Jazzdamsel Lumos xx

VIP MVA Fn, KTK-II

Englantilainen täysiverinen "Daami" Tamma, 165 cm ruunikonkirjava (Aa/Ee/W(?)*) Syntynyt 08.07.21, nyt iältään 16-v Kasvattanut Stall Lumos, Omistaa Icarus Kristiansen / Stall Lumos (VRL-01436) VH22-006-0095 / PKK4786 Painotuslajina esteratsastus he B / 130 cm

* Emälinjan kirjavuutta ei ole testattu.

Daami on pitkään ja hartaasti odotettu tammavarsa Icaruksen viharakkaus-emälinjasta. Orina se olisi lähtenyt myyntiin heti vieroituksessa, mutta heti kun pystyyn könynneestä märästä mytystä pystyi totemaan sen olevan kelpo jatkaja linjalle, oli Lumos sinetöitynyt kodiksi. Varsinkin kun emä Demi taisi olla ensimmäinen menestynyt Jazz-tamma koskaan...

Daamin erikoinen väri herätti tietenkin heti huomiota. Siitä sateli ostotarjouksia heti ensimmäisten kuvien julkaisun jälkeen, mikä oli hassua kun otti huomioon tallin muut erikoisväriset kasvatit. Pienessä jokerinaamaisessa räpsyripsessä oli vain sitä jotakin. Pieni, hintelä ja lenkurajalkainen varsa näytti kaikkea muulta kuin lupaavalta, mutta kenties siitä oli aistittavissa jotain suurta. Sydän ainakin, jos ei muuta.

"Ee-ei m-m-minua yhtään pelota... H-h-höpölöpö..."

Daamista painaa Jazz-tammoille tuttu herkkähipiäisyys. Se ahdistuu helposti pienistäkin asioista, väristen kuin lehti tuulessa jos esimerkiksi käytävän tuuletin alkaakin pitämään aivan uudenlaista hurinaa. Arjen rutiinit ovat korostetun tärkeitä Daamin kanssa, sillä kisamaailman yllätyksellisyys ja reissaamisen tuoma stressi ovat iso kivi huolirepussa. Rankoistakin viikonlopuista tamma selviää, kun mukana on tutut ihmiset, jotka suorittavat tuttuja kisarutiineja, tuoden maanantaiksi takaisin kotiin ihanan ennalta-arvattavaan ja harmaaseen arkeen. Nuorempana Daami oli hieman rohkeampi, mutta jotain tapahtui: ehkä se ei yleisen olettamuksen vastaisesti turtunutkaan kilpahevosen hektiseen elämään, vaan herkistyi muutoksille entistä enemmän.

Kiltteydessään Daami ei kuitenkaan ole mikään hankala hevonen käsitellä. Ahdistuessaan se steppaa ja tutisee sieraimet punaisina leiskuen, mutta vaaditaan todella iso järkytys että joutuisi pitelemään seiniä pitkin kimpoilevaa täysiveristä. Ei sillä, etteikö Daami tahtoisi ottaa etäisyyttä siihen pelottavaan, "uuteen" tuulettimeen, mutta jostain syystä se ei kuvittele saavansa lähteä ihmisen luota pois. Opittu avuttomuus on oikea ongelma, joka pienimmillään harmittaa kun Daami ei sano mitään vaikka juuriharja onkin selkeästi liian kova väline sen herkkien kupeiden harjaamiseen, suurimmillaan saa hevosen sietämään sille liian vaikeaa tilannetta niin pitkään että se lopulta saa koliikin. Kyllä, tähän liittyy tarina... Meinasi nimittäin käydä niin, että Daami oli kuolla vasta 10-vuotiaana "tyhjästä puhjenneeseen" koliikkiähkyyn. Lopulta salapoliisintyöllä selvisi, että sitä oli ahdistanut jo viikkotolkulla se että Onca-bestis oli siirretty pois naapurikarsinasta, ja tilalle tullut räväkämpi Tipu. Daami ei esittänyt mitään muita klassisia merkkejä ahdistuksesta kuin lasittuminen, eikä pyrkinyt esimerkiksi ryysimään Oncan luokse, joten kiireissään ei-kovin-tarkkanäköisille ihmisille tilanne tuli täysin puskista. Nykyään Daamia osataan vahtia jo sillä silmällä, että sen tiedetään tukahduttavan tunteitaan harvinaisen paljon.

