Närhimäki

"Vetta"

trait du nord-tamma
Ruunikonpäistärikkö (EE/Aa/Rr), 162 cm
Syntynyt 28.01.2016, nyt -v
Tuontihevonen Ranskasta
Omistaa Eemil Sodantaival (VRL-01436)
Tasoltaan he A / 40 cm / SaA hunting II / nov. valjakko
VH20-262-0001 / #PKK3062

YLA-arvosteltu syyskuun 2021 tilaisuudessa
Kantakirjattu II-palkinnolla
PKK-V myönnetty 21.11.2020
Fn myönnetty 15.04.2020
PP MVA myönnetty 2020

Vetta on suuri ja vahva, ja sen hän myös tietää. Onneksi tamma on myös sen verran viisas ettei käytä tietoa hyväkseen, vaan on kiltti ja hempeä meille pienille hennoille kädellisille: jos Vetta tahtoisi, se voisi mennä minne mielii ja tehdä mitä päähän tulee milloin vain, mutta sen sijaan tamma vain korkeintaan katselee haikaillen heinäkasalle antaen 90 kg kertoa että nyt pitäisi aurata tie, alahan tulla. Niin kiltti ja kultainen hän on.

Kaikenlainen puuhastelu on Vetan mieleen. Sille fyysisesti raskaat työt eivät tuota ongelmaa verenperinnön tuoman valmiin lihasmassan ansiosta, mutta myös kimurantimmat älynystyränheiluttelut ovat kivoja. Vaikka Vetta ei mikään notkeuden multihuipentuma olekaan, on hän aina mielissään kun vähän jotain piperrellään ja taivutellaan, oli se sitten ratsastettuna, maastakäsin tai ajossa: yksi jalka tuonne, tämä kylki lyhyemmäksi, asetu tänne, pidä tempo — helposti uskoisi että tämänkokoinen hevonen ei taivu esimerkiksi kouluratsastukseen, mutta Vetta on yllättävän kevyt ja miellyttävä. Eihän se yhtä ketterä ja notkea ole kuin ”oikeat” ratsuhevoset, mutta noviisitason skill at arms-tehtävät se kyllä händlää ja maastossa neidon tasapainoon voi luottaa. Nykyajan ratsukriteereitä se ei ehkä täytä, mutta vanhan ajan käyttöhevosena se on priimaa: rohkea, luottavainen ja tasapainoinen.

Luonnollisesti parhaimmillaan Vetta on aisojen välissä. Hän toimii säässä kuin säässä, olosuhteista riippumatta, ikinä ei marmata eikä pura huonoa tuultaan ajuriin. Vaikka pohja olisi kynnöspeltoa ja taivaalta sataisi puukkoja, tekee Vetta työnsä jupisematta kuin korkeintaan ehkä hiljaa mielessään, mistäs sen tietää. Tamma painaa länkiin kuten kymmenet sukupolvet ennen häntäkin ovat tehneet, tietäen että raskainkin päivä päättyy aina joskus ja kotitallissa on lämmin ape odottamassa riuskaa juhtaa.

Ikinä ei ole Vetta aiheuttanut mitään polemiikkia, sen voi valjastaa ja hoitaa vaikka vapaana keskellä parkkipaikkaa, siinä hän töröttää kunnes toisin pyydetään. Kaikista maailman hevosista juuri tämän tamman kanssa voisi antaa lasten temmeltää, sillä Vetta ottaa siipiensä suojaan niin hevos- kuin ihmistaaperot, pitäen heitä kuin kukkaa kämmenellä. Vetta on kuin tyrskyjä ja myrskytuulia vasten seisova rantakallio: kaiken se kestää rinta rottingilla haasteita päin, eikä mikään tätä kolossia hetkauta.

Kuvagalleria

Luonteenpiirreanalyysi

Hermostuneisuus	★☆☆☆☆☆	Epäjohdonmukaisuus	★☆☆☆☆☆
Keskittymiskyky	★★★★☆☆	Jääräpäisyys	★★★☆☆☆
Itsenäisyys	★★★★☆☆	Säyseys	★★★★★★
Koulutettavuus	★★★☆☆☆	Valppaus	★★☆☆☆☆
Jännittyneisyys	★☆☆☆☆☆	Kärsivällisyys	★★★★★☆
Ihmisystävällisyys	★★★★★☆	Hevosystävällisyys	★★★★★★
Uteliaisuus	★★☆☆☆☆	Kilpailuhenkisyys	★☆☆☆☆☆
Muisti	★★★★☆☆	Säikky	★☆☆☆☆☆
Panikoiminen	★☆☆☆☆☆	Arkuus	★☆☆☆☆☆
Yhteistyökykyisyys	★★★★☆☆	Traileriin lastaus	★★★★☆☆

Sukutaulu ja -selvitys

i. Astre rnpäis tdn, 163 cm	ii. André rnpäis tdn, 162 cm
	ie. Clair de la Lune rnpäis tdn, 160 cm
e. Broderie prn tdn, 160 cm	ei. Officier trn tdn, 168 cm
	ee. Blond prt tdn, 157 cm

i. Astre on rakenteeltaan niin tukeva, että se on jopa rotunsa mittapuulla turhan muhku — ja se on jo paljon! Korkeutta on ehkä vain 163 cm, mutta leveyttä niin paljon että muunmuassa ajovaljaat oli pakko teettää uniikkityönä. Ruunikonpäistärikkö kantakirjattiin nippanappa III-palkinnolla, ja suurin kompastuskivi oli nimenomaan möhkälemäinen rakenne. Toisaalta tämä ori jaksaisi vetää perässään vaikka koko kotikylänsä, ja selväpäistä luonnetta kyllä kelpaakin periyttää eteenpäin. Tosin pakkohan tämän kokoisen hevosen onkin olla hyvä päästään...

