Glans af Dzelzain

Uulan oli aika tehdä viimeinen varsansa. Adjektiivi on painokas — viimeinen, toista ei siis enää tulisi. Isäorin valinta oli siis tavallistakin tarkempi, ja sittenkin kun se oltiin valittu (Ridderin hevoset oltiin Zenissä todettu jo useaan otteeseen täydellisiksi barokkijalostukseen), jännitettiin millainen varsa syntyisi. Jos siis syntyisi. Hevosrintamalla oli puhaltanut niin huonot tuulet, että Uulan vointia syynättiin kuin koko maailman knabstrup-jalostus olisi maannut tammaparan hartioilla. Hyvä että se sai nukkua ilman vartijaa!

Kantoaika meni reippaasti yli odotetun, ja luottolääkäri Ieva Claude oltiin jo ilmoitettu valmiuteen. Tuntui ettei kukaan uskaltanut edes hengittää ennen kuin varsominen lopulta syksyisenä aamuna alkoi. Ieva oli valmiina puhelimen päässä, käytävällä vartioi joukko valmiina auttamaan, hyvä ettei portteja vedetty kiinni ja linnan harvoja vieraita potkittu ulos häiritsemästä harrasta tilaisuutta.

Uulaa ei mokomat hössötykset heilauttaneet. Se varsoi jo aivan konkarina terveen, ison orivarsan tasan kello 8:25. Ihmisten helpottuneista ilmeistä ja kannustuksista se ei välittänyt, vaan ihaili vain pitkään odotettua poikaansa.

Pär pär

Larseja tuntuu olevan yhden sijaan kymmenen. Se on joka paikassa yhtä aikaa, pärisee, kirmailee, karkailee ja leikkii kaikella minkä kiinni saa. Kaiken se tuntee ja kaiken se kertoo, energiat ovat pinnassa ja korkeilla kierroksilla — Lars olisi juuri se stereotyyppisin ADHD-lapsi luokassa, joka ei hetkeäkään voi istua paikoillaan, nakkelee kuminpalasia ja puhuu päälle.

Lars vaatii erityislaatuista huomiota jatkuvasti. Ori on pidettävä kiireisenä, sillä tylsistyessään se alkaa kehittelemään omaa tekemistä, ja tylsyys iskee nanosekunneissa. Mitä enemmän Larsin aivoja saa pistettyä solmuun tarkkajalkaisella koulutreenillä tai vekkulilla labyrinttilelulla, sen parempi, sillä jos pilkkupylly joutuu keksimään itse itselleen tekemistä... Sanotaan näin nätisti, että pienempiäkin tuhoja on nähty. Kukka-asetelmat, takinliepeet, ohjat ja kaverin häntä ovat pian entisiä, kun nämä nököhampaat niihin iskevät. Toisaalta Larsia sosiaalisempaa ja hassuttelevampaa hevosta ei taida olla olemassakaan, sen ystäväksi pääsee yhdellä hymyllä. Oikeastaan Larsista saa ystävän vaikkei edes tahtoisikaan, kysykää vaikka Rubenilta joka yrittää takiasmaista laumakaveriaan turhaan karistella kimpustaan... Larsin maailmankuvaan ei yksinkertaisesti voi mahtua ajatus siitä, että kaikki eivät ehkä haluakaan painia, mäyhätä ja vekkuloida 24/7. Ori näyttää rehellisen hämmästyneeltä, kun hoitaja huokailee masentuneena harjapakin lennettyä sadannen kerran pitkin käytävää. Eikö tämä olekaan kiva peli?

Ratsuna Larsista on vaikea sanoa, onko se äärimmäisen helppo vai hankala tanssipari. Ori tarttuu jokaiseen ehdotukseen täysillä kiinni, eikä sitä tarvitse maanitella yrittämään hankaliakaan tehtäviä. Uudet asiat se oppii pelottavan nopeasti, ja näppärät ovat jalatkin löytämään paikkansa. Toisaalta on ratsastajalle uuvuttavaa koittaa pitää Lars jatkuvasti virikkeellistettynä, ja nopeat, isot reaktiot vaativat tietynlaista kylmäpäisyyttä ja hermoja. Säikyksi tai araksi ei Larsia koskaan voisi kuvailla, mutta siinä missä normaali hevonen säpsähtäisi naaman edestä liitävää varista, Lars tekee aivan jumboloikan. Kun keskivertopolle vähän hypähtää ojan yli, Lars hyppää siitä kuin kaksimetrisestä haudasta. Saitte ajatuksesta kiinni...
Hyppäämisestä Lars pitää paljon, ja onkin vähän sääli ettei se pääse itseään sillä saralla Dzelzainin talleissa toteuttamaan muuten kuin maastohupsuttelujen muodossa. Puomit eivät varmasti näissä tarkoissa jaloissa kolisisi, ja notkeana kärppänä Lars menisi tiukatkin radat ihan suitsait.

