Rinascimento Sim Pratolino

Alessia Carangelo – Ignazio

”Alessialla oli koko aamu kiirettä. Lisäksi hänen oli annettu kierrellä markkina-aluetta oikein luvan kanssa. "Kyllä groomit hoitavat Ignazion kävelytyksen ennen lämmittelyjäsi, useamman kerran päivässä!" Jotain kuitenkin oli mennyt mönkään, kun nainen yritti hoitaa oria, joka puhisi ja häselsi minkä kerkesi. Ilmeisesti Ignazio ei ollut juurikaan kävellyt viimeisen 12 tunnin aikana ja se näkyi orissa, joka oli tottunut kävelemään läpi yön pihatossa. Se oli hermostunut, ja epätoivo iski Alessian selkäpiihin. Jos ori oli tällainen, miten luokka menisi, ei varmaankaan kovin hyvin? Toisaalta kalvoi se, että rakasta ystävää oli kohdeltu näin, se ansaitsi liikkua! Se on hevonen! Ei sitä oltu tehty seisomaan karsinassa 12 tuntia putkeen. Alessia päätti, ettei seuraavana päivänä luottaisi oriita toisten käsiin, vaan taluttelisi itse oria tasaisin väliajoin. Ehkä yölläkin hän kävisi jaloittelemassa päistärikön kanssa. Hoito hetki oli vaikea, kun molemmat olivat vähän hermoraunioina siinä tilanteessa. Varustaminen oli kamalaa. Ignazio saattoi jopa näykkäistä kerran naista, joka epätoivoisena harjasi orista pahimmat sotkut pois ja pikaisesti satulan ja satulavyön alta. Varustaminen oli vielä ikävämpää, varsinkin, kun nainen ei halunnut tapella orin kanssa. Olihan kisaamisessakin kyse luottamuksesta ja saumattomasta yhteistyöstä. Toivottavasti. Ori ravaili ja saattoi ottaa pari laukka-askeltakin, kun Alessia talutti sen lämmittelyalueelle. Selkään nainen kipusi itsensä jonkin ihmeen kera melko vaivattomasti, mutta sen jälkeen herra sähköjänis ampaisi vauhtiin ja veti muutamat pomput sinne tänne. Ei se varsinaisesti pukitellut, hyppeli vain erikoisesti. Alessia yritti lähinnä pysyä kyydissä, siinä loppujen lopuksi onnistumatta. Niinpä hän sai maistaa lämmittelykentän nurmikkoa aika nopeasti. Ignazio jatkoi hetken matkaa pomppimista ja nainen pystyi näkemään, kuinka ruohonkorret lentelivät orin ponnistuksista. Se oli melkein jo hupaisaa, vaan ei ollut ajatus itsensä nolaamisesta kuitenkaan niin hauska. Kun ori huomasi omistajansa tippuneen, katsoi se ihmetellen naisen perään, kuin kysyen: "Mitä sinä siellä maassa teet?" Nainen naurahti. Onneksi siistiytyminen olisi vasta lämmittelyn jälkeen ja koko kilpailuasukin kasattaisiin vasta vähän ennen luokan alkamista. Toki Alessiaa myös hiukan nolotti tilanne. Paikalla oli muitakin lämmittelijöitä, vieläpä niitä oikein taitavia ja hienoja herroja ja leidejä (ja muita). Myös hiukan yleisöä oli kentän ulkopuolella. Oli kiva näyttää tällainen esitys, ei kaksikkoa varmaan otettaisi enää kisatessa tosissaan.. Tai niin naisesta ainakin tuntui. Kaikki arvokkuus oli poissa ja leikkisä villiori pelleili vielä hetken, ennen kuin päästi naista lähellekään. Alessia kipusi itsensä vielä uudelleen selkään ja riehuminen oli kuin olikin auttanut orin energian purkamisessa. Nyt se kuunteli jopa naisen apuja ja toivottavasti lämmittely auttaisi niin, että kaksikko tanssahtelisi areenalla niin kuin kotona. Ori vertyi hienosti ja pian parit helpommat liikekokeilutkin sujuivat. Liikaa ei uskaltanut kerralla tehdä, vaikka Ignazio oli osoittanutkin olevansa energinen. Toiveena ei kuitenkaan ollut orin telovan tai väsyttävän itseään ennen luokan alkua. Nainen toivoi hartaasti luokan onnistuvan.