Icarus on sanonut, että Daami on hänen kasvattamistaan täykkäreistä paras ratsastaa, ja se on luultavasti totta. Herkkähän tamma on kuin mikä, ja reagoi apuihin välillä nopeammin kuin ratsastaja ehtii edes älynneen tekojaan itse, mutta liikkeet eivät ole räjähtäviä eikä Daamin kanssa tarvitse pelätä tulevansa viedyksi kuin pässi narussa. Jännittyminen purkaantuu lässyttämällä: Daami on puheella toimiva hevonen. Kun sen niska muuttuu ratakiskoksi ja korvat sojottavat kilometrin korkeuteen radalle astuessa, auttaa pieni kannustava puhe ja kaulan silittäminen paremmin kuin kukaan kokematta uskoisi. Kun selässä on tuttu ratsastaja, kuten Amelie, Daami menisi vaikka männynlatvaan kun nätisti pyytää. Vaikka esimerkiksi maastossa on monia jännittäviä hetkiä koettu, niistä on aina selvitty kun ihminen vain pysyy itse tyyneenä.

Hyppääjänä Daami ei ole niin voimakas mitä toivottiin, mutta sitäkin tarkempi ja siistimpi. Sen voima ei riitä 130 cm korkeampiin luokkiin, mutta tasollaan tamma hyppää symmetrisesti ja huolellisesti. Kaviot todella harvoin kolahtavat puomiin, ja lähestymiset ratsu osaa arvioida jo suhteellisen hyvin itse: jos kuskilta katoaa punainen lanka, hän voi heittää vetovastuun aina Daamille. Kaikki puomien kolinat ja kieltäytymiset ovat johtuneet aina satulanpäällisestä. Mikäli ruusukkeita aikoo tuoda kotiin, on siis hyvä luottaa liikuttavan sinisilmäisesti tähän hevoseen.

Sukutaulu

i. Phantom Lord KTK-II mkrj (w) xx, 159 cm	ii. Cheery Cat rn dw xx, 169 cm	iii. Tiger's Pride rt dw xx, 165 cm
		iie. Lady Florence rn xx, 169 cm
	ie. Phantomism rn xx, 162 cm	iei. Head Held High m xx, 168 cm
		iee. Euphorphantasm mrn xx, 164 cm
e. Jazzdemon Lumos VIP MVA Fn, KTK-II prnkrj xx, 167 cm	ei. Lucifer Morningstar Fn, KTK-III prnkrj xx, 161 cm	eii. That Man Is a Witch rnkmkrj xx, 165 cm
		eie. Gaze From Void tprt xx, 163 cm
	ee. Jazzbomb Lumos Fn rnkrj xx, 161 cm	eei. Akatosh KTK-III, ERJ-III vkkokrj xx, 167 cm
		eee. Jazzmine Fn, KTK-III rn xx, 162 cm

i. Phantom Lord, 159 cm, on upea mustankirjava komistus. Se pitää majaansa kasvattajansa luona Järnbyssä, Suomessa, ja kisaa CIC5-huipputasolla kenttäratsastuksessa. Palkintoja se on rohmunnut myös näyttelyistä: VIP MVA Fn ja KTK-II. Moni kakku kuitenkin päältä kaunis: luonteeltaan "Loordi" on jästipäinen ja täysiveriseksi tahmea, mikä on toisaalta varmasti osaltaan pehmentänyt Daamin emän, Demin, luonnetta.