Sukutaulu selvityksineen

Sukuselvitys

ei. Sømand Q oli 160 cm korkea mustapohjainen ori, ja nimenomaan menneessä muodossa — tämä erikoinen musta snowflake-kuvioitu komistus nukkui pois varhain maastossa tapahtuneen onnettomuuden jälkimainingeissa. Hevosella kun ei ole oikein mahdollisuuksia pakettiautoa vastaan... Sømandin 12-vuotiseen elämään mahtui 10 kpl varsoja, kantakirjaus III-palkinnolla sekä muutamia keskitason sijoituksia 100 cm esteradoilta. Siitä piti tulla Ritter Studin uusi tähti, vaan toisin määräsi universumi. Harmi, sillä ystävällinen ja rauhallinen ori olisi varmasti ollut hyväksi tallin varsin kuumina tunnetuille tammoille.

eii. Kaptajn eli poikaansa huomattavasti pidempään, sillä se lopetettiin vasta 26-vuotiaana koliikin takia. Leopard-kirjava ruunikko oli vain 161 cm korkea, mutta se tunnettiin nuorempana hurjana hyppääjänä — joka 150 cm yksittäiset esteet ylittyivät kuin heittämällä. Rakenteeltaan Kaptajn olikin mainio, mikä varmasti selittää niin ratsastettavuuden kuin I-palkinnon kantakirjassakin. Pääkin oli hyvä, sillä kirjava ei ottanut turhia paineita ja malttoi odottaa ratsastajansa ohjeita viimeiseen tippaan asti. Kun kisaura loppui voittoon 16-vuotiaana, "Kapu" jatkoi siitosvirassa vielä kuusi vuotta sen jälkeen. Suositulle orille kertyikin jälkeläisiä yli 90 kpl.

eie. Tøs Q, 160 cm ruunikko leopard-kirjava, on Sømandin hienon snowflake-kuvion takana. Quaddra-siittola ei ole mikään erityisen tunnettu kasvatusrintamalla, mikä on harmi, sillä kaikki sieltä tulleet Q-hevoset ovat hyväluontoisia ja suurimmilta osin kantakirjakelpoisia. Tøs on samaa linjaa: se on kiltti, rauhallinen ja kantakirjattu II-palkinnolla. Nyt jo vanha, 29-vuotias tamma on tehnyt pitkän ja hyvän uran siitostammana ja kevyenä harrastelukaverina tallin kisamielisille 80 cm-tasolla.

ee. Sten af Rid on blanket-kirjava ruunikko, 163 cm korkea ja erittäin selkeä sporttilinjan vesa. Tamma on henkeen ja vereen esteratsu: se lentelee ongelmitta 120 cm-ratojen läpi, ja ainoa mikä on estänyt etenemästä suuremmille esteille on paradoksaalisesti liika into. Sten nimittäin kuumuu hyvin nopeasti ja hyvin paljon, eikä sitä silloin paljon enää maltitella tai hienosäädetä. Kaasu pohjaan ja täysillä yli! Sten on tehnyt uransa aikana kaksi varsaa, Uulan ja Uulan puolisiskon, mutta nyt kisaeläkkeellä se on ehtinyt panostamaan jälkikasvunkin tekemiseen.

eei. Olav af Syd oli aikansa elävä legenda hehkuvankultaisella ruunivoikolla blanket-värillään. Luonteeltaan 157 cm korkea ori ei ollut yhtä upea, sillä se tiedettiin umpimielisenä ja helposti ihmisiin kyllästyvänä. Kun Olav päätti että ei ole kivaa, sitä ei voinut estää kääntämästä pyllyä ja marssimasta pois täysin pokerinaamalla, oli kyseessä sitten pesuhetki tai kisaverkka. Tarina kertoo, että jopa viimeisinä hetkinä kun eläinlääkäri oli pistämässä armon piikkiä, oli Olav ollut kävelemässä pois...

eee. Guld af Rid oli yhtä erikoinen ilmestys kuin Olavkin: 158 cm tamma oli kaunis, harvapilkkuinen sporttitamma, jonka vähäisissä pilkuissa oli pieni kultainen häivähdys. Se merkittiin voikonkirjavaksi rekisteriin, mutta luultavimmin Guld on ollut hyvin keltakarvainen liinaharja. Jouhet ovat olleet kaunis sekoitus valkoista ja hopeaa, ja silmät ovat kauniin siniset. Kisauraa Guld ei koskaan tehnyt, mutta kotona se suoriutui helposti he A / 80 cm jutuista.

Jälkeläiset

Lars ei ole vielä jalostuskäytössä

Periyttää emästä riippuen mahdollista tiikerinkirjavuutta. Jos emällä on PATN1-geeni, varsa voi olla myös leopard-kirjava. Ei voi tehdä mustapohjaisia varsoja.

Näyttelytulokset

Ei vielä näyttelytuloksia.

Pikakuulumisia

Varsinaiset tarinalliset tekstit voit lukea päiväkirjasta