivat lähimpänä villakoiran ydintä, mutta harmikseen Iivari oli huomannut ihmisten ratsastavan sielläkin nykyisin sijoitusten perässä, ei puhdasta arviointia hakemassa. “Pilasivat sitten senkin ilon” hän oli kerran suutuspäissään tiuskaissut. Olisipa hienoa: entäpä jos ratsukoita ei enää laitettaisi järjestykseen eikä alta escuela-palkintoja jaettaisi? Idea oli ehdottomasti jaettava Antiocolle.

Se oli näiden kisojen osalta kuitenkin myöhäistä. Iivari tervehti mainittua ystäväänsä, joka päätuomarin raskaskankaisesta katoksesta nyökkäsi takaisin. Sitä oli vain ratsastettava.

Jo ensimmäisillä askeleilla kaikki turha pyyhkiytyi kuitenkin pois, ja se oli yksinomaan Nairan ansiota. Ruunikko oli terässä: sen askel jousti jäntevästi ja korvat kääntyilivät satulaa kohden kysellen mitä seuraavaksi tehdään. Mikä ihana, ihana tamma! Punaiset tupsut heilahtelivat kankien kilinän säestämänä temmosta toiseen, ravista laukkaan, avotaivutuksesta sulkuun. Naira pysyi koottuna helposti — liiankin, se olisi voinut välillä kulkea enemmän eteen — eikä voiman tarvinnut pelätä loppuvan kesken. Koulukäynti meinasi livahtaa piaffeen, mutta mitäpä tuosta. Laukkapiruetissa tamma lähti jo pomppaamaan irti maasta, ja äkäisenä se huiskaisi sidotulla hännällään saadessaan maltitteluja. Jos Antioco ei olisi ollut silmä kovana antamassa pisteitä, olisi tamma saanut iloitella, mutta nyt ei tultu retostelemaan: Iivari ei antaisi yleisön kaipaamaa leipää ja sirkushuveja, vaan pitäisi malttinsa eikä sallisi ratsastuksen muuttua esitykseksi. Varsinkin Riario-nimisen fiaskon jälkeen hänelle oli tärkeää ansaita tämä sulka hattuunsa.

Koulupysähdys oli Nairalle vaikea. Ei teknisesti, mutta tamma olisi tahtonut tarjota enemmänkin, ja se arvioinnin juonena taisi ollakin — testata hevosen kuuliaisuutta. Aiemmin samassa kohtaa oli koulutuksen kruununjalokivi, levade, esitettävä, ja totta kai ruunikko päätteli ratsastajan tahtovan jälleen samaa. Hold my beer, Naira sanoi, ja koukisti etujalkojaan. Iivari huomasi ylilyönnin myöhässä, mutta sai kaviot takaisin areenan hiekkaan. Virhe mikä virhe, mutta hei, minkäs sille voi jos hevonen on liian hyvä... Iivari vallan hymyili hetken.

Hän pysäytti hikoilevan, aavistuksen verran steppailevan Nairan, otti hatun päästään ja kumarsi. Oli Antioco linjatuomareineen mitä mieltä tahansa, tamma oli tänään tehnyt jotain ennenkuulumatonta: saanut Iivarin nauttimaan yleisöstä. Ruunikko jäysti raskasta kuolainta astellessaan ulos areenalta, niin täpinöissään se vielä oli, ja ratsastajakin heilautti poistuessaan kättä kiitoksena.

“Älä hermoile,” Iivari jakoi hyvässä tuulessaan kannustussanoja Ilonalle, joka odotteli omaa vuoroaan kiiltäväksi suitun Reinan satulassa. Ei voinut olla panematta merkille, kuinka naisen katse hapuili välillä alueen laitamilla silloin tällöin kävelytettävään tummanruunikkoon tammaan. Worena näytti todella hyvältä. Mutta niin näytti Reinakin — paremmalta jopa, jos nyt puolueellisesti sai niin sanoa.

“Sitä paitsi, tuossa asussa olet focosa,” Iivari huomautti, eikä voinut olla sipaisematta mustaa kangasta ratsastaessaan ohi.