ii. Cheery Cat on nyt jo edesmennyt dominant white-kirjava ori. Luonteeltaan 159 cm korkea, Elevage de Chapeaurouxin kasvattama ori oli haastava, eikä aivan jokaisen käsiteltävissä. Se kisasi porrastetuissa estekilpailuissa, muttei kerännyt minkäänlaisia meriittejä. Phantom Lord jäi "Kissan" ainoaksi varsaksi, kun se tuntemattomista syistä lopetettiin 17-vuotiaana.

ie. Phantomism eli pitkän ja hyvän elämän. Ruunikko 162 cm tamma lopetettiin vasta 30-vuotiaana vanhuuden vaivoihin. Sitä ennen se ehti jättämään kolme varsaa, joista Phantom Lord oli keskimmäinen. Nuoruutensa päivinä "Mimmy" kisasi CIC1-tasolla kenttäratsastuksessa

e. Jazzdemon Lumos lopetettiin 20-vuotiaana hammasongelmien vuoksi. Sitä ennen tämä säikky, herkkäsieluinen tamma kisasi 120 cm radoilla. Potentiaalia olisi ollut luultavasti korkeammallekin, mutta hankala luonne oli esteenä edistymiselle. "Demin" ansiot ovatkin enimmäkseen jalostus- ja näyttelypuolelta, missä se palkittiin VIP MVA Fn KTK-II. Varsoja Demille kertyi kuusi kappaletta, joista Jazzdamsel on toinen. Säpsyä luonnetta se periytti vahvasti, ja onkin ilmeistä, että jalostuksessa Demin erityinen väri meni luonnepiirteiden edelle...

ei. Lucifer Morningstar, 161 cm punaruunikko orhi, on entinen laukkahevonen, joka tänäpäivänä pitää majaansa Saksassa Dierk Mayerin omistuksessa. Nykyinen 130 cm-ratojen estepolle ei ollut ensimmäisessä ammatissakaan huono, sillä statistiikat voittorahoineen ovat G1, 12: 5-1-3-3, vs. 1 655 000 v€, voitot 42 %, sijoitukset 100 % (sileä). Pahaklangisesta nimestään huolimatta "Luci" on hyvätapainen herrasmies, joten on ihme, että sillä on varsoja vasta 4 kpl. Demi on näistä ensimmäinen.

ee. Jazzbomb Lumos on Demin kirjavuuden takana oleva Jazz-linjan kakkostamma, 161 cm ruunikko tovero. Tuonilmaisiin siirtynyt "Boo" oli oikea haviseva haavanlehti, ja ihmeeksi voidaan kutsua sen pientäkään menestystä 120 cm esteradoilla. Nollasta sataan kiihtyvä, jännittynyt Boo ei ollut mikään helpoin nakki käsitellä, saati sitten ratsastaa. Näyttelyissä se ansaitsi Fn-arvonimen, mikä harvinaisen värin lisäksi oli luultavasti syy neljälle varsalle. Onneksi kaikki varsoista saivat hieman helpommat luonteet, luultavasti fiksusti tehtyjen isäorivalintojen ansioista.

Jälkeläiset

Syntyi	Skp.	Nimi	Isä	Omistaja	Muuta
30.03.25	♀	Jazzquartz Lumos xx	Silver Bullet SWA	Stall Lumos

PKK-näyttelytulokset

09.10.25, Norling Riding, muu kuva: vapaa kuva, tuom. Tay: KM ^[1] (kuva)
27.03.25, Rockrapid Dressage, tuom. ?: KTK-sert
25.03.25, Shaychester, täysiveriset tammat, tuom. Jodochus: LKV KTK-sert
16.02.25, Muurtoila, täysiveriset, tuom. Jodochus: KTK-sert
05.01.25, Tagetes, täysiveriset, tuom. Jodochus: LKV KTK-sert

^[1]"Kaunis hevonen, ratsastajan hiusten väri sopii kivasti hevosen varusteisiin."

