Talli- ja ratsastuspalveluiden lisäksi yksi Dzelzainin linnan suurimmista tulonlähteistä on matkailijoiden majoitus, joista muotoja on niin täyden palvelun linnayöpymisestä itsenäiseen mökkivuokraan. Suurimpien tapahtumien aikana osallistujat voivat yöpyä valintansa mukaan joko linnan kammareissa tai n. 1 km päässä sijaitsevilla vuokramökeillä.
Kisaajille on monesti tarjolla huomattavia alennuksia majoituksessa. Alennuksista on aina maininta kisakutsuissa, ja majoitustoiveet kannattaa tuoda esiin jo tapahtumaan osallistuessa.
Niille vieraille ketkä eivät lomalla (tai muutenkaan) aio pistää tikkua ristiin vaan odottavat rahansa edestä palvelua, on linnan kammarit oiva kohde levittää matkalaukkunsa. Palveluun sisältyy suuri kahden hengen parvekkeellinen makuuhuone linnan toisesta tai kolmannesta kerroksesta ja sen yhteydessä oleva kylpyhuone, kaksi lämmintä ateriaa päivässä + aamiainen ja iltapäiväkahvi sekä vapaa pääsy linnan puutarhaan. Koska rahalla saa ja hevosella pääsee, voi pienellä extramaksulla ostaa haluamiaan lisäpalveluja. Henkilökuntamme on ympäri vuorokauden valmiina toteuttamaan mielikuvituksellisiakin toiveita.
Hinnat alkaen 350 v€/yö.
Jokaisessas huoneessa on takkalämmitys. Kynttelikköjä saa toivoen lisää.
Kaikilla huoneilla on omat saniteettitilansa.
Huoneiden lattioita verhoaa aidot turkmeenimatot.
Enemmän omaa tilaa kaipaaville (tai kevyemmän kukkaron omaaville) matkailijoille tarjoamme kesällä 2018 valmistuineita vuokramökkejä. Mökkejä on yhden hengen 30 m² pikkumökistä aina kolmen hengen 180 m² tiloihin, ja ne ovat varustelultaan moderneja verrattuna linnan perinteiseen interiööriin. Jos siis kaipaat sähkövalaistusta ja induktioliesiä, on valinta helppo... Toisaalta mökkiasutukseen ei kuulu palvelua, vaan kaikki on tehtävä ruokapuolesta alkaen itse.
Koosta huolimatta jokaisiin asuinneliöihin sisältyy keittiötila, wc ja suihku sekä pieni patio. Kaksioissa ja kolmioissa on myös erilliset makuuhuoneet king size-pedeillä. Säilytystilaa on pidempiäkin vierailuja ajatellen hyvin.
Vuokramökit sijaitsevat n. 600 m linnalta tietä pitkin. Lyhyt matka talliin on edullinen kisaajia sekä valmentautujia ajatellen.
Hinnat alkaen 25 v€ (yksiö)/35 v€ (kaksio)/ 45 € (kolmio)/yö.
120 m² mökki.
Jokainen asunto on sisustettu yksilöllisesti, mutta teema pysyy kaikissa samana.
Makuuhuoneita on niin parisängyillä kuin erillisinä pienempinä vuoteillakin .
Pssst.
Olemalla hyvää pataa linnan ns. johtoportaan kanssa, voi parhaimmillaan päästä luistelemaan majoitusmaksuista kokonaan... Valitse ystäväsi tarkoin!
(Laiska piirtäjä kiittää EA:ta The Sims 4-pelistä!)