Ja niinikään kaksikko tepasteli areenalle. Ja kuin ihmeenä, kaksikko tanssahteli radan aikana omaan maailmaansa, heistä näki, että he olivat sulkeneet ulkomaailman hälinän pois tajunnastaan ja siinä oli vain he kaksi, aivan kahdestaan, yhtä.”

Rickon Blacklake – Chévre de Dzelzain

” Sir Formisano piti jälleen tuntia, vaan tänään ei oltu hevosten kanssa. Tänään sumplittaisiin kilpailuihin osallistumista. "Noniin, aloitetaan", kuulutti vanhempi mies ja oppilaat hiljenivät heti. "Mielestäni teistä valmiita kilpailuihin ovat vasta Rickon ja Sylvie", totesi mies rauhallisesti. Sitten hän jatkaa: "muut voivat halutessaan tulla groomaamaan, näette ainakin kilpailupaikan meininkiä, jos tulette." Sitten mies katsoo kahta oppimastaan kysyvästi ja sanoo: "noh, lähdettekö?" Kun mies huomasi kaksikon vielä pohtivan kysymystä, hän ilmoittaa päättäneensä myös itse osallistua Tatu-orilla pippaloihin. Erikoinen rämäpää knabstrupper puhutteli vanhaa miestä, ja vaikka hän istuisi paljon mieluummin tuomarin penkissä, oli hän päättänyt haluta alkaa kisata pilkukkaalla orilla.
Välissä käytiin vähän teoria asiaa ja tunnin päätteeksi Rickon ja Sylvie molemmat ilmoittivat opettajalleen osallistuvansa kilpailuihin. Sitten treenaaminen ja jännittäminen alkoi! Seuraavilla tunneilla Sir Formisano oli vieläkin tiukempi Rickonia kohtaan, olihan tämän oltava valmis kisoihin. Vaan ei mies ollut enää yksin "silmätikkuna", nyt mukana oli myös Sylvie.

Tummatukkainen mies työntää raskasta kuormaa tallipihalla. Hän oli taas siivonnut vähän tarhoja joten, kantamus oli matkalla lantalaan. Mies törmää tuntikaveriinsa Sylvieen ja hän muistaa kysymyksen, joka häntä on jo hetken kaivertanut. Ei siksi, että se olisi huono ajatus, vaan siksi, että hänen oli täytynyt kerätä vähän sosiaalista rohkeuttaan tehdä edes päätös kysymyksen kysymisestä. Nyt olisi oiva tilaisuus. Punatukkainen nainen harjailee rauhallisesti hopeaharjaista hoitohevostaan. Sitten mies ottaa kerran syvään henkeä ja tepastelee Sylvien luokse. "Moi Sylvie!" Tervehtii Rickon naista. Sylvie vastaa ja Rickon menee suoraan asiaan: "mä tossa mietin.. mietin haluisitko alkaa pitämään mun kanssa ylimääräisiä harjoitussessioita niitä kisoja varten. Mua stressaa etten oo valmis siihen mennessä, joten ylimääräiset treenit tekisi terää ja kaksin aina kaunihimpi, you know." Kysymys ajautui vähän sivuraiteille, mutta siitä huolimatta nainen vastaa myöntävästi ehdotukseen. Hän ja Daricokin kaipasivat treeniä. Muutamissa noviiseissa he olivat käyneetkin jo, mutta aina on jotain, mitä harjoitella. Sitten alkaa kaksikon rupattelu tuokio treeneistä ja he toteavat saavansa apua toisiltaan, vaikka harjoittelevatkin kisoihin eri lajeja.
Kilpailut lähenevät kovaa vauhtia, aivan liian kovaa. Nyt treeneissä on jo paniikkivaihe käynnissä, ja kaksikkoa - vai kenties nelikkoa - koettelee epätoivon aalto. Edistystä on tapahtunut vähän, mutta onko se tarpeeksi? Lopulta Rickon ja Sylvie päättävät pyytää lisätunteja opettajaltaan Sir Formisanolta. Mies suostuu ja on oikeastaan mielissään pyynnöstä, "hehän ottavat tämän tosissaan", mies oli ajatellut itsekseen.”