KTK-II

Pistein 73.60 131. KTK-tilaisuus

Valmennukset ja päiväkirjamerkinnät

16.11.25 | Käännekohta

Thyra-Jorunn kihisi onnesta. Hän pui nyrkkiään ilmassa ja hurrasi yhdessä yleisön kanssa kirmatessaan kunniakierroksella kirjavan raketin selässä, kolmannen sijan silkkinen ruusuke suitsissa. Tämä se oli elämää! Samaan aikaan hän tunsi suurta haikeutta, sillä Daami kiersi tietämättään viimeistä kunniakierrostaan koskaan: nämä olivat tamman viimeiset kisat.

"Oikeesti, onnea!" Amelie toivotti pieni katkeruus äänessänsä. Hän oli koko Daamin uran ajan toivonut saavansa olla se, joka nostaisi tamman taso tasolta kohti timanttista huippua. Jos Amelielta kysyttiin, se olisi ollut hän, kenen olisi kuulunut tulla ruusukkeen kanssa radalta hymyssäsuin ja puna poskilla. Mutta ei, totta kai sen oli oltava Thyra-Jorunn Koss, Icaruksen suosikki... Välillä Amelie mietti, mitä hän enää edes teki koko tallilla. Pitäisikö vain nostaa kytkintä ja lähteä? Mutta ei, sitten hän joutuisi eroon rakkaasta Daamista, jota hän sai sentäs silloin tällöin harjailla. Voi, olisipa Ameliella vain rahaa (ja uskallusta), niin hän ostaisi Daamin itselleen ja lähtisi.

"Ei me oltais pärjätty ilman sun tukea," Thyra sanoi hypätessään alas satulasta. Hän katsoi Amelieta silmiin, mikä sai ilman sakenemaan hämmenyksestä. Kiittikö Thyra oikeasti Amelieta? Tilanne meni vaikeaksi: nyt oli vaikea tuntea katkeruutta, kun toinen niin vilpittömästi antoi krediittiä näkymättömälle avustajalleen.

"Ai... No, kiitti, enhän minä muuta kuin vähän auttelin," Amelie vastasi kiemurrellen. Hän lähti taluttamaan Daamille jälkijäähyjä, moukaroiden itseään töykeydestä. Olisi pitänyt varmaan osata ottaa kiitokset vastaan, tai sanoa ihan mitä tahansa muuta kuin nyt. Daami pärskähteli ja ravisti hikeä taluttajan niskaan. Olisipa se Amelien oma. Olisipa kaikki toisin.

Olisipa elämä kuljettanut toiseen suuntaan.

12.04.25 | Hiljaa hioutuvat merenkin kivet (Crystal Crown, Silver Harmony heA)

"Lykkyä radalle!"

"Kiitti, mutta ei me lykkyä tarvita kun meillä on ihan oikeeta taitoo!"

Thyran letkautus kuulosti omahyväiseltä, mutta ei valheelliselta. Hän tiesi mitä teki, ja niin tiesi Daamikin. Rataa, jolle he olivat juuri astumassa, ei tarvinnut murehtia: sen sijaan ääni jolla Amelie heille onnea toivotti herätti hieman huolta. Mutta ammattitaidolla Thyra työnsi ajatuksen taka-alalle, vaikkei nyt ehkä vielä mikään ammattikisaaja ollutkaan. Varteenotettava ehdokas kylläkin.

Daami asteli pää pystyssä ja korvat hörössä. Se pureskeli hermostuneena kuolainta silmäillessään yleisöä ja valaistulla radalla odottavia esteitä. Tämä ei ollut Daamin ensimmäinen kilpailu, ei todellakaan, mutta näin suuressa tapahtumassa se ei ollut koskaan ollut. Sadat silmäparit tuijottivat jättimäisten, vimpan päälle suunniteltujen esteiden läpi; miljöö oli panostettu, valaistu suihkulähde kohisi; kovaäänisistä kuului vuoroin ilmoituksia, vuoroin jumputtavaa musiikkia. Ratsastaja oli rauhallinen, mutta ei tuttu: kukaan ei sitä tiennyt, edes asianomainen itse, mutta Daami kaipasi Amelieta. Omaa ihmistä.