ii. André on nyt jo edesmennyt komea päistärikkö mustanruunikolla pohjalla. Kooltaan 162 cm korkea ori kompakti, vahva muttei överi, sopivasti lihaksikas. André eli koko 21-vuotisen elämänsä samassa talossa työhevosena, ehtien jättämään isännän kahdesta sopivasta tammasta yhteensä 6 jälkeläistä. Lopulta yöllinen ähkykohtaus oli vienyt rehellisen työmyyräorin mukanaan, samasta karsinasta johon se oli yli 20 vuotta aiemmin syntynyt.

ie. Clair de la Lune on yhtä suuri klisee kuin nimensäkin. Paksujalkainen ja -huulinen päistärikkö tdn-tamma on hidas niin liikkeiltään kuin vähän järjenjuoksultaankin, mutta onneksi myös maailman kiltein ja varmoin. Korkeutta on 160 cm ja leveyttä sitäkin enemmän... Nyt 18-vuotias tamma painaa edelleen peltotöitä, kolmen varsan emänä ja yhden kyntömestaruuden voittaneena. Sanonta "kukkiihan se perunakin" osuu harvinaisen hyvin tähän hevoseen.

e. Broderie ei kanna päistärikkögeeniä, mutta muuten 160 cm korkea tamma on oikea kaunotar. Se on kantakirjattu II-palkinnolla, ja kun katsoo pitkäharjaista työhevosmaailman primadonnaa, ei meriitti ole ihmekään. Rotunäyttelyistä se ei ole koskaan palannut Reserve Championia pienemmän palkinnon kanssa, ja tamman varsat ovat menneet kuumille kiville: kaikki 3 kpl on myyty jo ennen vieroitusikää. Nyt 15-v Broderie on omistajansa silmäteränä harrastehevosen virassa, puuhaillen ekstroverttiluonteisena ilopillerinä kaikenlaista aina maastatyöskentelystä maastohumputteluihin. Tästä punaruunikosta kuullaan varmasti vielä kasvatusrintamalla.

ei. Officier on järkälemäinen tummanpuhuva ori, joka 168 cm korkeudellaan ja Mentula-henkisellä rakenteellaan jättää sanattomaksi. Harvinainen kiharajouhinen Officier on kantakirjattu I-palkinnolla, eikä ole epäilystäkään mistä Broderie on ulkomuotonsa perinyt. Työkyvystä on hankala sanoa mitään, sillä "oikeita" hommia ei Officier ole oikein ikinä tehnyt: se on vain kiertänyt näyttelyitä, astunut tammoja ja vetänyt silloin tällöin huvittelumielessä kärryjä. Luonnettaan se ei kuitenkaan ole eteenpäin antanut, mikä on kenties hyvä: Officier on hyvin sisäänpäinsuuntautunut hevonen, joka avautuu hitaasti ja vaikeasti uusille ihmisille. Kaikki orin 26 jälkeläistä ovat onneksi isäänsä avoimempia — tämä on siis kasvattajan aarre, hevonen joka periyttää vain hyviä puoliaan. Olisipa kaikilla yhtä hyvä onni!

ee. Blond ei ole mikään rakennekukkanen. Se on pitkä kuin limusiini, hieman notkoselkäinen ja työhevoseksikin lyhytkaulainen. Varsoja "pikkutammalla" (no, onhan 157 cm aika vähän kun vertaa suvun muihin hevosiin) on kuitenkin 6 kpl, joista suurin osa on rakenteeltaan kauniimpia kuin emänsä. Miksi jälkikasvua tämänkaltaiselle kouluttamattomalle puskaluuskalle on teetetty? Syynä on satavarmasti vain sen erikoinen väri, rautias liinaharja, jota ei tdn-hevosilla ihan joka päivä näe. Hyvällä hevosella ei ole väriä, mutta kyllä sillä aina taikoo huonostakin tammasta siitosarvoa esiin...

Jälkeläiset

♀ Nébuleuse Jay, * 15.02.2021 / i. Pomeroy
ruunikonpäistärikkö, om. Kics (VRL-05293)
Tämän (onnistuneen) parin viimeinen varsa katkaisi alkaneen oriputken. Neppi lähti heti vieroituksen jälkeen viemään Vetan komeaa emälinjaa uusille kulmille.

♂ Premiére Jay, * 07.04.2020 / i. Pomeroy
ruunikko, om. Viivi Vehkaperä
Remuksi nimetty orivarsa on kuin ilmetty enkeli-isoveljensä. Hieman pöhkö nuorikko korvaa älylliset lahjansa kultaisella luonteella. "Remu" myytiin haikein mielin 4-vuotiaana Viivi Vehkaperälle.

♂ Nimetön orivarsa, * 14.12.2019 — † 14.12.2019 / i. Pomeroy
ruunikko (ehkä päistärikkö), om. Eemil Sodantaival
Vetan ensimmäinen varsa syntyi kuolleena vain hieman oikeaa aikaansa edeltäen. Pieni enkelivarsa on haudattuna tontin reunalle.

