Tervetuloa!

Stall Lumos on Norjan Lofooteilla sijaitseva yksityinen talli, joka majoittaa omistajansa Icarus Kristiansenin estehevoset.



Historian siipien havinaa, lyhyt oppimäärä

Stall Lumos perustettiin 2012, ja majaansa talli piti ensimmäiset vuodet Etelä-Suomessa. Vanha armeijan kasarmi mahtui majoittamaan lähes 40 hevosta, ja toiminta oli heti aluksi suurimmillaan: kasvatteja syntyi vuodessa päälle kymmenen, kisoja järjestettiin aktiivisesti ja hevosia tuli sekä meni ahkeraan. Pääkasvatusrotuna oli tuolloin vielä fwb.

Suomalaiset hevospiirit alkoivat kuitenkin hiljalleen Icarusta ahdistamaan, ja hän alkoi kaipaamaan takaisin lapsuutensa maisemiin Pohjois-Norjaan. Vuonna 2016 hän pistikin lapun kasarmitallin luukulle: tila myytiin ja suurin osa hevosista sen mukana. Rahoilla Icarus muutti takaisin kotikonnuilleen Svolværin pieneen kaupunkiin ja perusti Lumoksen uudelleen yhteisomistajuudella oletetun sisarensa Gunhild Kristiansenin kanssa.

Ongelmat alkoivat heti. Gunhild tahtoi pitää ratsastuskoulua, kun taaskin Icarus olisi keskittynyt vain kisa- valmennus- ja jalostustoimintaan. Ei ollut liene ihmekään, että pakka pysyi kasassa vain vuoden verran: massiivisen riidan päätteeksi kaksikon tiet erosivat. Kaikeksi huipuksi tila jäi Gunhildille, joten Icaruksen oli karvaasti lähdettävä hevosineen pois.

Vuoden 2018-2020 Icarus valmentautui Keski-Euroopassa, lähinnä Latviassa, kunnes sai viestin jonka ei pitäisi olla iloinen mutta olipa kuitenkin: Gunhild oli poistunut tästä maailmasta ratsastusonnettomuudessa, ja kaikkien ihmeeksi hän oli jättänyt tilan selkeästi vihaamalleen miehelle. Koska kärkkäänä persoonana Icarus oli onnistunut suututtamaan ihmisiä myös nykyisessä sijainnissaan, hän pakkasi tavaransa ja palasi silmät kiiluen takaisin. Nyt Lumos olisi vihdoin taas kokonaan hänen!

Monta mutkaa ja kärhämää on siis mahtunut Lumoksen matkaan. Tallin kohtalo on ollut monesti vaakalaudalla, mutta kuin feeniks se on aina kohonnut tuhkistaan. Tulevaisuuteen mahtuu varmasti vielä monta skismaa ja epäonnea, mutta tulevaisuus, se on silti olemassa. Kauan eläköön Lumos!

Kisakuvia vuodelta jos toiseltakin

Tallin hevoset kisaavat listakisoissa YLA-arvostelua varten, mutta suurin paino on vuosittaisissa arvokisoissa.


(Ambe) Winter Dressage Festival 2022 Prix de Pic

(Gina) Power Jump 150 cm 30.07.2022.

(Demi) Power Jump Erikoisluokka 120 cm 30.07.2022

(Gina) ISJS22 Speed Horse 140 cm 19.03.2022.

(Cino) EST Edinburgh 11.4.2021.

(Cino) EST Tromssan osakilpailu 14.3.2021.

(Cino) Power Jump 2020.

(Gina) Power Jump 2021.

(Demi) Power Jump 2021, Prix de PKK: 7/19 uusinnan 4 virhepisteellä.

Comber Cupin verryttely ei mennyt ihan suunitellusti. Milloin Demin kanssa menisi...

(Boo) Power Jump -19 Suomessa, Auburn Estate.

(Boo) Power Jump -18 Kanadassa, Orange Wood Ranch:illa.