Kun lähtölupa kilahti, ei Daamikaan ehtinyt kuitenkaan enää ihmettelemään vaihtunutta kisakaveriaan. Rutiinilla tamma päräytti liitävään laukkaansa lisävaihteen päälle ja suuntasi kohti ensimmäistä estettä. Askel oli kiireinen ja ratsu edestä kovin korkea, aloitushyppyä voisi kuvailla hätäiseksi. Thyra ajatteli sen johtuvan vain tilanteen paineesta, vaikka oikeasti Daamia jännitti ohjissa tuntuva paine. Tamma ei ollut tottunut näin kiinteään tuntumaan, eikä Thyra selkeästi niin kevyesti asettuvaan ja ohjautuvaan ratsuun. Kulttuurit törmäsivät, mutta kumpikin olivat tarpeeksi kohteliaita ja tunneälykkäitä ollakseen tekemättä siitä numeroa siinä hetkessä. Treeneissä Daami oli kyllä, syystäkin, protestoinut vahvaa otetta nyppimällä päätään ja pysähtelemällä, mutta nyt kisapaikan humu jyräsi kaiken muun.

Thyra silitti täysiverisen kaulaa toisen, yhtä hätäisen hypyn jälkeen. "Ei hätää, ei hätää," hän toisteli niin rauhallisella äänellä kuin kesken suorituksen ikinä pystyi, silmäillen samalla kolmatta kohdetta. Ratsun ohut iho kiilsi, suonet paistoivat läpi kun ne pumppasivat verta pitkin jäntevän atleetin kehoa. Kirjavat korvat kääntyivät ensimmäistä kertaa ympäristön sijasta kohti ratsastajaa, muodostivat yhteyden. Sitten huomio palasi edessä häämöttävään esteeseen, joka ylittyi jo huomattavasti varmemmalla otteella kuin edeltäjänsä.

"Ai, sä ootkin tämmöinen puheella kulkeva kaveri. No, jutustellaan sitten," Thyra suputti Daamille ja livautti käden silittämään ratsua toistamiseen. Kaunis, kapea kaula pehmittyi silminnähden, eikä satulan alla tuntunut olevan enää kivikovaa betoniporsasta. Jännitys alkoi purkautumaan: Daami pärskähteli ja antoi askeleidensa venyä lihaskireyden helpottaessa. Mitä pidemmälle rata eteni, sitä paremmalta se tuntui, kysyi sitä ratsukon kummalta osapuolelta tahansa. Jos Thyralta oltaisiin kysytty — ei tietenkään oltu—, hän ei olisi valinnut Daamia alleen, eikä Daamikaan olisi tahtonut satulaansa muuta kuin oman ihmisen. Mutta nyt heillä oli tilanteeseen nähden hyvä olla: ohjaskäsi oli pehmentynyt (vaikka olikin yhä turhan paljon kontaktissa), eikä yhteys pätkinyt. Hevonen luotti siihen mitä ihminen ohjeisti, ihminen luotti siihen että hevonen tiesi mitä teki.

Tulisi sijoitukseksi mikä tahansa, Thyra oli ylpeä suorituksesta ja aikoisi palkita itsensä after ride-juhlissa pämppäämällä koko rankkojen treeniviikkojen edestä.

17.12.2024 | Kyynisyyden hermeneuttinen kehä

» Lue koko kappale klikkaamalla tästä

Kuten ympärillä hiljalleen sateleva lumi kinostui höttöisiksi kasoiksi, tuntui Daamikin valkenevan vuosi vuodelta enemmän — mutta toisin kuin pihalle unohtunut puutarhatuoli, joka peittyi kirkkauteen ylhäältä alas, levisi Daamin lumi vatsasta kohti selkälinjaa. Se alkoi pienenä ja rönsyilevänä pitsikuviona, sitten haaleana pulverina, kuin joku olisi sirotellut jauhoja: lopulta, kuin varkain, oli koko pinta muuttunut ruskeasta vitivalkeaksi. Jokaisessa karvanvaihdossa Daami muuttui; uusiutui. Joskus ero oli hengästyttävä, kuten varsakarvan väistyessä, joskus minimaalisen pieni, kuten nyt syksyllä. Jotain kuitenkin aina tapahtui, oli se sitten silmin havaittavissa tai ei.