PKK-arvioinnit

14.03.21, Encore, harvinaiset kylmäveriset tammat, tuom. Kics: LKV KTK-sert
08.11.20, Zen, kylmäveritammat, tuom. Lissu: KTK-sert, EM ^[5]
31.03.20, Aken Ravitalli, kylmäveritammat, tuom. Lissu: EO-sert
14.03.20, Encore, harvinaiset tammat, tuom. Elisa: EO-sert
29.02.20, Kuuran Talli, tammat, tuom. Elisa: EO-sert, EM ^[4]
26.02.20, Encore, kylmäveritammat, tuom. Anne: LKV EO-sert
18.12.19, Metsätalli, Muu kuva: käsinpiirretyille, tuom. Lynn: KP, EM ^[3]
31.07.19, Ranch O'Hara, Muu kuva: kesätunnelmie, tuom. Sage: KP ^[2]
31.03.19, Seppele, Muu kuva: käsin piirretty, tuom. Kaneli: KP
10.03.19, Zen, Muu kuva: käsinpiirretty vapaa kuva, tuom. Tuulia: LKV KP, EM ^[1]

^[5] "EM: rodunomaisuus."
^[4] "EM: rodunomaisuus."
^[3]"Kaunis kokonaisuus. Hallittu tekniikka, miellyttävä värimaailma ja ihastuttava roteva tupsujalka. Hienoa liikkeen tuntua ja hevosella mieleenpainuva ilme ja väritys."
^[2]"Arvostelun kannalta suosittelen lämpimästi lataamaan kuvan(/kuvat) jollekin muulle palvelimelle, sillä on täysin tähtien asennoista kiinni, toimivatko ne ollenkaan. Tälläkertaa tuomari oli sitkeä ja päivitteli sivuja niin kauan, että sai kuvan näkyviin. Kuva hurmaa arkisuudellaan, ja jostain syystä sitä katsoessa tulee melkein hiki: värisävyt, hahmon paidattomuus ja hevosen ilme kielivät helteestä. Kuvan monialaisuus tekee siitä myös kiinnostavan!"
^[1] "Persoonallinen hevonen, kauniisti toteutettu tekniikka."

Kantakirjauslausunto 01.01.2021

18 + 17 + 19 = 54 (72%)
Rodunomainen, hyvät mittasuhteet. Kaunis kaula ja runko.

Match Show-tulokset

10.04.20, Sysälä, Piirretyt: PUN1

Villit tuotoskisat

15.11.2020 Metsätalli, he B, 1/1
"Suorituksessa näkyy ilo tekemiseen ja hevonen vaikuttaa liikkuvan halutunlaisesti. Kisapaikan värimaailma ja kelmeä tunnelma ovat onnistuneet huikaisevan hienosti!"

Muut kisat

09.07.2021 Sommersolverv, he C, 5/33 67,72% (rats. Eemil Sodantaival)
20.03.2022, Tallipihan pikkukisat, Sysälä, 40 cm, 3/6 (rats. Alva Östberg)

VHRY (sijoja 21 kpl, joista voittoja on 10 kpl ja CUP 7 kpl [48p.])

Arvokisasijoitukset

15.10.21 Atwaterin jousiammuntaturnajaiset, kaksintaistelurata, jatkoon

15.10.21 Atwaterin jousiammuntaturnajaiset, metsästysrata, 8/60

15.10.21 Atwaterin jousiammuntaturnajaiset, unkarilainen rata, 3/67

30.04.22, Cresthill Baroques, asetaitorata metsästys I, 2/28 (8 p.)
31.10.21, Vinterhus, skill at arms hunting II, 3/17
05.10.21, Kontola, skill at arms hunting I, 3/15
15.09.21, Hankalan Linna, skill at arms hunting II, 1/11
30.06.21, Vintherhus, skill at arms hunting II, 5/17 (2 p, CUP)
25.06.21, Gestüt Kelsen, skill at arms hunting II, 1/11
19.06.21, Zen, skill at arms hunting I, 6/15
20.02.21, Cresthill Baroques, skill at arms hunting II, 1/9
31.12.20, Zen, solttujahti, 2/38 (CUP, 8 p.)
29.11.20, Zen, skill at arms hunting I, 2/12
30.08.20, Zen, skill at arms hunting II, 3/36 (CUP, 6 p.)
23.08.20, Dragon Age Estate, skill at arms hunting I, 1/8
26.06.20, Zen, skill at arms I, 1/13
13.04.20, Dragon Age Estate, skill at arms hunting I, 1/22
11.04.20, Dragon Age Estate, hunt track, noviisi, 1/24
10.04.20, Dragon Age Estate, puolalainen taistelurata, noviisi, 1/24
10.04.20, Dragon Age Estate, hunt track, noviisi, 1/24
01.03.20, Närhimäki, saraseenijahti, 4/21
10.03.19, Dragon Age Estate, keihäs, seivästys, 1/16
10.03.19, Dragon Age Estate, miekka, kaalinpäät, 3/17
28.02.19, Dragon Age Estate, skill at arms noviisi, 2/9, 8p. (CUP)
31.01.19, Zen, skill at arms, noviisi, 1/5, 10p. (CUP)

