10.07.2022 | Marre mikä Marre

Vaikka vastaanotto olikin nihkeä, sai Fricis silti kuin ihmeen kaupalla Marren vakiintumaan nimeksi. Lopulta jopa Iivari luovutti yksinäisen taistelunsa tuulimyllyä vastaan ja suostui vaihtamaan tallinimen Marreen: siinä auttoi ranskankielisen Marronin taipumattomuus latvialaisiin suihin, jotka äänsivät Marronin Maronina, mikä taasen meni hetkessä sekaisin Manonin kanssa — senkään reppanan nimeä kun ei kukaan osannut lausua oikein.

Joten Marre on Marre, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Suomalaisittain se kuulostaa hauskalta, ja latvialaisittain vielä hassummalta. Amelie vastusti nimeä, koska se toi mieleen ala-asteen keittäjätätinä olleen Marren. Mutta mitä vanhemmaksi muistelon tammakaima kasvoi, sitä enemmän nimi alkoi sille sopimaan: keittäjätäti oli ollut suurisydäminen rouva joka kaappasi rintavan sylin turvalliseen halaukseen jokaisen kyynelsilmäisen Pirkko-Petterin — ja eikö tamma-Marre ollutkin juuri samanlainen?

Nimi jäi, ja Marre kantaa sen varmasti ylpeydellä.

07.09.2021 | Nimipulma

"Sehän menee sekaisin Manonin kanssa. Musta se tarttee toisen nimen."
"Jaa että, mitenkä meinasit sen nimen noin vain muuttaa?"
"Alan vain kutsumaan sitä uudella nimellä, iisiä."
"Ja luulet että kaikki lähtee siihen mukaan?"
"Esimerkin voimalla. Vaikka joku Marre."
Amelie tyrskähti poikakaverinsa ehdotukselle.
"...Okei, ei Marre."

Ruunikko tamma nyhti kesän viimeisiä kukkia, tietämättä lainkaan mitä sen vierellä seisoskelevat kaksijalkaiset pohtivat. Amelie piti narua löysästi kädessään, nautiskeli syyskuun lämpimästä, muttei paahtavasta, auringosta. Marronin harjoittelu koostui sillä hetkellä vielä yhteisestä hengailusta, pihalla rapsuttelusta; kapsonin pukemisesta; kavioiden vuolemisesta. Lepsua varsanelämää, josta toivottavasti ponnistaisi myöhemmin rouhea destrier-tamma. Nyt epäsopusuhtaista, takkutukkaista honkenkonkkelia katsellessa sitä oli kyllä vaikea uskoa, mutta toisaalta olihan Radonkin ollut vuotiaana enemmän naudan kuin ratsun näköinen. Ja katsoppas oria nyt!