Jane Blacklake – Kochab BKE

Jane ratsasti keveäliikkeisellä tammalla ihmisjoukon keskellä markkina-alueella. Hän oli tullut shoppailemaan, eikä liioin välittänyt jättää hienoa ratsuaan piiloon leiriytymisalueelle, vaan halusi esitellä kaunista tammaa. Ja tulivathan monet muutkin hevosillaan markkinoille.
Jane ihasteli erilaisia varusteita yhdellä kojulla ja pohti, sopisiko joku niistä Gizalle. Hän jopa nousi alas satulasta sovittaakseen joitain tiettyjä varusteita ja lopulta mukaan lähtikin kaunis rintaremmi helyineen. Myös vaatteet kiinnostivat Janea. Hän pohti myös vievänsä tuliaisia Markille, joka oli jäänyt pitämään tallia pystyssä. Kaikenlaista helyä ja röyhelöä oli katseltavana, valinnanvaikeuskin iski. Niin myös nälkä. Kaikki ne leivokset, leivät ja muut ruoat tuoksuivat naisen nenään niin hyvältä, eikä hän ollut syönyt mitään sitten aamupalan. Myös urheilusuoritus oli vaatinut veronsa ja nälkä olikin yhtäkkiä aivan pilvissä. Nainen muistelee, ettei ollut sopinut kenenkään kanssa mitään yhteistä ruokailuhetkeä, joten hän päätti ottaa oikeudekseen etsiä itselleen ruokapaikan ja syödä vatsansa kylläiseksi.
Jane etsii maha kuristen ruokapaikkaa. Aika harvassa oli ne paikat, jossa tarjoiltaisiin hevoselle edes oleskelupaikkaa, saatika ruokaa. Ei Gizan nyt välttämättä syödä tarvinnut, mutta vesi oli kuumana päivänä tarpeen. Ja sitten, markkina-alueen reunalta löytyy kivannäköinen paikka, joka sopii täydellisesti Janen toiveisiin. Hän sitoo tamman kojun omalle hevosille tarkoitetulle odotusalueelle, siinä on vähän lyhyttä nurmikkoa ja iso juoma-astia janoisille nelijalkaisille. Jane istahtaa pöytään ja saa pienen a5 kokoisen menun, tarjontaa ei ole paljoa, mutta jokainen menun asia kuulostaa toinen toistaan paremmalta. Mies kojun sisäpuolelta tulee kysymään, mitä juomista hän ottaisi ja sen jälkeen Janen hämmennykseksi mies sanoo kysyvästi: "entä kauraa?" Kun mies huomaa keltatukkaisen hämmennyksen, hän lisää: "kauraa, kauraa hevoselle!" Jane naurahtaa ja vastaa myöntävästi.
Saatuaan mahansa täyteen, jatkaa Jane taas niin sanottua ikkunashoppailuaan. Hän päätti katsovansa nyt, ja tulevansa takaisin ostoksille myöhemmin, ilman hevosta. Siten hän saisi enemmän kannettua! Sitten ihmisvirta alkaa lähteä kohti kisa-aluetta. Jane katsoo kelloaan ja toteaa ihmisten olevan menossa katsomaan ehkä joustausta. Giza raukka hämmentyy yhtäkkisestä ihmisvirrasta ja hermostuu. Se steppaa edes takaisin ja pyörii ympyrää, Janella on suuri työ saada tamma rauhoittumaan. Lopulta nainen joutuukin tulla alas selästä ja taluttamaan Giza syrjemmälle, jotta se rauhoittuisi. Ja niin tamma lopulta rauhoittuikin. Jane toteaa, että ehkä tamma on vietävä takaisin, se ei oikein viihtynyt isojen ihmismassojen keskellä, näköjään. Ja ehkä hän oli saanut esiteltyä tammaa tarpeeksi, kun heistä oli pyydetty pari valokuvaakin.”