VVJ (sijoja 10 kpl, joista voittoja on 0 kpl ja CUP 0 kpl

19.04.2020, Hiivurin Suomenhevoset, noviisi koulukoe, 4/50 (y)
12.04.2020, Hiivurin Suomenhevoset, noviisi tarkkuuskoe, 7/50 (y)
11.04.2020, Hiivurin Suomenhevoset, noviisi koulukoe, 4/50 (y)
09.04.2020, Hiivurin Suomenhevoset, noviisi tarkkuuskoe, 6/50 (y)
05.04.2020, Hiivurin Suomenhevoset, noviisi tarkkuuskoe, 2/50 (y)
22.02.20, De Civitate Deorum, noviisi koulukoe yksilöille, 2/15
21.02.20, De Civitate Deorum, noviisi koulukoe yksilöille, 2/15
20.02.20, De Civitate Deorum, noviisi koulukoe yksilöille, 3/15

KRJ (sijoja 11 kpl, joista voittoja on 2 kpl ja CUP 0 kpl

07.04.20, Kadon Kartano, he B, 3/40
03.04.20, Kadon Kartano, he B, 1/40
29.03.20, Mörkövaara, he B, 2/30
24.03.20, Mörkövaara, he B, 2/30
23.03.20, Mörkövaara, he C, 4/30
10.03.20, Cloudfield, he B, 4/40
08.03.20, Cloudfield, he B, 1/40
07.03.20, Cloudfield, he B, 5/40
04.03.20, Cloudfield, he B, 4/40
03.03.20, Cloudfield, he B, 6/40
18.01.20, Hopiavuori, he B, 1/14 (tarina)

TYH (sijoja 3 kpl, joista voittoja on 1 kpl ja CUP 0 kpl

08.04.2020, Kototalli, metsäajo, 3/20 15.03.20, Hiekka-Aho, käyttöajo, 4/35
03.03.20, Encore, metsäajo, 1/23

Palkintoja

Atwaterin jousiammuntaturnajaiset, 15.10.21

DAE ratsastusjousiammuntaturnajaiset 11.4.20

DAE ratsastusjousiammuntaturnajaiset 10.4.20

Sysälän palkinnot on Varusteliike Kartanosta

Hakemisto

Kai sinne yksi ehjä peruna jäi
No, ole yksin sitten
Terapeuttiainesta
Remun ensiesiintyminen
Uutta yritystä
Soitellen lähdetään sotaan, ei kouluradalle
Enkelivarsa
Ensimmäinen oikea ratsastus
Ostomietteitä

03.07.2021 | Kai sinne yksi ehjä peruna jäi

En ole ikinä osallistunut yhdellekään työajokurssille. En ole ollut edes katsomassa oikeita työhevosia hommissaan, jos Youtube-videoita ei lasketa. Ja silti seisoin ohjat solmussa Vetan takana, aura meidän välissä.

Kyllä me oltiin aiemminkin tehty kaikenlaista, vedetty tukkeja ja haettu halkoja, lanattu "kenttää" (Aka naapurin Kimmon hiekkakuoppaa), mutta nyt hulluuksissani menin ostamaan yksiteräisen, hevosvetoisen auran kun "halavalla sain". Eihän se niin vaikeaa voi olla, kyllähän me tuo miun pieni perunapenkki käännetään kun vähän haetaan tatsia. No nyt sitä on haettu jo niin turkasen pitkään. Eipä olekaan ihan niin helppoa saada Vetta kulkemaan suorassa, pitää terä kulmassa ja olla tallomatta perunoita — ja sitten kun hetken ajan kaikki onnistuu, tökkää maasta kivi ja meikäläinen iskee polven auraan. Nice.

Hiki valui ihan virtana silmiin ja paarmat kiusasi molempia, jopa normaalisti niin pitkäpinnainen Vetta alkoi jo hermostumaan. Se huiski hännällään ja polki jalalla niin että välillä meni pottua lyttyyn, vaikka muuten tamma niin kultaisesti kävelikin oikein catwalkilla miun kapealla, ihmisjaloille mitoitetulla väliköllä. Eipä siinä mitään, suurimman osan perunoista olin kyllä jo ehtinyt itse auralla tuhoamaan, kun en saanut kokonaisuutta kulkemaan suorana muutama metriä pidempään... Mie olin jotenkin kuvitellut tämän olevan hevosella helpompaa kuin yksin, mutta voi pojat kun olin väärässä!

Tai sitten se on vain sitä legendaarista harjoituksen puutetta. Sisukkaasti vaan hattu syvemmälle päähän ja helteestä huolimatta viimeiset kaksi riviä ojoon. Vaikka siihen menisikin sitten koko päivä. Mie en p*rkele luovuta! Ei tässä nyt kuitenkaan mihinkään TYH:n kyntökisoihin oltu lähdössä, jos saisi fleksailla edes sillä että omalla hepalla oman perunamaan pistin. Jätän sitten vain kertomatta, montako ehjää perunaa maahan jäi.

