Elämää Zenissä

Tallipäivän kulku riippuu hyvin paljon henkilön itsensä asemasta: tallipojat ja -tytöt sekä hevosenhoitajat noudattavat tiukkaa aikataulua aina kello seitsemän aamuruokinnasta iltakierrokseen. Kaiken on tapahduttava säntillisesti ja oikeassa järjestyksessä, eikä virheisiin ole paljoakaan varaa mikäli aikoo pitää työpaikkansa.

Sen sijaan hierarkiassa ylempänä sijaitsevat ihmiset saavat nauttia varsinaisesta luksuselämästä, sillä heidän ei tarvitse tehdä tallissa mitään raskasta työtä elleivät erikseen niin jostain kumman syystä tahdo: sitähän varten ovat työläiset! He saavat vapaasti hoitaa hevosia ja keskittyä liikuttamiseen, kouluttamiseen sekä kisaamiseen. Omaa ratsuaan ei ole pakko hakea edes tallista, aina löytyy tallipoika juoksutettavaksi... Ja heidänhän on juostava, mikäli mielivät ylentyä joskus. Rahalla saa ja hevosella pääsee.

Yksityishevoset saavat nauttia aivan omasta lukaalistaan vanhan myyntitallin tiloissa. Vanhan myyntitallin, nykyisen vierastallin, karsinoissa majoitetaan myös vierailijoiden ratsuja sekä yksittäisiä myyntiin tulevia välityshevosia. Tallista löytyy varuste- ja rehuhuone sekä pieni oleskelutila.

Vierastallin pohjapiirros karsinajakoineen on tulossa kesän 2022 aikana.

Vierastallin asukkaat

Reina, Vito, Luca, Kianti, Gara
(Yksityishevosista Moira asustelee pihatossa)

Riviin, järjesty!

Päätallin pohjapiirros sekä karsinajako.


Päätallin pohjapiirros.

1. Umbra
2. Topaz
3. Eura
4.
5. Cinti
6. Naira
7. Varsomiskarsina
8. Uula
9. Manon
10. Sarma
11. Amado
12. Varsomiskarsina
13. Ruby
14. Marre (Maron)
15.
16.
17.
18.
19.
20.
21.
22.
23.
24.
25.
26.
27.
28.
29.
30.
31.
32.
33.
34.
35. Salazar
36. Faust
37. Erebos
38. Uno
39. Hesato
40. Riario
41. Raoul
42. Fred
43. Välske
44. Sean
45. Radon
46.
47. Ruben
48. Lexio
49. Baude
50. Grieux

Pihatto, tarhaus ja laitumet

Hevosia pyritään pitämään mahdollisimman paljon ulkona, minimissään viiden yksilön laumoissa. Talvikaudella tarhojen pienuudesta johtuen orit joutuvat tarhaamaan yksin, mutta kesäisin ne pääsevät yhteisille orilaitumille peltojen taa, hieman kauemmaksi pihasta ja tammoista.
Pihatossa asuvat tammat siirtyvät öiksi varsomiskarsinoihin vasta kun aivan pakko on. Emä palaa varsansa kanssa ajallaan pihattoon. Orivarsat erotetaan laumasta vieroituksen yhteydessä, ja vieroitus itsessään tapahtuu tamman ehtojen mukaan 6-12 kk iässä.

  • Pihatto: Knut, Domino, Sarma, Jauks, Pinssi, Moira, Cera
  • Naira, Topaz, Umbra, Ruby, Eura, Amado ("Rubyn lauma", Kesäisin rinnelaitumella)
  • Manon, Uula, Reina, Marre, Cinti, Gara ("Reinan lauma", Kesäisin kapealla laitumella)
  • Orit tarhaavat myyntitallin viereisissä tarhoissa.

Takaisin miljöö-sivulle

Päiväjärjestys

7:00 — aamuruoka, heinät tarhoihin
7:30 — hevoset ulos
11:00 mennessä karsinoiden on oltava puhtaat
12:00 — heinää ulos
16:00 — heinää ulos
19:00 — hevosia ryhdytään ottamaan sisälle
20:00 — iltaruoka
21:00 — yörauha alkaa

Hevosenhoitajat

Hoitajilla eli groomeilla on oma nimikkohevosensa, jonka hoidosta hän pääasiassa vastaa vähintään viikottaisen varusteputsauksen verran. Kyseessä ei ole palkkatyö, eikä työasua vaadita tai aikatauluja anneta — tallilla voi käydä omantunnon mukaan, mutta toki ahkerimmat kyllä huomataan. Hoitajat auttavat tarvittaessa myös muiden hevosten kanssa, ja he voivat halutessaan saada myös oppia klassisesta ratsastuksesta sekä koulutuksesta.

Tallityöntekijät

Tallityöntekijät ovat tallin tärkeitä, näkymättömiä kotitonttuja: heidän työpäivänsä koostuu kenties arkisimmasta aherruksesta lannanluonnista kentän lanaamiseen, mutta ilman näitä ahkeria puurtajia talli ei toimisi. Työläiset jakaantuvat aamu-, ilta- ja yövuoroihin (yövahti), ja heillä olisi toivottavaa löytyä pukukoodin mukainen työasu (väh. valkoinen paita ja huivi, liivi, polvihousut). Työntekijät voivat valikoida itselleen nimikkohevosen mikäli tahtovat töidensä ohessa perehtyä myös itsensä kouluttamiseen.

Hevosenomistajat

Maksavina asiakkaina heidän ei yleensä tarvitse laittaa tikkua ristiin töitä tehdäkseen, jos eivät erikseen tahdo.

Sivusto toimii parhaiten tietokoneella tai tabletilla selaten.

Eksyksissä? Ehkä sivukartasta on apua.

Tämä on virtuaalitalli / This is a sim-game stable.
Tämä on virtuaalihevonen / This is a sim-game horse.