"Onpa symbolista," analysoi Amelie pohdintojaan. Ehkä hänkin oli kuin Daamin väritys — papereilla aina näennäisesti sama, mutta todellisuudessa alati väistämättömässä muutoksessa. Viimeisien kuukausien, vuosien, aikana Amelie oli tipahtanut negatiiviseen hermeneuttiseen kehään. Kyynisyys lisäsi kyynisyyttä, pessimistyys pessimistisyyttä. Lopulta Amelie ei enää tiennyt mitä tahtoi; kuka hän oli; mistä hän tuli; minne hän meni. Millainen ihminen oli Amelie Chaput? Huippuratsastaja, estekenttien THE tykki? Niin hän oli aina haaveillut. Mutta toteutuisiko haave koskaan, tahtoiko hän edes sitä?

Daami pudisteli lumihiutaleita niskastaan ja narskutti kuolainta tylsistyneenä odottamaan Thyraa ja Oncaa, jotka olivat lupautuneet mukaan maastoseuraksi. Se rauhoittui hetkeksi selässä jo istuvan ratsastajansa rapsuttelusta, mutta jatkoi pian taas ravistelua. Märkä lumi palelti täysverisen paperisella iholla. Olipa mälsää.

24.10.2023 | Lapasen virheet

» Lue koko kappale klikkaamalla tästä

Aamuinen maneesi oli ihanan hiljainen. Pohja oli lanattu plaaniin, kirkkaat valot paljastivat jokaisen nurkan vaikka ulkona olikin yhä pilkkopimeää. Daami katseli silti huolestuneena katsomon parvea: siellä asui kirjavan täysiverisen mielestä mörköperhe. Sitä he yhdessä hetken katselivat, ennen kuin jatkoivat rutiininomaista aamujumppaansa. Ensin käynnissä, sitten ravissa, taivutuksia ja eteen-alas venytyksiä. Sen jälkeen laukassa kestävyysharjoituksia isolla kahdeksikolla muutamalla kattopellin räminän laukaisemalla spurtilla maustettuna. Daami oli niin herkkä, vähän arkakin, ei kyllä mitään verrattuna emäänsä Demiin. Kun Amelie oli yksin kumpaisenkaan kanssa, hän antoi niiden katsoa rauhassa ympärilleen ja hyppäsi alas satulasta jos kierrokset nousivat liikaa. Jos kukaan muu, varsinkin Icarus, oli katsomassa, hän patisteli ratsuja jatkamaan tehtäviä ja pysytteli vain sitkeästi kyydissä kun kengurubensa iski kipinää.
Sille oli siis syynsä, miksi Amelie yritti ratsastaa itsenäiset treeninsä joko niin aikaisin tai myöhään, ettei kukaan osuisi vahingossakaan samaan aikaan maneesiin.

Daami oli ihana, mutta sekään ei auttanut ratsastajan sisällä kalvavaan kamalaan oloon.

01.11.2022 | Kaksinaismoralismin uhkea kukka

» Lue koko kappale klikkaamalla tästä

Se oli noloa, mutta sitä Amelie tahtoi. Siksi hän taas tänäkin aamuna oli vetänyt ratsastussaappaat jalkaan ja lähtenyt Thyran kanssa aamutreeniin. He olivat lähentyneet niin että hetken ajan Amelie jo pohti avautuvansa tunnontuskistaan. Kun sinitukkaineinen Thyra alkoi kuitenkin intoilemaan siitä miten iso ero Oncan ratsastettavuudessa oli nyt kun sille ostettiin kiinteä martingaali, Amelie tajusi valita yleisönsä paremmin. Taas kerran hän tunsi melkein olevansa yksin. Mutta onneksi oli Daami.