20.06.2021 | No, ole yksin sitten

Nyt lopulta tein sen mitä olen koko 2021 miettinyt. Pistin Drunan myyntiin, sovin kaupat, pistin tamman koppiin ja katsoin kun perävalot katosivat pihatielle. Kaikesta huolimatta olin helpottunut, vaikka oli olo tietty haikeakin, vähän pettynytkin. Miun hermostorakenne ei vaan kestä hevosta jonka kanssa saa miettiä lentääkö se mistäkin oravanpierusta länteen vai itään, ja olihan Drunallekin varmasti parempi päästä kotiin jossa se pääsisi kisaamaan ihan oikeasti esteillä. Miun taso kun päättyy siihen 80 cm, ja senkin ylittäisin vain pomminvarmalla hepalla...

Joten nyt pihassa on sitten vain yksi tamma, Vetta. En tiedä miten pöytä näin pyörähti, joskus miulla oli vielä periaatteena että max. yksi ori ja loput ruunia tai tammoja. Never say never ja silleinsä... Vetta tarvitsisi kyllä kaverin, säälittää kun se kyhjöttää yksin pihatossa ja kuikuilee pihalle. Selkeästi se myös kaipaa Drunaa, mikä vähän morkkistaa — mikä minä olen ystäviä näin mielivaltaisesti erottamaan oman mukavuuteni tähden?

Ajattelin että ehkä Vetan olisi helpompi olla jos ottaisin sen yöksi sisälle poikien kanssa, mutta se oli ihan vihoviimeinen idea. Karsina ahdisti sitä ihan suunnattomasti, säikähdin ihan miten levoton ja äänekäs Vetasta tuli. En ole ikinä nähnyt sitä sellaisena! Geralt kohteliaana yritti olla kaverina, mutta se ei leidiä lämmittänyt, pyöriminen vain jatkui ja jatkui kunnes lopulta kävin keskellä yötä heittämässä Vetan takaisin omaan pihattoonsa. Siellä se rauhoittui heti, vaikkei se edes näe karsinapoikia muuten kuin kurkkaamalla hallin ovesta. Ei kiinnostanut Vettaa, kunhan vain saa olla taivasalla eikä mihinkään hiton laatikkoon suljettuna!

Joten nyt Vetta sitten on yksin pihatossa niin kauan kunnes löydän sille kaverin, tai takalaidun kasvaisi sen verran että Geralt ja Remu voisivat olla yöt ulkona — ilman ruokaa en niitä uskalla jättää, varsinkin jälkimmäinen saattaisi hyvinkin löytyä aamulla emänsä (!) luota ja sitten se olisi piru merrassa...
Aluksi ajattelin vuokrata kaverin, mutta en tiedä onko se oikein kumpaakaan kohtaan, Vettaa tai lainaystävää. Miun tuurilla niistäkin tulisi ihan bff, ja sitten taas tämä ihmissaasta menisi ne erottamaan kun vuokrasopimus päättyy tai löydän uuden hevosen. Ehkä Vetta nyt hetken selviää?

05.10.2020 | Terapeuttiainesta

Tänään oli ihan kertakaikkisen p*ska päivä. Rahaa ei tullutkaan niin paljon kuin olin kuvitellut (silti, no regrets uudesta satulasta! Myyn ennemmin vaikka munuaisen kuin annan sen takaisin), meinasin tulla meritähtenä alas Drunan selästä kun maastossa irtokoira pölähti jalkoihin ja viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä kissakin katosi. Varsinaisesti inspiraatiota tehdä mitään ei siis ollut lainkaan, mutta juuri siitä syystä pakotinkin itseni vielä ilta-auringon säteissä ratsastamaan Vetalla — piti saada jotain kivaa ajateltavaa.

Se olikin päivän paras päätös, ja hetkenä ehdoton tähti. Jo hiekkakuopalle käpsytellessä Vetan iso, keikuttava käyntiaskel vaati sen verran mukailua että oli pakko yrittää karistaa ikävien ajatusten looppi päästä pois. Hiekkiksellä olin jo ihan inessä mukana: ja voi miten hyvin Vetta menikään! Takaosaansa se siirsi ehkä todella kankeasti ja etuosaa kääntäessä painoi ulkoapuja vastaan, mutta yritystä oli ihan täyden kymppiplussan edestä eikä kertaakaan rouva jurputellut vastaan vaikka koitin ehkä senhetkiseen notkeuteen nähden liian kimurantteja taivutuksia ja käännöksiä. Keveä Vetta oli muuten kuin mikäkin, sellainen että pieni varpaiden kääntö kävi pohkeesta ja seis tuli heti kun vähän istuntaa tiivisti. Eilinen koulurata Storywoodsissa ei ollutkaan pelkkää unta.
Vaikka meidän treeni kestikin vain maksimissaan 20 minuuttia ja koostui pelkästä käynnistä, oli se onnistunut reboottaamaan meikäläisen aivot uudelle tolalle. Tältä tuntuu oikea ratsastus! Ei paljon soijaa pukkaa kun hevonen on kevyt kuin untuva ja tietää mitä tekee. Sitten kun Vetan kanssa ei tarvitse pelätä edes mitään sutsisatsiliikkeitä kuten Drunan, eikä se myöskään kuumu ja lähde alta Geraltin tapaan.
Miulle tuli niin hyvä mieli, että olisin ottanut Vetan tupaan kanssani jos se vain olisi mahtunut. Kuka olisi uskonut että ostamalla hevosen saa parhaan ystävän, personal trainerin ja terapeutin samassa paketissa?