15.07.2021 | Sukupuolisyrjintä osui lopulta vain omaan nilkkaan

Vasen-oikea-vasen-oikea, seis. Vasen-oikea-vasen-oikea, taas seis. Mielessään Iivari naputti tahtia, ja Naira jos kuka tarttui siihen hyvin. Tamma oli joskus hankala saada samalle aaltopituudelle, mutta sitten kun siinä onnistui, oli flow rikkoutumaton. Keskiravi muuttui kootuksi, siitä muuntui piaffe, piaffen väliin koulupysähdys. Kaiken tämän Naira teki suurella tyyneydellä silkkaa rytmiä kuunnellen. Sen satunnaisen kerran kun sitä täytyi sekundääriavuilla ohjeistaa, sai ratsastaja palautteeksi hännän huiskaisun ja kuolaimen jauhamista: "ei tarvitse auttaa!"

Iivari oli löytänyt "uuden" suosikin, eikä hän voinut lakata ihmettelemästä, miksi siihen oli mennyt niin kauan. Nairahan oli ollut työn alla jo vuosia, osoittanut poikkeuksellista nopeutta ja lahjakkuutta etenimisessään — ainoa kuka oli noussut haute ecole-tasolle näin nuorena on ollut Faust, joka sekin teki sen luultavasti vain raivopäisellä sisulla. Tällainen aarre, piilotellut aivan silmien alla... Iivarin oli lie sokaissut vanha tottumus valita ratsuksi vain oreja: aikanaan oli ollut etunsa täyttää rintama testosteronia huokuvilla machohevosilla, mutta nyt oli niiden sodat sodittu. Mikseipä ratsuksi voisi siis valita tulista tammaa? Isäpappa oli kylläkin vuonna kivi ja keppi tylyttänyt nuorta Iivaria lempeästä lempihevosesta, Silkesta, varsatehtaasta. "Oikeat miehet eivät istu tamman selkään!" hän jyrähti, ja oppi upposi.

Mutta nyt kun sekä selvitymis- että kulttuurisidonnaiset syyt pystyi ruksaamaan menneen ajan haaleiksi haamuiksi, mikään ei estänyt Iivaria päättämästä ottaa Naira entistä tarkempaan syyniin. Hemmetti, hän ottaisi ruunikon mukaan Firenzeen ja näyttäisi kaikille närhen munat!

Piaffe päättyi pieneen levadeen. Vasen lapa kirrasi, koska samainen takajalka ei ottanut painoa suoraan kannettavakseen.

Iivari päätti liikkeen olevan täydellinen ennen kuin vuosi olisi ohitse.

16.04.2020 | Alkutreeniä

Naira on kotiutunut pienten alkuvaikeuksien jälkeen hyvin. Aluksi tamma oli kovasti muiden perään ja selkeästi vähän muutosta stressaantunut, mutta kun paikat ovat käyneet tutuiksi niin nyt neito pystyy olemaan hetken näkemättä muita hevosia ilman kamalaa mesoamista. Luultavasti Nairalla ei ole oikeasti mitään eroahdistusta, mutta stressitekijöitä on nyt vain ollut liikaa.
Myös koulutus on Nairan kanssa aloitettu todella hiljakseltaan. Alkuun riitti johtamisharjoitukset ja yhteiset hengailut harjaamisen muodossa, jotta tamma uskoisi uusienkin ihmisten olevan ihan mukavia ja luottamuksen arvoisia. Nyt vasta ollaan päästy pureutumaan ratsuasioihin, eikä niihinkään tietty alle nelivuotiaan kanssa vasta kuin maasta käsitellen: Naira on opetellut käyttämään kapsonia ja joitakin helppoja raippamerkkejä, niin että käynnissä ja ravissa on päästy miettimään jo taipumista, asettumista sekä vähän avojakin. Paikallaan Naira on harjoitellut painonsiirtoja, jotka tamma keksi melkein heti: se kyykkää nyt melkein yhtä hyvin kuin tallin kuusivuotiaat. Todisteena tästä pieni ote Nairan koulutuskirjasta:

"Kurjan sään vuoksi mukavuudenhalu voitti, joten harjoittelimme tallin käytävällä vain asetuksia ja painonsiirtoja. Naira seuraa hienosti kättä ja asettuu sen mukaisesti, vaikka välillä hieman vastustikin puolipidätettä. Painonsiirrot se taitaa hienosti, vaikka yrittää välillä vähän jopa liikaa ja joutuu siirtämään jalkojaan pysyäkseen pystyssä. Raippamerkin Naira tunnistaa hienosti, eikä minun tarvitse enää itse kallistua tai sanoa sanaakaan: tänään monta kertaa riitti vain tamman takamuksen osoitus raipalla, kun se jo lisäsi painoa taakse. Mikäli Naira onnistuu tekemään saman satuloitunakin, lähdetään seuraavaksi harjoittelemaan liikkeessä kasaamista.
- Iivari"