Sylvie Moore – Andrômeda D’Girassol

Enzio Carangelo – BAFF Arpegiar Segundorico

Pier Formisano – BAFF Troublesome

Olin päättänyt lähteä kilpailemaan yhdellä uuden työpaikkani hevosella. En juurikaan välittänyt kilpailusta tai liioin minkään nimikkohevosen hankkimisesta. En oikeastaan välittänyt tehdä hevosten kanssa enää mitään muuta kuin opettaa nuorempaa sukupolvea. En ollut ratsastanutkaan ikuisuuksiin.
Niin vain tallin omistajat olivat keränneet itselleen liian suuren määrän hevosia kisattavaksi ja koulutettavaksi ja minua oli melkein aneltu mukaan. Olin katsellut hevostarjontaa, mutten ollut kovin kiinnostunut asiasta, joten valikoin suurin piirtein noppaa heittämällä itselleni ratsun. BAFF Troublesome, Tatu. Knabstrup-ori oli erikoinen tapaus.
Aloitin maastakäsitellen, ori oli akateemisessa ratsastuksessa aika raakile vielä, vaikka sitä oli edellisessä kodissa muka siten ratsastettu. Sitten kun pääsin selkään, ilmoittauduin muiden mukana muutamiin noviiseihin. Sylvie oli päässyt luvallani samoihin aikoihin mukaan kisaamaan Daricolla. Hän on yllättävän nopea oppimaan, ja hän on taitava nainen. Chevy, Rickonin ratsu on selkeästi nuoresta asti tutustunut akateemisiin asioihin, mies on se joka kaipaa kouluttamista. Mutta pakko myöntää, että hänkin on edistynyt hyvin, siksi hänkin oli mielestäni valmis näihin suurempiin mittelöihin. Nyt vain minunkin olisi valmistauduttava, ja niin myös Tatun. Onneksi aikaa olisi paljon vielä jäljellä.

Minun ei pitänyt kiintyä enää uusiin hevosiin, mutta niin tuo omituinen otus porasi tiensä tämän kovan miehen sydämeen. Ori on mielestäni outo, joskus rasittavakin, mutta samaan aikaan niin mielenkiintoinen ja lupaava ja ihana..? Se on niinikään nopea oppimaan. Ja niin sitten taisinkin kiintyä oriin.

Pian on mittelöiden aika. Harjailen Tatua ennen lämmittelyä ja muistelen melko lyhyttä matkaamme tähän pisteeseen. Pakko myöntää, että aion kyllä jatkaa orin kanssa, niin kiva se on. Se nuokkuu alahuuli roikkuen, kun harjaan sen karvaa kovalla harjalla. Se ei voisi vähät välittää varustamisestakaan. Kun talutan orin lämmittelyalueelle, se vaikuttaa hiukan tahmealta ja uniselta. Koitan talutella Tatua, toiveissani vähän herätellä sitä, jonka jälkeen kipuan sen selkään. Pian ori heräileekin pienestä horroksestaan ja tajuaa olevansa keskellä markkinoita. Se kuuntelee uteliaana ympäristöään, mutta pysyy silti aina vähän tarkkaavaisena ohjeistani. Sitten kun pyydän nätisti sitä keskittymään ratsastukseen, se unohtaa markkinoiden hulinat ja alkaa kuunnella minua nyt täysin.
Rata meni mielestäni kohtuullisesti. Olen ylpeä siitä, ja olen ylpeä Tatusta, joten se riittäköön. Minua ei voisi vähät kiinnostaa moinen kilpailu ja jos jotain, niin mieluummin istuisin tuolla vaikka tuomarin penkissä, mutta katsotaan nyt sitten, ratsastetaanko sitä vielä huomennakin.”