Mistä tulikin mieleen, että hyvällä tuurilla (tai siis taidolla) Vetasta voisi tullakin hyvän mielen ammattilainen! Ilmoitin sen Orange Wood Ranchilla järjestettävään Nature Therapy Union ja Pet Friend Association:in terapiahevosklinikkaan. Mie en ole ehkä itse aina kovin hyvä varsinkaan erityisryhmien kanssa, mutta miusta Vetta on niin hyväpäinen että jos siitä on jollekulle apua tarvitsevalle kaveriksi niin mikä minä olen sitä estämään. Kyllä Vetan kokoisesta hevosesta riittää kaikille. :)

09.04.2020 | Remun ensiesiintyminen

Toissa-aamuna tein jotain mitä en uskoisi tekeväni: otin juoksuaskeleita ennen aamukahvia. Satuin nimittäin katsomaan keittiön ikkunasta pannua ladatessani, miten aidan takana oli ylimääräinen, pieni ruunikko pylly... Vetta oli vihdoin varsonut!

Jonkinmoinen ympyrä pääsi sulkeutumaan, sillä ylpeän mamman rinnalla seisoi ruunikko orivarsa yhdellä pienellä sukalla, samanlainen kuin viimeksi syntyi kuolleena. Nyt murheen sijaan Vetta näytti kuitenkin aivan loistavan ylpeyttä: katsohan millaisen minä tein! Pieni ruunikko oli jo aivan kuiva, selkeästi aiemmin yöllä syntynyt. Se tuli heti nuuskimaan emänsä perässä käsiäni: herkkupylly pienestä pitäen...

Vetta on nyt viettänyt pari yötä karsinassa, mutta koska Premiéreksi nimeämäni varsa näyttää vahvalta ja Drunalla on mennyt kuppi ihan nurin kun "vara-äiti" on yöt poissa, taitaa Vetta jäädä jo tänään yöksi pihalle. Onneksi yöt ovat lämpimiä... "Remulla" näyttää sitä paitsi olevan jo höttöinen vauvakarvakin parempi kuin Vetan klipperin läpi käynyt turkki. Ensi talvena osaan olla klippaamatta tämän mamman, näin jälkiviisaana.

30.01.2020 | Uutta yritystä

Ei maailma onneksi tähän kaatunut, vaikka varsan menettäminen kurjalta aina tuntuukin. Kävi nimittäin niin hyvä tuuri, että Vetan sulho, komea Pomeroy-ori, lähti uudelle oriasemalle kuun alussa visitoiden samalla matkalla meillä. Jos jotakin hyvää tästä lumettomasta talvesta ja liian aikaisin puhjenneista pajunkissoista on sanottava, niin harvoinpa sitä saa astutettua tamman varsakiimaan tammikuussa... Onni on onnettomuudessakin. Pomeroy tosin ei tietenkään muuta majaansa yhtään sen kauemmaksi kuin Italiaan, joten nyt saattaa päästä kiukkuitku jos tämäkin varsa menee mönkään...
Kantavana Vetta nimittäin ainakin on, jipii! Toissapäivänä se käytiin ultraamassa ja siellähän se papu näkyi kasvavan. Nyt sormet, varpaat ja korvat ristiin että saataisiin ensi kesäksi tupsujalkavarsa pihalle tömistelemään.

18.01.2020, koulukisat Hopiavuoressa, 1. sija

Tuomarin 1 kommentti:
Edukseen erottuva kerrontatapa, sävy ja tunnelma. Itseironia puree, kieli on rikasta ja eläväistä. Tehtävänanto on sisäistetty täydellisesti, tässä tuotoksessa on tunnelmoitu koko rahan edestä, isolla siveltimellä, ja paljon muutakin kuin pakkasilmaa!

Tuomarin 2 kommentti:
Ensimmäisen lauseen jälkeen tiesin että aijai, tästä tulisi hieno lukukokemus! Ja sitä se olikin! Tykkäsin ihan hurjana kerrontatyylistä, tekstityylistä ja valituista puhekielen tehostesanoista. Yksityiskohtia rakastavana lukijana tämä oli todella miellyttävä ja mukava lukea ja ahmin tekstiä kuin hullu puuroa. Mukavan humoristinen, kertoi hahmosta ja hevosesta. Tätä tekstiä ahmi kuin hullu puuroa. Hienoa!

Tuomarin 3 kommentti:
Tämän tarinan paras puoli on hiotut sanavalinnat.

Soitellen lähdetään sotaan, ei kouluradalle

Oli pakko vähän soimata itseäni, kyseenalaistaa ehkä myös järjenjuoksua. Enemmänkin sen puutetta.

Siinä me tahkottiin jäätävää viimaa vastaan kouluratsastuskisojen verkassa, minä ja jättimäinen Vetta-möhkötammani. Siis me, pahemmanlaatuiset historianörtit ja tunnetut nykyratsastuksen paheksujat, valmistautumassa modernin kouluratsastuksen helppo B-luokkaan. Olin umpijäässä vuorettomassa kisatakissani, en tuntenut varpaitani ja hampaani kalisivat niin että se kuului varmasti pienelle yleisöllemmekin. Tunsin itseni harvinaisen pieneksi ja voimattomaksi Vetan leveässä selässä, vähäpätöiseksi tikku-ukoksi joka katui jokaisella solullaan osallistumistaan. Se oli ollut hauska idea silloin aikanaan, kun oli hyvä sää ja kisoihin vielä aikaa. Nyt h-hetken lähestyessä mietin vain vakavissani, pääsisinkö luistamaan helpommin suorituksesta esittämällä sairaskohtausta vaiko vain tyylikkäästi pakenemalla renkaat ulvoen paikalta.