Ruunikonkirjavasta täykkäritammasta oli tullut Amelielle ystävä. Se käveli aina portille vastaan ja hörisi maailman pehmeimmällä äänellä. Suloinen silkkiturpa tykkäsi hamuta kasvoja, silloin oli mahdoton murehtia mitään. Daami oli herttaisin, kiltein ja pehmoisin hevonen mitä kuvitella saattaa. Mahdoton vastakohta Lumoksen teräksenkylmään ja -lujaan ympäristöön. Daami oli kuin lumisella vuorenrinteellä kasvava yksinäinen, sitkeä kukka.

Kiltteys oli sekä Daamin että sen ratsastajan onni, sillä Icarus ei koskaan joutunut pyytämään Amelieta "näyttämään sille". Nytkin, kun Daami otti epäröiviä askeleita kohti lämmittelyestettä, riitti kun Amelie siirsi ulko-ohjan kaulalle ja piti samaisen pohkeen tiiviinä. Ei riuhtomista, nykimistä eikä pohkeiden paukkamista, tamma puski vielä hieman lavalla mutta lähestyi kuitenkin suoraan ja hyppäsi keveästi yli. Oli kai kamalaa kaksinaismoralismia nauttia näistä valmennuksista, mutta Amelie hymyili silti, eli täyttä elämää.

Daami pisti parastaan, kuten aina. Aluksi se tuntui jännittyneeltä, mutta ratsastajan pehmeä puhe ja kaulan silittely sai rauhan sielulle. Askeleet osuivat kohdilleen, yksikään puomi ei kalahtanut. Kerran Thyra ratsasti Oncan melkein Daamin kylkeen, mutta edes siitä tamma ei ottanut kuumaa, mikä oli ihmeiden ihme. Kaksi täysiveristä samassa valmennuksessa ilman yhtäkään ruudinräjähdystä — oliko tämä unta?

"Sinähän voisit kokeilla pieniä kisoja Daamin kanssa, mitäs sanoisit?" Icarus ehdotti treenin lomassa. Amelie loisti kuin aurinko. Tästäkö se alkaisi, hänen uransa nousukiito?

Cera katseli yksinäisestä tarhasta miten nauravaiset naiset ratsastivat loppukäynneille maastoon.

06.10.2022 | Daaminsa kullakin

Ceran jälkeen Daami tuntui unelta jonka ei tahtoisi koskaan päättyvän. Kirjava tamma oli kevyt, herkkä ja ystävällinen — se nosti laukan kun Amelie vasta sitä suunnitteli, meni aivan rusetille jos pohkeella kosketti sipaisua enemmän ja melkein pyllähti istualteen jos pidäte tuli varoittamatta. Tälle hevoselle piti kuiskata.

Amelien oli myönnettävä että Ceran ratsastamisesta luopuminen oli auttanut Lumokseen kotiutumisessa taikatempun tavoin. Itsehän hän ei ollut vaihtoa ehdottanut, vaan Icarus oli muuan harvinaisen kurjan valmennuksen päätteeksi tokaissut ettei Amelie ollut ehkä vielä tarpeeksi pätevä kouluttamaan Cerasta kenttähevosta — parempi tehdä se itse. Muutaman katkeran kyyneleen vierittyä Amelien oli kuitenkin myönnettävä että ehkä siinä olikin jotain perää. Yhteistä säveltä Ceran kanssa ei ollut löytynyt Latviassakaan, miksi siis täälläkään.

Helpompaan ratsuun siirtyminen oli ollut loppujen lopuksi siunaus. Nyt Amelie huomasi suorastaan odottavansa innolla jokaista itsenäistä ratsastushetkeä, valmennuksiakin. Viimeksi Icarus oli sanonut nähneensä vilauksen siitä pienestä potentiaalista mitä Amelie Power Jumpissa oli leiskunut, ja jos jotain kuukausi Lumoksessa oli jo ehtinyt opettamaan, niin se oli kehu mistä kannatti pitää kiinni.

