Heidi & ML J'adore

Heti alkuvalmennuksesta lähtien tällä Cocoksi kutsutulla tammalla oli meno päällä. Sitä olisi kiinnostanut paljon enemmän valmennuksen toinen ratsukko, maneesin peileistä heijastuva kaunotar, valmentajana toimiva Icarus, katsomo... Tasan tarkkaan kaikki muu paitsi se mihin pitäisi keskittyä. Ratsukolla teetettiin alusta asti paljon siirtymisiä, taivutuksia ja väistöjä lyhyillä väleillä jotta tamma saataisiin kuuntelemaan mitä asiaa satulan päältä tulee. Heidin varovainen ehdotus että aloitettaisiin vain hyppääminen kun siitähän Coco tykkää, torpattiin heti Icarukselle lyhyellä, tutulla ja terävällä "Ei"-vastauksella. Heidin ei auttanut muu kuin jatkaa vääntelyä estevalmennuksessa.

Coco kieltämättä alkoi kuuntelemaan paremmin, mutta käymään myös lisäkierroksilla nähdessään kaverin jo hyppäävän ja hänen raukkaparan vielä vain jumppaillessa. Tamma oli kuin viritetty vieteri päästessään lopulta hyppäämään, ja ensimmäiset hypyt olivat vauhdiltaan ja varoiltaan sitä luokkaa että heikompaa hirvittäisi. Heidi oli onneksi sinut ja tuttu ratsunsa kanssa, ja jaksoi rauhallisesti pyytää Cocoa malttamaan.  Sarjalla yhden askelvälin etäisyydet muuttuivat tämän neidin käsittelyssä innareiksi, ja kun loppuvalmennusta kohden kaikkia esteitä korotettiin reippaasti, hyppäsi Coco vielä 120 cm okserinkin samalla formulatahdilla kuin 60 cm lämmittelyesteenkin — ja pääsi puhtaasti yli! Useampaankin otteeseen.

Kokonaisuutena valmennus oli aikamoista kaahotusta, Cocolla oli meno päällä. Loppuajasta meno oli jo huomattavasti paremman näköistä kuin alkutunnin haahuilu ja säpsyily, mutta ratsulle Icarus toivoisi lisää malttia myös lyhentää askelta ja kasata itseään, ja ratsastajalle pinnaa tehdä pohjatyö sileällä kunnolla. Kuten Icarus loppuun yhteisesti lausuikuin, "voi olla hyvä kouluratsastaja ja huono esteratsastaja, mutta ei koskaan oikeasti hyvä esteratsastaja ja huono kouluratsastaja".

Ninttu & Balileo

Kahdesta valmennettavasta ratsukosta Bali oli tällä kertaa se rauhallisempi osapuoli. Ruuna oli reipas ja kuumeni päästessään hyppäämään, mutta Ninttu pystyi yhä kontrolloimaan vauhtia ja kasaamisastetta vaivattomasti niin että kaikki esteet pienistä lämmittelyhypyistä loppuverkan kokeilumieliseen, kapeaan 110 cm pystyyn onnistuivat sopusuhtaisesti. Varsinkin kun tunnin alussa Balille etsittiin takapää alle taivutuksilla ja kokoamisastetta muuttelemalla, oli ruuna hyppäämisen alkaessa hyvin vastaanottavainen ratsastajansa avuille ja pyynnöille.

Rataratsastuksen kaava meni juuri kuten alkupriiffissä oltiin kerrottu: ensimmäinen este menee fine, mutta mitä pidemmälle edetään sitä enemmän alkaa Balista löytyä vauhtia niin että viimeisimmällä esteellä Ninttu sai tehdä kaikkensa pitääkseen koko paketin kasassa. Ruuna tykkäsi selvästi hyppäämisestä, mutta kun vaan se maltti, maltti...! Vaikka ratsukoista tämä onnistui tekemään harjoitukset rauhallisemmin on työsarkaa silti vielä edesssä, sillä kaikesta näki kuinka ratsastaja sai tehdä kaikkensa jotta ruuna-reipas ei lähtisi kaahaamaan omiaan. Hyvä ettei se räjähtänyt joka suuntaan kun harjoituksena oli tehdä jokaisessa estevälissä voltti harjoitusravissa — Bali oli sitä mieltä että onpa mälsää, mennään jo etiöpäin pliis! Seuraavana päivänä oli varmasti Nintulla vatsalihakset hellinä sen menon jälkeen...

Loppupriiffissä valmennuksesta voitiin sanoa yhteisellä mielipiteellä että ihan ok meni, harjoiteltavaa vielä on mutta oikea suunta on löytynyt. Ninttu sai hyvin hallittua Balia sen alkaessa vouhkaamaan, mutta ratsastus olisi huimasti kivempaa ja helpompaa jos radalla saisi keskityttyä seuraavaan tehtävään eikä jatkuvasti vain hevosen pidättämiseen. Myös tämä ratsukko sai saman ohjeen kuin kollegansa: paljon siirtymisiä lyhyillä väleillä ja hevosta enemmän kuulolle. Niin, helpomminhan se on sanottu kuin tehty...