”Seuraavana vuorossa Oona MacFarland ratsullaan Mustasuon Brigitha. Valmistautuu Eemil Sodantaival ja Vedette.”
Sydämeni hakkasi melkein yhtä tuhottomalla temmolla kuin kylmä kroppani tärisi. Vetta seisoi tyyneesti paikallaan tuulen hulmutellessa sen pitkää, kiharaista harjaa. Turhaan tuli sekin selvitettyä tällä säällä. Koitin viedä ajatuksiani pois tulevasta koitoksesta näpräämällä jääkalikoiksi muuttuneilla sormillani jouhia irti toisistaan, hengittelin, painoin valkoiset kesäratsastushanskat päistärikön paksuun karvaan. Onneksi minulla oli Vetta: sitä ei tuntunut kiinnostavan millä mielellä olin. Olisin voinut vaikka huutaa tuskaani, eikä pahat vibat silti tarttuisi tammaan. Miksi ihmeessä jännitin näin paljon? Olimme käyneet yhdessä monissa skill at arms-luokissa ja jopa voittaneetkin, eikä vatsani ollut ensimmäisiä turnajaisia lukuun ottamatta ollut näin täynnä perhosia. Ehkä se johtui yleisestä epämukavuudesta… Luulin että tarkenisin ratsastamaan ilman välivaatteita, kun auton mittari väitti lämpötilaksi vain hurjat -5 celsiusta. En kuitenkaan ollut ottanut huomioon, millaisella voimalla tuuli puhalsi tietenkin suoraan aavoilta pelloilta. Tyhmä, tyhmä, tyhmä!

Havahduin aplodeihin jotka saattelivat edeltävän ratsukon pois radalta. Se oli menoa nyt. Koitin antaa jonkinlaisen hymyntapaisen vastaan ratsastavalle Oonalle, mutta en saanut sinisiä huuliani tottelemaan. Sen sijaan vain nyökkäsin ja lähdin itse radalle psyykaten pientä päätäni kiihkeästi kypärän alla. Herranjumala, mies joka ratsastaa tuosta noin vain ulkomaalaisten tuomarien eteen miekka tanassa suorittamaan noviisiluokan työstöpiruetteja ja sulkutaivutuksia asetta samalla händläillen, oli huonot housuissa menossa pikkuisiin tallikisoihin helpolle kouluradalle jossa ohjat sai pitää molemmissa käsissä, ei käsitelty teräaseita eikä tarvinnut esittää edes avotaivutuksen alkeitakaan? WTF. Nyt ryhtiä pyttyyn, Eemil Sodantaival, sinä nyhveröiden nyhverö!

En tiedä lepattivatko röyhelöpaitani hihat enemmän sään kuin hytinäni vaikutuksesta, kun jäykästi tervehdin tuomaria. Hän hymyili kannustavasti takaisin: vaikutin luultavasti aivan vasta-alkajalta. 18 vuotta ratsastuskokemusta, ja taisin olla samassa pisteessä kuin aloittaessani…
Seilasin radan läpi kuin unessa. Muistin sen onneksi hyvin ulkoa, ja niin taisi Vettakin, sillä ajatukseni olivat kaikkialla muualla kuin suorituksessa itsessään. Kierrätin päässäni kaikki mahdolliset kommentit mitä minusta ehkä katsomossa jaettiin; miltä näytin ja istuinko huonosti; oliko Vetta vähän turhan hoikka; olinko aivan huono?

Apua, tästä piti mennä jo lävistäjälle! Työhevosen suuret kaviot iskivät tasaista laukan rytmiä lanattua kenttää vasten, askel oli rytmikäs ja helppo: ratsu paikkaili ratsastajansa poissaolevuutta toimimalla kauniisti kuin ajatus. Ehkä Vetta oli mielissään päästessään tekemään välillä helpompia juttuja. En edes muistanut, kuinka kevyt se trait du nord-rodun edustajaksi olikaan. Vilkaisin katsomoa kohden: siellä ei näkynyt lainkaan tuttuja kasvoja, mutta ne jotka näin, hymyilivät.
Okei, ehkei tämä olisikaan niin kamalaa.
Olin silti onnellinen kun kumarsin lopputervehdyksen ja sain luvan poistua radalta. En ollut koskaan ollut niin kuollakseni lämpimän juoman ja villaviltin tarpeessa: sormia ja varpaita ei tuntoaistin perusteella ollut enää olemassa, ja palelin ydintäni myöten niin kovasti että silmissä säkenöi. Minua ei kiinnostanut sillä hetkellä pätkääkään sijoitukseni, tahdoin vain saada Vetan äkkiä takaisin autoon, pukea talvivaatteet päälleni ja marssia suorinta tietä tupaan puristamaan tulikuumaa kahvikuppia.

Minusta ei kyllä koskaan tule mitään vakavaa kilparatsastajaa, mutta eikös se niin mene että itseään pitää jatkuvasti haastaa? Jos selvisin ilman paleltumia tästä päivästä, selviän mistä vain!