Enzio Carangelo – Genoveva Cassandra

Didacus Perero – Gitan de Dzelzain

Fricis Vanags - Marron Grue fan Hankala

Fricis Vanags - Prinsesse af Dzelzain

Dochas Misang - Buurii

Me oltiin tällä kertaa Italiassa, Pratolion renesanssifestivaaleilla ja tarkalleen niiden päätapahtumassa - turnajaisissa. Olin juuri kivunnut katsomoon, sillä Dochaksen ja Buuriin ensimmäinen luokka oli alkamassa. Siinä oli melkoisesti osallistujia, mutta uskoin miehen pärjäävän ihan ok. Olin nimittäin saanut tämänkin koukutettua lajiin ihan totaalisesti. Tuntui ihanalta kiertää historiallisia yhdessä, kun muuten kilpailimme kahdessa täysin erinlaisessa lajissa. Täällä oli niin paljon ihasteltavaa, kaikilla oli upeat puvut tai haarniskat päällä ja hevoset näyttivät niin ylväiltä. Buurii vaikutti hieman kärsimättömältä, se pomppi pikkuisen pystöön ja Dochaksella oli työtä saada se pysymään vielä hetken paikallaan. Ainaki esitys kiinnitti yleisön huomion.

Ratsukko oli pukeutunut tietenkin Green Magen väreihin, kahteen eri sävyiseen vihreään ja hopeisiin yksityiskohtiin. Buurii sopi niihin täydellisesti tulen värisellä karvallaan, se puuskutti sieraimet suurina ja vilkuili ympäriinsä - edelleen hermostuneena. Ori oli kuitenkin tottunut tällaiseen vilskeeseen, se kiersi Dochaksen kanssa kaiken näköisiä länkkä tapahtumia ja niissä oli meteliä kerrakseen.
Dochas vaikutti keskittyneeltä, tai no - en nähnyt tämän kasvoja enää suljetun kypärän alta. Tiesin silti tällä olevan samanlainen tuttu tuima katse, kuin joka kerta ennen suoritusta, siitä ei ollut epäilys. Mies istui rennosti, mutta ryhdikkäästi poukkaroivan ratsunsa selässä.
Olin ennen ratoja kinunnut että tämä poseerasi kameralle nätisti ja näyttäisi vaikka peukkua. Se olisi minusta niin söpöä, mutta tämä oli kieltäytynyt jyrkästi ja sanonut ettei ala kentällä mitään poseeraamaan, että menee maine ja kaikki. Noh, nyt kun vielä ehdin, niin kaivoin pienen kameran laukustani ja suuntasin sen ylvääseen kaksikkooni. Ja sieltähän se helvetin nopea peukun nosto tuli. Nauroin, sillä olin ehtinyt räpsäistä kuvan juuri sopivalla hetkellä. Buuriikin näytti vieläpä säyseältä.

Annoin lähtöaplodit esittelyjen hetkellä ja jäin sitten hiljaa seuraamaan suoritusta. Se meni todella hyvin, vaikka välillä Buuriin käytös huvitti aivan älyttömästi. Siitä paistoi heti, että nyt ei ollut kyseessä mikään tavallinen historiallis hevonen, vaan menestynyt western ori. Buurii liikkui kuin missäkin western pleasure kilpailussa ja Dochas yritti saada tähän vähän lisää vauhtia. Aloin miettiä, josko Buurii sopisi sittenkin täydellisesti juuri tällaiselle radalle? Se liikkui niin kuulolla ja osaavasti. Ori oli heti radan alussa lopettanut pelleilyn ja keskittynyt kuuntelemaan Dochasta. Heidän meno näytti niin helpolta, kepeältä ja siltä, ettei Buurista tuntunut raskaalta tai hankalalta ollenkaan.
Olin ylpeyden sokaisema, kun juoksin radan päätyttyä ratsukon luokse. “WOW olitte mahtavia!” sanoin ja annoin orille palkka herkkua. Mies kertoi jotain radasta ja taputti Buuriita. Se oli nyt paljon raukeampi, olisi mentävä heti lepäilemään, jotta jaksaisi koko pitkän päivän. Buurii oli kyllä tikissä, ihan sika tikissä. Sillä oli lihaksikas rintakehä ja pyöreä vahva takamus. En epäillyt sen fyysistä jaksamista, ehkä enemmän sitä henkistä.