Monilla roduilla on classic- ja sport-tyypit (myös muita nimityksiä voidaan käyttää, nämä ovat yleisimmät). Classic on alkuperäisempi, yleensä hieman vankempi ja piirteiltään sopusuhtaisempi. Sport on useimmiten ns. urheilullisempi ja liioitellumpi. Esimerkkirotuina appaloosa, friisiläinen, islanninhevonen, knabstrup, PRE ja monet saksalaiset puoliverirodut.
Mikäli hevosen sivuilla on merkittynä rodun kohdalla tietty tyyppi, kannattaa (irl) rotuyhdistyksen sivuilta käydä katsomassa miitä asioita rakenteessa tulisi pitää silmällä.
Mikäli sinulla on esim. omasta kasvatusrodusta sellainen huomio joka olisi tuomarien hyvä tietää ja tästä listasta sitä ei löydy, ota yhteyttä. Mitä kattavampi ohjeistus on, sitä helpompi tuomarien on työtään tehdä. :)
Ahaltek-hevosille on tyypillistä länsimaissa virheinä pidetyt rakenneominaisuudet joutsenkaula ja pitkä runko. Ylilyöntejä ei toki tule sallia.
Perinteinen ahaltek on tyypiltään hyvin kuiva. Se ei kasvata helpolla niin läskiä kuin lihastakaan.
Vaikka ahaltek yleensä esitetään kaljuksi ajeltuna, ei jouhista tule silti rokottaa mikäli ne jättää ajamatta. Harja ja häntä ovat ohuet, mutta voivat pituudeltaan kasvaa hyvinkin puoliverisen mittoihin. Tämä on hyvin hevoskohtaista.
Arabianhevosilla on tyypillisesti hieman venytetty asento, jossa takajalat sijaitsevat normaalia taaempana. Tämä saa lautasen näyttämään suoremmalta kuin mitä se on (ja hännän pysymään korkeampana). Kaula on usein venytetty pitkäksi eteen-ylös. Etujalat ovat rinnakkain, jolloin taaempi ei yleensä näy kunnolla sivukuvaa arvioidessa.
Arabianhevosella on vain 17 kylkiluuparia tavallisen 18 sijaan.
Englantilaisia täysverisiä (ja muitakin laukkarotuja) arvioidessa on hyvä katsoa mitä matkaa hevonen mahdollisesti juoksee/juoksi. (Semi)Stayerit ovat usein vinttikoiramaisia ja kuivia, kun taaskin lyhyempää matkaa juoksevat sprinterit ovat lihaksikkaampia.
Friisiläishevosten classic-malli on hyvin työhevosmainen ja roteva.
Irlannincobien rakenne voi vaihdella huomattavasti raskaasta tupsujalkaisesta työhevostyypistä kevyempään, nimensä mukaiseen cob-hevoseen.
Tuplavoikkoja (BEC eli blue-eyed cream vanhalta nimeltään) ei sallita jalostukseen. Yksinkertaiset voikot ovat ok.
Islanninhevosen classic-malli on tukevampi ja “ponimaisempi”. Sport-malli on kapearunkoisempi, pitkäjalkaisempi ja yleisilmeeltään solakampi.
Islanninhevoset voidaan joskus esittää ns. venytysasennossa, eli tajalat viedään pitkälle taakse. Etujalat ovat tällöin tasan edessä, jolloin taaempi ei yleensä näy hyvin.
Knabstrupinhevosen classic-malli on hyvin barokki tynnyrimäisine runkoineen, ja muodoltaan se muistuttaa yleensä enemmän vanhakantaista iberialaista kuin puoliveristä.
Missourinfoxtrotterit voidaan esittää hyvinkin äärimmäisessä venytysasennossa.
Morganinhevosen classic-malli on modernia morgania rotevampi, ja se esitetään yleensä normaalissa näyttelyasennossa. Modernit rodun edustajat muistuttavat rakenteeltaan enemmän saddlebredia, ja ne monesti esitetään venytysasennossa.
Quarterhevoset, paintit ja monet appaloosat esitetään “tasajalkaneliössä”, eli etu- ja takajalat ovat rinnakkain. Tällöin taaempi etu- ja takajalka jäävät etummaisten taakse piiloon. Asento korostaa hevosen takaosan lihaksistoa ja saa sen yleensä myös näyttämään aavistuksen takakorkealta.
Saddlebredit (amerikanratsuhevoset) voidaan esittää hyvinkin äärimmäisessä venytysasennossa.
Tenneseewalkerit voidaan esittää hyvinkin äärimmäisessä venytysasennossa.