14.12.2019

Nyt on tainnut kuulua liikaa hyvää, koska maailmankaikkeus tasapainottaa meitä ikävyyksillä. Aivan kuin ei olisi tarpeeksi kamalaa joutua myymään Striksi, niin nähtävästi Vetan varsahaaveetkin nyt kariutui... Käytin sen kesällä Kadotetuissa Suomenhevosissa virtuaali-Suomen ainoan tdn-orin luona, ajokilometrejä kertyi ihan kiitettävästi kun piti Pohjois-Pohjanmaalle asti köröttää tonnikeiju kyydissä. Vetta jäi kertalaakista kantavaksi ja kaikki näytti menneen hyvin, mutta opetuksena on ettei ikinä saa tuudittautua turvaliisuuden tunteeseen liiaksi: aamulla Vetta oli vaisu ja kuumeinen. Perästä roikkui jälkeisiä, joten en tarvinnut eläinlääkäriä kertomaan sen luoneen varsaansa — ja sieltä pihattohallin perältähän se löytyikin, kuollut pieni hevoslapsi. Oman tulkkintani mukaan sieltä olisi ollut orivarsa tulossa, muuten kaunis ja täydellinen pieni hevosentaimi, mutta vain hengetön.
Hautasin varsan tontin rajalle metsään, oli muutes aikamoinen homma routineeseen maahan. Jouduin kuumaa vettä kaatamaan kamaraan, pinosin vielä kivikasankin matalan haudan päälle etteivät eläimet vie. Siinä välissä kävi eläinlääkäri katsomassa että kaikki jälkeiset ovat pihalla, lohdutteli että Vetta kyllä toipuu, kuumetta on vain seurailtava.
Kerrassaan kurja päivä.

01.02.2019

» Lue koko teksti

Vihdoinkin Siperia on ohitse: tällä viikolla loppuivat kolmenkympin pakkaset, jes! Nyt kepoisat kuusi astetta eivät tunnu missään, ihan shortsikelit. Toivottavasti sää pysyisi yhtä leutona kevääseen saakka, ja sitten kun lumet alkavat sulamaan, voisi lämpöä tulla vielä paljon lisää niin että kaikki nietokset katoaisivat kerralla ilman aivan mahdotonta tulvaa.

Tänään pääsin myös ratsastamaan ensimmäistä kertaa "kunnolla" Vetalla, sillä tilaamani satula tuli vihdoin. Tähän mennessä olemme vain hömpötelleet ilman satulaa pitkin pöpelikköjä, sillä luonnollisesti yksikään tallin aiempien hevosten satuloista ei sovi jättiläisen selkään. Mutta kyllä kelpasi odottaa, sillä nyt meillä on hihnoihin mätsäävä joustorunkoinen Divino Silva-barokkisatula. Tyylistä ei tingitä! Vielä kun saan ostettua vähän tyylikkäämmät jalustimet niin all is good. Suitsia ja muita hihnoja osaan tehdä itse, mutta metallitöihin ei miulla enää kyllä taidot riitä... Vielä...

28.01.2019

Vaikka Vetta olikin aikamoinen heräteostos, en ole sitä katunut. Nyt kun tuo muhku on ollut miulla jo muutaman kuukauden, en voi olla kuin tyytyväisempi ja tyytyväisempi. Se on niin helppo ja mutkaton että vaikka kooltaan vastaa ainakin kolmea hevosta niin ei paljoa tunnu. Sähköt ei kulje langoissa kunnolla tässä lumihelvetissä ja aidat muutenkin repsottaa, mutta Vetta pysyisi pihatossa varmaan ilman rajaamistakin. Se sopeutui myös todella nopeasti laumaan: harmi että Polun ja Striksi joutuvat etsimään sporttisemmat kodit, on noita vähän sääli erottaa...

Joo, ja niin, niille ketkä ihmettelevät että miten hemmetissä päädyin ostamaan tämmöisen jättihevosen kun tunnetusti pidän issikoista ja muista näppärämmistä pikkuotuksista, niin kuulin puskaradion kautta että halvalla lähtisi vähän erikoisempi tamma. No totta kai piti kaivella lisää: sen verran jöötistä hevosesta puhuttiin että sitä oli kuulema hankala saada myydyksi vaikka olikin miten koulutettu ja kiltti, että kahdella tonnilla sen sai käydä hakemassa kotiinsa. Ja niinhän mie myös tein, sen kummempia miettimättä. En kuitenkaan tahdo kisata muuta kuin korkeintaan historiallisissa lajeissa, joten en tarvitse mitään huippuratsua. Sitä paitsi Vetta on triplasti parempi kuin teidän stressatut kisaavat piruparat yhteensä, ettäs tiedätte!

Varusteita ja hoito-ohjeita

Päitset pois tarhassa ja karsinassa
Loimitetaan tarpeen mukaan kylminä kausina
(jos on hikinen ja/tai klipattu)
Kengitetään vain tarpeeseen (esim. hokkikaudet)
Ei klipata ilman erityistä syytä

Ruokinta

Heinät jaetaan pihattoon 4 kertaa päivässä n. 3-6 kg annoksina (klo 8, 12, 16 ja 20). Illalla annos voi olla suurempi.
Aamulla EQP Basic Mix 2l
Illalla EQP Basic Mix 2l ja Minerals 300g
Tammi-huhtikuun välissä D-vitamiinilisä 1 x päivässä
Syyskuussa ja toukokuussa psyllium-kuuri isolla annoksella läpi