Daami nyökytti päätä ja pärskyi. Se lähestyi okseria lennokkaalla laukalla, pystypäisenä, ja ylitti esteen kevyesti kuin vettä vain. Ameliesta se tuntui uskomattomalta — kuinka hevonen pystyi olemaan näin kevyt ja lennokas? Hänestä tuntui kuin olisi ratsastanut pegasoksella eikä tavan täysiverisellä, niin korkealta kirjava tamma hyppäsi, ja niin pehmeästi. Eikä ollut syytä unohtaa kuinka pehmeältä sen laukka tuntuikaan: ei askel ehkä aivan Gepardin, ainoan Amelien tunteman ahalteken, laukkaa voittanut, mutta kyllä tässäkin kelpasi istua. Vaikka Daami välillä kiihdytti vauhtia kysymättä (se oli kuulemma emälinjalleen tyypillistä), kyydissä olisi pysynyt vaikka perusistunnassa.

Daami, ihana Daami. Se muistutti Amelieta Latviaan jääneestä Uulasta. Haikeus pyyhkäisi nuoren ratsastajan yli, mutta hän huitaisi sen syrjään kääntäessään uuden suosikkiratsunsa kohti seuraavaa harjoitusestettä. Tunteilemaan ehti myöhemminkin, nyt oli aika treenata.

10.05.2022 | Kokemuksen opettamana

Daamista on kasvanut hieno nuori. Se on rakenteeltaan ehkä aavistuksen verran kompaktimpi kuin Demi, mikä ei tietenkään ole lainkaan huono asia. Jalatkin sillä on täykkäriksi ihan katseltavat, ja vaikkei hyvällä hevosella väriä olekaan niin onhan valkoisen karvan kasvua jännittävää seurata. Tuntuu että kun silmiä räpsäyttää, läntit ovat levinneet jo ainakin sentin sekä länteen että itään. Tallissa ei ole koskaan aiemmin dominanttivalkoiseen törmätty, joten värin eteneminen on pelkkien arvailujen varassa — vaan voisi villisti veikata että joskus tämä tulee kyllä olemaan vielä varmasti kuin lumihevonen, ainakin tällä tahdilla!

Parasta Daamissa on kuitenkin sen luonne. Se on koko emälinjansa tapaan herkkä ja varovainen, mutta Phantom Lord on selkeästi antanut varsalleen pienen tujauksen jämäkkyyttä. Daami lämpenee ehkä asioille hitaasti, mutta se ei ota samanlaisia rakettilähtöjä jokaisesta oravanpierusta kuin emänsä. Kun ratsastaja, Thyra-Jorunn, nousi satulaan ensimmäisen kerran, Daami vain puhisi jännittyneenä ja pyrki lähemmäksi narun päässä seisonutta Icarusta. Viulunkireitä askeleita ja pöhisemistä riitti neljän ensimmäisen ratsastuskerran ajaksi, mutta yhtäkään ainutta ritolaa nuori ei ottanut, pompuista tai kavahteluista puhumattakaan. Enemmänkin se vain seurasi Icarusta turpa olkapäähän nojaten, hakien turvaa tutusta ihmisestä. Hellyyttävyydessä Daami saa pisteitä 5/5.

Ratsukoulutus aloitetaan tavallista rauhallisempaan tahtiin, sillä kolmen polven kokemus Jazz-tammojen kouluttajana on opettanut Icaruksen antamaan reppanoille aikaa asettua uuteen elämäntehtäväänsä. Daami etenee hyvin hitaasti ja hyvin varmalta pohjalta, eikä yhtäkään järkytystä tai ikävää tilannetta sille soisi esitellä. Se luultavasti debytoi radoilla siis paljon ikätovereitaan myöhemmin, mutta toivottavasti myös lunastaa odotuksensa sen mukaisesti!